Uutinen

Suunta on kääntynyt erikoiskaupassa – liikevaihto kasvaa selkeästi heikompien vuosien jälkeen

Suunta on kääntynyt erikoiskaupassa – liikevaihto kasvaa selkeästi heikompien vuosien jälkeen

Teksti Erikoiskaupan liitto ETU
Share

8.6.2026

Share

Erikoiskaupan pitkään jatkunut laskusuhdanne on taittunut. Alan liikevaihto kasvoi maaliskuussa 2026 selkeät 2,9 prosenttia edellisvuodesta. Koko vuodelle 2026 ennustetaan noin kahden prosentin kasvua.


Erikoiskaupan liiton tilastopalvelu kokoaa yhteen erikoiskaupan ja sen toimialojen keskeisimmät luvut. Tuoreimmat tilastot kertovat, että erikoiskaupan yritysten liikevaihto on kääntynyt selkeästi kasvuun, kahden peräkkäisen laskuvuoden jälkeen. Näkymät tälle vuodelle ovat niin ikään varovaisen myönteiset.

Kahdesta laskuvuodesta takaisin kasvu-uralle

Erikoiskaupan viime vuodet ovat olleet vaikeat. Liikevaihdon huippu saavutettiin syksyllä 2022, minkä jälkeen kehitys kääntyi laskuun. Vuonna 2023 alan liikevaihto pieneni noin 3,8 prosenttia ja vuonna 2024 vielä 2,3 prosenttia. Taustalla vaikuttivat heikko ostovoima, kuluttajien matala luottamus ja erityisesti rakentamisen voimakas hiljeneminen, joka näkyi suhdanneherkässä rauta- ja sisustuskaupassa sekä kodintekniikassa.

Vuonna 2025 suunta kääntyi. Loppuvuotta kohden kasvu vahvistui, ja parhaimmillaan kuukausittainen liikevaihto kasvoi yli 3,5 prosenttia vuodentakaisesta. Koko vuoden kumulatiivinen kehitys oli selvästi positiivinen.

”Viime vuoden kolme viimeistä tilastokuukautta olivat mukavasti plussalla ja vain harvat kuukaudet koko vuonna jäivät miinukselle. Yleisestä taloustilanteesta huolimatta tämä kehitys vahvisti uskoa alan tulevaisuuteen”, Ropponen toteaa.

Vuosi 2026 alkoikin positiivisissa merkeissä, sekä tammi- että helmikuulta raportoitiin positiivista kasvua. Niin ikään uusimmat vahvistetut tiedot maaliskuulta 2026 ovat positiivisia, liikevaihdon kasvu oli maaliskuussa 2,9 prosenttia vuoden takaisesta. Erikoiskaupan liiton ennustetyökalu ETUBot ennakoi näiden tietojen perusteella noin kahden prosentin kasvua koko vuodelle 2026. Ennuste tarkentuu vuoden mittaan tilastotietojen vahvistuessa.

Kasvu on ollut pitkälti hintavetoista

Tilastot paljastavat tärkeän rakenteellisen piirteen. Erikoiskaupan myynnin määräindeksi saavutti huippunsa kesällä 2021 mutta sen jälkeen myytyjen tuotteiden määrä on ollut laskusuunnassa. Tuon jälkeen tullut liikevaihdon kasvu on siis selittynyt pääosin hintojen nousulla, ei myytyjen tuotteiden määrän kasvulla. Hintojen nousu on sittemmin tasaantunut lähelle nollatasoa inflaation tasaantuessa ja liikevaihdon kehitys kertoo aidosta myynnin kasvusta myös erikoiskaupassa. 

Samaan aikaan alan maksama palkkasumma on jatkanut selkeää kasvuaan. Yhdistelmä, jossa myyntivolyymi laskee, hinnat tasaantuvat ja palkkakustannukset nousevat, kuvaa hyvin sitä kannattavuuspainetta, jonka kanssa moni erikoiskaupan yritys on viime vuosina toiminut.

”Liikevaihdon kasvu ei kerro koko totuutta. Kun myyntimäärät ovat laskeneet ja kustannukset nousseet, yritysten kannattavuus on ollut kovilla. Siksi nyt nähty käänne myynnissä on alalle erityisen tärkeä”, Ropponen sanoo.

Toimialojen välillä isoja eroja

Vaikka kokonaiskuva on kääntynyt parempaan, toimialojen kehitys on ollut hyvin eritahtista. Selvänä pitkän aikavälin nousijana erottuu optisen alan vähittäiskauppa, jonka kasvua väestön ikääntyminen tukee rakenteellisesti. Myös kello- ja jalometallikaupan suunta on ollut ylöspäin. Sen sijaan rakentamiseen ja asumiseen kytkeytyvät rauta- ja sisustuskauppa sekä kodintekniikka ovat kärsineet suhdanteesta selvästi muita enemmän.

”Eri toimialat elävät eri sykleissä. Rautakauppa ja kodintekniikka vetivät hyvin korona-aikana, muotikauppa rajoitusten päätyttyä, ja optinen ala on kasvanut tasaisesti jo pitkään. Tämä moninaisuus on erikoiskaupalle tyypillistä: kun yksi ala notkahtaa, toinen voi olla nousussa”, Ropponen kuvaa.

Erikoiskaupan liiton tilastopalvelun lähdeaineistona ovat ennen kaikkea Tilastokeskuksen ja Euroopan komission ajantasaiset tiedot, joita täydennetään ETUBotin tuottamalla ennustetiedolla. Tilastosivuilla luvut esitetään interaktiivisina kuvioina, joista voi tarkastella sekä koko erikoiskaupan koostetta että yksittäisten toimialojen kehitystä.