Verkkokauppapulssi: Kotimaisen verkkokaupan kasvu kiihtyy – odotukset joulusesongista ovat korkealla
5.11.2026
Suomessa toimivan verkkokaupan myynnin kasvu on piristynyt joka vuosineljänneksellä viime vuoteen verrattuna. Kolmannella vuosineljänneksellä kasvu oli 6,2 prosenttia. Tuoreen Verkkokauppapulssin mukaan verkkokauppiaiden kasvuodotukset joulun alla ovat selvästi viime vuotta vahvempia.
Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Edun ja Kaupan liiton tuoreimman Verkkokauppapulssin* mukaan Suomessa toimivan verkkokaupan kasvu jatkui ja jopa hieman kiihtyi vuoden kolmannella neljänneksellä. Samaan aikaan koko vähittäiskaupan myynti kasvoi Tilastokeskuksen mukaan 3,8 prosenttia.
Osa verkkokaupan kasvusta on tullut siitä, että aikaisempaa useampi, 77 prosenttia aikuisväestöstä, on tehnyt digiostoksia tammi–syyskuun aikana, kun viime vuonna osuus oli neljä prosenttiyksikköä pienempi.
”Yleisen ostovoiman kasvu on tukenut kotimaassa toimivan verkkokaupan myyntiä. Myös kiinalaissivustojen suosion hiipuminen näkyy”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvioi.

Kotimaisten verkkokauppojen ja koko vähittäiskaupan myynnin muutos edellisvuodesta vuosineljänneksittäin (%) sekä verkkokauppojen sivuvierailujen vuosimuutokset (%).
Verkkokauppiaiden odotukset tulevan joulusesongin kasvusta ovat toiveikkaammat kuin viime vuonna vastaavana aikana. Lähes 78 prosenttia odottaa myyntinsä kasvavan loppuvuodesta kolmeen edelliseen kuukauteen verrattuna, ja 36 prosenttia odottaa kasvun olevan vähintään 10 prosenttia.
Myös odotukset myynnin kasvusta Suomessa koko seuraavalle vuodelle ovat edelleen vahvat, mutta ne eivät kuitenkaan ole enää piristyneet alkuvuoden lukemista.
”Verkkokauppiaat selvästi pelkäävät, että jo elpymään lähtenyt kulutus kompastuu kuluttajien heikentyvään luottamukseen ja ostovoiman leikkauksiin Suomessa”, Digital Commerce Finlandin johtaja Mirva Sandström sanoo.
Verkkokauppiaiden odotukset ulkomaille kohdentuvan myynnin kasvusta ovat kohentuneet pitkin vuotta. Samalla kuitenkin kallistunut logistiikka ja Euroopan unionin sääntely jarruttavat odotuksia rajat ylittävän myynnin kasvusta. Varsinkin EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) aiheuttaa edelleen huolia.
”Erikoiskauppa tavoittelee kasvua ulkomailta, mutta kalliin logistiikan ja hallinnollisen taakan lisäksi varsinkin omien markkinointiresurssien vähäisyys rajoittaa pienempien verkkokauppiaiden kansainvälistymistä”, Erikoiskaupan liitto Edun toimitusjohtaja Jenni Homer toteaa.
*Verkkokauppapulssi on neljännesvuosittainen verkkokaupan markkinaseuranta. Siinä yhdistetään yrityskyselyllä saatavat tiedot eri lähteiden antamaan kuvaan Suomen verkkokauppamarkkinan kehityksestä. Yrityskyselyyn vastaa tyypillisesti noin 100–200 yritystä.
Kyselyyn vastanneet verkkokaupat saavat käyttöönsä erillisen Verkkokauppapulssi-raportin.
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja vastaa raportin sisällön tuottamisesta.