Uutinen

Erikoiskauppa osallistuu energiatalkoisiin – sähkökatkoista olisi merkittävää haittaa kaupalle

Erikoiskauppa osallistuu energiatalkoisiin – sähkökatkoista olisi merkittävää haittaa kaupalle

Erikoiskaupan yritykset ovat valmiita sähkönsäästötalkoisiin. Pidemmät keskeytykset sähkönjakelussa olisivat kuitenkin kaupan alalle todella haasteellisia.
Teksti Markus Kalmi, Kuva Aleksi Poutanen
Share

30.8.2022

Share

Kaupan osuus Suomen kokonaissähkönkulutuksesta on pieni. Tästä huolimatta kaupan alan yritykset varautuvat sähköpulaan ja osallistuvat jo nyt talkoisiin energian kulutuksen vähentämiseksi.


Huolet energian riittävyydestä tulevana talvena ovat lisääntyneet. Kansalaisia kehotetaan säästämään sähköä ja julkisuudessa puhutaan sähkökatkoksista. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi elokuussa Astetta alemmas – energiansäästökampanjan, minkä tavoitteena on saada yritykset, yhteisöt ja yksilöt tekemään muutoksia jokapäiväisessä toiminnassaan. Sähkönjakelusta vastaava kantaverkkoyhtiö Fingrid kehottaa suomalaisia varautumaan sähköpulaan ja jopa kahden tunnin mittaisiin alueellisiin sähkökatkoksiin.

Kaupan ala valmistautuu omalta osaltaan tilanteeseen ja pyrkii vähentämään sähkön kulutusta omaehtoisesti. Tämä siitä huolimatta, että kauppa käyttää vain pienen osan kokonaissähkönkulutuksesta. Ylen julkaiseman uutisen mukaan kaupan osuus on vain 3–4 prosenttia kokonaissähkönkulutuksesta. Kaupan ala on tästä huolimatta valmis osallistumaan energiansäästötalkoisiin mutta mahdolliset sähkökatkokset aiheuttavat huolta alalla.

”Mahdollisten alueellisten sähkökatkosten aikana alueella sijaitsevat myymälät joutuvat käytännössä keskeyttämään toimintansa sähkökatkon ajaksi. Tällä olisi todella mittavat vaikutukset yritysten toimintaan”, toteaa Kaupan liiton asiantuntija Lauri Kulonen.

Kaupan ala odottaa viranomaisilta hyvissä ajoin ohjeistusta ja vuoropuhelua riskin kehittymisestä ja varautumisesta.

”Työ- ja elinkeinoministeriön Astetta alemmas -energiansäästökampanja on tärkeä, jotta mahdollisen sähköpulan riski voidaan minimoida, toteaa Kulonen.

Erikoiskaupan yritykset ovat jo ryhtyneet energiansäästötoimiin. Optikkoketju Instrumentarium on tehnyt päätöksen pienentää sähkönkulutusta vähentämällä myymälöiden valaistusta öiseen aikaan. Instru Optiikka Oy:n toimitusjohtaja Pasi Anttila kertoo, että noin puolet 200 myymälästä sammuttaa jatkossa valaistuksen aukioloaikojen ulkopuolella. Kaikissa ketjun myymälöissä valojen sammuttaminen ei ole mahdollista johtuen myymälän sijainnista. 

”Joissain kauppakeskuksissa sopimukset estävät valojen sammuttamisen öiseen aikaan. Turvallisuusnäkökulmasta emme myöskään sammuta valoja sellaisissa myymälöissä, jotka sijaitsevat sellaisilla paikoilla, joissa on paljon ihmisisä liikkeellä myös öiseen aikaan, kuten bussiterminaalien lähistöllä.”