Halpatuonnin arvo laski 53 prosenttia – suunta on myönteinen, mutta työ jatkuu
6.11.2026
Suomeen tullattujen halpatuontilähetysten tavaraerien arvo laski heinä–syyskuussa 53 prosenttia vuodentakaisesta. Erikoiskaupan liitto pitää suuntaa myönteisenä, mutta korostaa, että tasapuoliset kilpailuehdot edellyttävät yhteisiä toimia koko EU:ssa.
Tullin 6.11.2026 julkaisemien tietojen mukaan Suomeen tullattujen halpatuontilähetysten tavaraerien yhteenlaskettu arvo laski heinä-syyskuussa 53 % edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Tavaraerien määrä väheni samalla 77 %.
Muutos ajoittuu heinäkuun alussa käyttöön otettuun kolmen euron tullimaksuun, joka peritään EU:n ulkopuolelta tulevien enintään 150 euron verkkokauppalähetysten jokaisesta tavaraerästä.
”Suomeen tullatun halpatuonnin arvon lasku on myönteinen viesti. Suomalaisille erikoiskaupan yrityksille on tärkeää, että kilpailua käydään tasapuolisin ehdoin. Tuotteiden turvallisuudesta, kuluttajansuojasta ja ympäristövastuista huolehtiminen aiheuttaa kustannuksia, eikä näiden velvoitteiden sivuuttamisesta saa syntyä kilpailuetua”, sanoo Erikoiskaupan liiton edunvalvontajohtaja Jukka Ropponen.
Suomen luvut kertovat vain osan muutoksesta
Tullin mukaan Suomen tullaustilastoista ei vielä voida päätellä, kuinka paljon suomalaisten halpatuontiostokset ovat kokonaisuudessaan vähentyneet. Osa Suomeen päätyvistä lähetyksistä tullataan toisessa EU-maassa. Tavaraa voidaan myös tuoda suurina erinä EU:n alueella sijaitseviin myyntivarastoihin ennen sen myymistä suomalaisille kuluttajille.
Myös tavaraerien ilmoittamistavat ja tilausten sisältö ovat voineet muuttua. Tavaraerä voi sisältää useita samanlaisia tuotteita, joten tavaraerien määrän väheneminen ei tarkoita vastaavaa pudotusta pakettien tai yksittäisten tuotteiden määrässä.
Erikoiskaupan liitto painottaa, että uudistusten onnistumista on arvioitava koko EU:n tietojen perusteella. Ratkaisevaa on, miten toimet vaikuttavat kilpailuedellytyksiin ja markkinoille tulevien tuotteiden vaatimustenmukaisuuteen.
Pienten kauppojen kannalta valvonnan toimivuus ratkaisee
Erikoiskaupassa toimii paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden mahdollisuudet kilpailla perustuvat muun muassa asiantuntevaan palveluun, luotettaviin tuotteisiin ja asiakkaan oikeuksista huolehtimiseen. Samojen vastuiden on toteuduttava myös silloin, kun tuote ostetaan EU:n ulkopuoliselta verkkokauppa-alustalta.
Erikoiskaupan liiton mukaan tullien ja muiden velvoitteiden yhdenmukainen toimeenpano sekä viranomaisten yhteistyö ovat välttämättömiä. Valvonnan on tavoitettava suomalaisille kuluttajille myytävät tuotteet riippumatta siitä, minkä jäsenmaan kautta ne saapuvat EU:n markkinoille.
Tasapuoliset kilpailuehdot vahvistavat samalla kuluttajien luottamusta. Asiakkaan on voitava luottaa tuotteen turvallisuuteen ja oikeuksiensa toteutumiseen kaikissa ostokanavissa.