Uutinen

Halvalla on hintansa: "Tuotteista tulee väkisinkin kemikaalisäiliöitä"

Halvalla on hintansa: "Tuotteista tulee väkisinkin kemikaalisäiliöitä"

Teksti Erikoiskaupan liitto
Share

11.6.2026

Share

Suomalaiset ostivat Temun ja Sheinin kaltaisilta EU:n ulkopuolisilta alustoilta lähes neljä miljoonaa muoti- ja urheilutuotetta vuoden ensimmäisellä kvartaalilla – alle seitsemän euron kappalehinnalla. Halpa hinta houkuttelee, mutta hinta kertoo myös siitä, mitä on jätetty tekemättä. Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää avaa, mitä kemikaaliturvallisuus tarkoittaa käytännössä.


Tekstiilituotannossa käytetään laajaa kirjoa kemikaaleja – kuitujen avaamisaineista väri- ja viimeistysaineisiin sekä happoihin ja emäksiin – läpi koko valmistusketjun. Osa näistä aineista jää lopputuotteeseen, jos tuotantovaiheita yhdistetään ja välihuuhteluja jätetään pois kustannusten säästämiseksi.

”Kun vaiheita yhdistetään ja esimerkiksi välihuuhtelut jätetään pois, tuotteista tulee väkisinkin kemikaalisäiliöitä. Kemikaalit kulkeutuvat tuotteiden mukana ihmisten iholle. Osa aineista on vesihuuhteisia ja osa vaatii jonkun muun kemikaalin huuhtoutuakseen”, kertoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää.

Tuttu neuvo: pese vaate ennen ensimmäistä käyttöä ei siis aina riitä. Osa aineista, kuten väriaineet on kiinnitetty kuituun tarkoituksella. Lisäksi osa kemikaaleista voi olla pitoisuuksiltaan sellaisia, että ne ylittävät EU:n REACH-asetuksen raja-arvot jo lähtökohtaisesti, jolloin ongelma on sisäänrakennettu tuotteeseen, ei poistettavissa kotona.

Kun vaate hikoilee kemikaaleja

Suomalaisten urheiluvaatteiden ostot kolmansista maista, lähinnä kiinalaisilta alustoilta, kasvoivat tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla kappalemäärissä 91 prosenttia.

Urheiluvaate ei ole vaateryhmänä kemikaalien osalta sen vaarallisempi kuin muutkaan, kunhan se täyttää sille asetetut vaatimukset. Ongelma konkretisoituu tilattaessa vaatteita laadunvalvonnan ulkopuolisilta alustoilta. Treenatessa vaate on tiukasti ihoa vasten pitkiäkin aikoja, hikoilu avaa ihohuokoset ja tehostaa aineiden imeytymistä. Mikäli vaatteessa on haitallisia kemikaaleja nostaa tämä altistumista merkittävästi.

”Urheiluvaatteet ovat hyvä esimerkki siitä, miten kemikaalikuorma konkretisoituu käyttäjälle. Juuri siksi on tärkeää, että voimassa olevat turvallisuus- ja laatuvaatimukset myös toteutuvat”, sanoo Kankaanpää.

Hinta sisältää – tai jättää sisältämättä

Vuoden 2026 ensimmäisen kvartaalin keskimääräinen tuotekohtainen arvo oli 6,25 euroa.

”Alle seitsemän euron arvo ei kata materiaaleja, työtä, logistiikkaa ja kemikaalitestausta EU:n vaatimusten mukaisesti. Jotain on pakostikin jätetty pois”, kertoo Kankaanpää.

Eurooppalaiset maahantuojat ja brändit ovat viranomaiskontrollin alaisia. Ne noudattavat kemikaalilainsäädäntöä ja niihin voidaan kohdistaa valvontaa ja pistokokeita. Yksittäinen kuluttaja voi sen sijaan tilata tuotteita suoraan valvonnan ulkopuolelta kolmansista maista.

”Markkinavalvontaviranomaisilla ei ole toimivaltaa puuttua yksityiseen tuontiin. Ostokanava, jossa vältytään välillisistä kustannuksista, on kuluttajalle houkutteleva”, sanoo Kankaanpää ja jatkaa:

”Kemikaaleja käytetään vaatteissa syystä – ilman kemikaaleja tekstiilikuituja ja niistä valmistettuja materiaaleja ei voi valmistaa. Oikeina pitoisuuksina ne ovat käyttäjälleen turvallisia ja pitävät esimerkiksi vaatteen muodossaan pesun jälkeen. Kun niistä tingitään, se näkyy viimekädessä halpana hintana.”

Kuluttajan ei tarvitse olla kemisti. Mutta on hyvä tietää, että vastuullinen jälleenmyyjä, oli se sitten kivijalkaliike tai verkkokauppa, on tehnyt valikoimapäätöstensä taustalla työn, jota EU:n ulkopuoliset alustat eivät välttämättä tee: tarkistanut tuotteet, kantanut tuotevastuun ja vastannut siitä, mitä hyllyyn tai sivustolle päätyy.

Eurooppalaiset yritykset kantavat sääntelyn, verotuksen, logistiikan ja vastuullisuusvaatimusten kustannukset koko arvoketjussa. Erikoiskaupan liitto peräänkuuluttaa samoja pelisääntöjä kaikille markkinoilla toimiville: kaikkien tuotteiden tulisi noudattaa EU:n turvallisuus- ja ympäristövaatimuksia myyntikanavasta riippumatta.