Uutinen

Tämän päivän valinnoista vuoden 2036 terveydenhuoltoon – neljä mahdollista tulevaisuutta

Tämän päivän valinnoista vuoden 2036 terveydenhuoltoon – neljä mahdollista tulevaisuutta

Teksti Taija Lintumäki
Share

13.10.2026

Share

Terveydenhuollon tulevaisuutta ei ratkaise vain rahan määrä tai teknologian kehitys. Yhtä olennaista on, millaiset edellytykset uusien ratkaisujen käyttöönotolle luodaan. Sääntelyn suunta ja julkisten resurssien kohdentaminen vaikuttavat osaltaan siihen, millaiseksi terveydenhuolto tulevina vuosina kehittyy. ETU Terveysalat on julkaissut skenaariotyön erilaisten kehityskulkujen tunnistamisen ja ymmärtämisen tueksi.


ETU Terveysalojen julkaisema Saavutettava terveys 2036 -skenaariotyö esittelee neljä erilaista tulevaisuutta Suomen terveydenhuollolle. Skenaariot rakentuvat kahden kriittisen epävarmuuden varaan: mihin suuntaan sääntely kehittyy ja onko julkisen talouden linja sopeuttava vai uudistamiseen investoiva.

Säästöjen sääntelyssä tiukka sääntely yhdistyy niukkaan julkiseen talouteen. Investoinnit vähenevät, hoitojonot pitenevät ja ennaltaehkäisy jää yhä enemmän yksilön vastuulle.

Ohjatussa uudistuksessa valtio investoi terveydenhuollon uudistamiseen vahvan kansallisen ohjauksen kautta. Ennaltaehkäisy on strateginen tavoite ja terveysdataa kehitetään kansallisesti.

Markkinavetoisessa sopeutuksessa sääntely kevenee, mutta julkisia investointeja on vähän. Kilpailu voi tehostaa toimintaa, mutta samalla palvelujen saavutettavuus voi eriytyä maksukyvyn mukaan.

Innovaatioiden ekosysteemissä mahdollistava sääntely ja julkiset investoinnit tukevat uudistumista. Terveysdataa hyödynnetään laajasti, ja tekoälydiagnostiikka sekä yksilöllistetty lääketiede kehittyvät.

Skenaariot eivät ole ennusteita eivätkä tavoitetiloja. Todellinen tulevaisuus voi sisältää piirteitä useammasta niistä. Niiden tarkoituksena on auttaa tarkastelemaan tämän päivän valintojen mahdollisia seurauksia pidemmälle tulevaisuuteen.

Painopiste sairauksien hoidosta terveyden ylläpitämiseen

Skenaariotyön kiinnostava kysymys terveydenhuollon arjen kannalta on, missä vaiheessa ihmisen terveyteen voidaan vaikuttaa. Yhtenä keskeisenä muutossuuntana nähdään painopisteen siirtyminen sairauksien hoidosta ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tunnistamiseen ja terveyden ylläpitämiseen. Muutoksen mahdollistajiksi nostetaan erityisesti terveystieto, tekoäly ja digitaaliset ratkaisut sekä ravitsemus ja ihmisten omaehtoinen terveyden ylläpitäminen.

Teknologian näkökulmasta muutos voi olla huomattava. Kun yksilöstä kertyy yhä enemmän terveystietoa ja sitä pystytään analysoimaan nykyistä tehokkaammin, riskien tunnistaminen voi siirtyä oireiden ilmaantumista edeltävään aikaan.

Ammattilaisen työn näkökulmasta kyse ei silloin ole vain uudesta teknologiasta. Muutos voi vaikuttaa myös hoitopolkuihin: milloin ihminen tulee palvelujen piiriin, millaista tietoa ammattilaisella on käytössään ja miten riskien tunnistaminen, ohjaus ja terveyden ylläpitäminen painottuvat sairauksien hoidon rinnalla.

Data ei itsessään uudista terveydenhuoltoa

Terveysdata on keskeisessä roolissa skenaariotyön kuvaamissa tulevaisuuksissa, vaikka sen hyödyntämisen edellytykset ja tavat vaihtelevat. Siksi skenaariotyö nostaa vahvan terveysdatainfrastruktuurin ja kansalliset rekisterit sellaisiksi kehittämiskohteiksi, joiden merkitys säilyy riippumatta siitä, ohjaako tulevaa kehitystä enemmän julkinen valta vai markkinat.

Tämä on terveydenhuollon ammattilaisten kannalta olennainen havainto. Tekoälystä tai yksilöllistetystä lääketieteestä voidaan puhua paljon, mutta niiden hyöty jää rajalliseksi, jos tieto ei liiku, järjestelmät eivät keskustele keskenään tai ammattilaisella ei ole mahdollisuutta hyödyntää tietoa osana työtään.

Samalla tulevaisuudessa painottuu laajemman osaamisen tarve. Skenaariotyössä kaikissa tulevaisuuksissa hyödyllisiksi valinnoiksi tunnistetaan datainfrastruktuurin lisäksi sääntelyosaamisen kehittäminen, kansainvälisten kumppanuuksien rakentaminen, saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden varmistaminen sekä resurssien kohdentaminen vaikuttavuuden perusteella.

Tulevaisuus rakennetaan tämän päivän päätöksillä

Vuosi 2036 ei ole kovin kaukana, ja useita skenaarioissa kuvattuja kehityskulkuja on jo nähtävissä. Terveydenhuollon organisaatioille skenaariot tarjoavatkin käytännöllisen kysymyksen: toimiiko nykyinen strategiamme vain siinä tulevaisuudessa, jonka oletamme toteutuvan, vai myös silloin, jos kehitys kulkee aivan toiseen suuntaan?

Sama kysymys voidaan esittää osaamisesta, tietojärjestelmistä, palveluprosesseista ja investoinneista. Jos sääntely kiristyy, olemmeko siihen valmiita? Jos terveystiedon hyödyntäminen nopeutuu, pystymmekö ottamaan mahdollisuudet käyttöön? Jos julkinen rahoitus niukkenee edelleen, mistä syntyy kyky uudistaa toimintaa eikä ainoastaan säästää?

Skenaariotyön viesti on tässä mielessä varsin käytännöllinen: terveydenhuollon tulevaisuus ei vain tapahdu meille. Sitä rakennetaan jo nyt budjeteissa, sääntelyssä, teknologiavalinnoissa ja siinä, mihin terveydenhuollon ammattilaisten aikaa ja osaamista päätetään käyttää.

Saavutettava terveys 2036 -skenaariotyön on julkaissut ETU Terveysalat. Skenaariot kuvaavat vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja toimivat ennakoinnin ja strategisen keskustelun välineenä – ne eivät ole ennusteita tulevaisuudesta.

Tutustu Saavutettava terveys 2036 -skenaariotyöhön

Teksti on julkaistu myös Hoiva&Terveys -mediassa.