Uutinen

Kiinasta tuleva tavaratulva laittaa kilpailun, turvallisuuden ja vastuullisuuden vaakalaudalle

Kiinasta tuleva tavaratulva laittaa kilpailun, turvallisuuden ja vastuullisuuden vaakalaudalle

Teksti Erikoiskaupan liitto ETU
Share

4.2.2026

Share

Kiinalaisten verkkokauppa-alustojen pakettivirta on kasvanut viime vuosina ennennäkemättömällä vauhdilla. Vuonna 2025 pakettimäärä ylitti Tullin mukaan 40 miljoonan rajan. Suurin tilattu tavararyhmä oli tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat.


Tullin tuoreimpien tietojen mukaan Suomeen vuonna 2025 saapuneista ja jääneistä vähäarvoisista verkkokauppapaketeista peräti 98,5 prosenttia tuli Kiinasta. Näiden, alle 150 euron pakettien, määrä ylsi 40,5 miljoonaan lähetykseen, kun se edellisenä vuonna oli 27,8 miljoonaa. Vuosikasvu ylsi 46 prosenttiin. Lähetysten keskimääräiseksi arvoksi Tulli ilmoittaa vain noin 5,5 euroa.

Tullin mukaan suurin tavararyhmä etämyynnissä Suomeen oli tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat (33,5 %), toiseksi suurin oli kojeet ja laitteet (12,2 %) ja kolmanneksi suurin tavararyhmä oli jalkineet, päähineet, jne. (10,7 %).

Samat säännöt eivät koske kaikkia

Yksi syy tavaratulvaan on ollut EU:n tulli- ja verokäytäntö: alle 150 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta tulevista lähetyksistä ei ole peritty tullia.

Samaan aikaan Suomessa toimivat erikoiskaupan yritykset toimivat tiukasti EU-lainsäädännön puitteissa. Tuotteiden turvallisuusvaatimukset, ympäristömerkinnät, tuottajavastuu ja kierrätysvelvoitteet tuovat kustannuksia ja hallinnollista kuormaa, joita EU:n ulkopuolelta toimivat verkkokaupat voivat käytännössä kiertää. Kilpailuasetelma on tämän seurauksena epätasapainoinen.

”Suomessa toimiva erikoiskauppa kilpailee samoista asiakkaista, mutta ei samoilla säännöillä. Kiinalaiset verkkokauppa-alustat kiertävät usein veroja ja velvoitteita, joita kotimaiset yritykset noudattavat täysimääräisesti. Tämä ei ole kestävää kilpailua eikä kuluttajienkaan etu”, täsmentää Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Jenni Homer.

Erikoiskaupan liitto peräänkuuluttaa samoja pelisääntöjä kaikille markkinoilla toimiville. Kaikkien tuotteiden, myyntikanavasta riippumatta, tulisi noudattaa EU:n turvallisuus- ja ympäristövaatimuksia. Lisäksi markkinavalvontaa on tehostettava, jotta myös EU:n ulkopuoliset myyjät ja alustat saadaan vastuuseen tuotteistaan.

”Verotuksen, tullien ja tuottajavastuun osalta kilpailuedellytykset on saatava aidosti samalle viivalle. Nykyinen tilanne heikentää osaltaan julkista taloutta ja kaventaa erikoiskaupan mahdollisuuksia investoida, työllistää ja uudistua. Tilanteen jatkuessa vaikutukset heijastuvat suoraan erikoiskaupan elinvoimaan ja työpaikoihin, joten toimia tarvitaan nyt”, täydentää Homer.

Pelisäännöt muuttuvat liian hitaasti

EU on reagoinut tilanteeseen päättämällä ottaa käyttöön kiinteän kolmen euron tullimaksun kaikille alle 150 euron paketeille heinäkuusta 2026 alkaen. Tavoitteena on tasoittaa kilpailuedellytyksiä ja vähentää veromenetyksiä.

”Kyseessä on askel oikeaan suuntaan, mutta yksinään se ei ratkaise ongelmaa. Tilanteen ratkaiseminen edellyttää kattavampia EU-tason poliittisia päätöksiä, kuten tullivapauden poiston nopeuttamista, sekä vahvoja kansallisia toimia”, Homer painottaa.

Työministeri Matias Marttinen (kok.) perusti loppuvuodesta 2025 työryhmän selvittämään halpatuontiin liittyviä haasteita ja mahdollisia ratkaisumalleja

Tullin tilasto: EU:n ulkopuolisesta etämyynnistä tehtävien enintään 150 euron arvoisten tavaroiden tuonti-ilmoitusten määrä - Tulli Tilastot