Uutinen

Kuluttajien varovaisuus näkyy myös terveystuotealalla – pidemmällä aikavälillä odotetaan kasvua

Kuluttajien varovaisuus näkyy myös terveystuotealalla – pidemmällä aikavälillä odotetaan kasvua

Vaikea taloustilanne näkyy myös terveystuotealalla mutta alalla suhtaudutaan silti luottavaisesti tulevaisuuteen.
Teksti Markus Kalmi, Kuva: Ruohonjuuri
Share

15.11.2023

Share

Terveystuotekaupassa myynti laski alkuvuodesta mutta loppuvuoden näkymät ovat jo positiivisemmat. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ja Terveystuotetukut suhtautuvat luottavaisesti alan tulevaisuuteen.


Viime vuosien talousmyllerrys ja siitä seurannut kuluttajien luottamuksen heikentyminen näkyy selvästi erikoiskaupan eri toimialoilla. Erikoiskaupan liiton teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan ostovoima on heikentynyt lähes puolella kuluttajista ja joka kolmas suomalainen aikoo vähentää kulutustaan tulevan 12 kuukauden aikana.

Kuluttajien ostovoiman kehitys ja luottamuksen heikentyminen näkyy myös terveystuotealalla. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö kertoo myynnin kehityksen olleen haastavaa alkuvuoden aikana.

”Keväästä on kuitenkin petrattu ja alkuvuoden miinukset ovat pienentyneet. Syksyn ja loppuvuoden osalta näkymät ovat varovaisen myönteiset”, Rönkkö summaa myyntilukujen kehitystä.

Terveystuotetukut ry:n toimitusjohtaja Marja Koiviston mukaan alan tukkukauppa on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla viime vuoteen verrattuna. Koivisto arvioi, että ala on vähemmän suhdanneherkkä, kuin muut erikoiskaupan toimialat.

”Terveystuotteiden kulutuksesta nipistetään vähemmän kuin muiden hyödykkeiden osalta”, Koivisto toteaa.

Loppuvuoden myyntikehitykseen vaikuttaa vahvasti myös joulukauppa. Terveyskauppojen valikoimissa onkin paljon lahjoiksi sopivia tuotteita sekä joulusesonkiin sopivia mausteita ja juomia.

”Terveyskaupat ovat yksi joululahjaostamisen paikkoja, sillä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien lahjojen ostaminen on jo monelle tuttua”, painottaa Rönkkö.

Alalla suhtaudutaankin luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Mika Rönkkö nostaa esille Erikoiskaupan liiton Innolinkillä teettämän kuluttajatutkimuksen tulokset, joiden mukaan 73 prosenttia vastaajista ilmoitti, että inflaatio ja kohonneet kustannukset eivät ole vaikuttaneet terveystuotteiden ostamiseen ja kulutus näihin on pysynyt ennallaan. Samassa kyselyssä 79 prosenttia ilmoitti, että terveystuotteiden ostamisen arvioidaan myös jatkossa pysyvän ennallaan.

Rönkön mukaan kuluttajatutkimuksen tulokset antavat luottamusta tulevaisuuteen myös terveyskaupan yrittäjille.

Korona-aika lisäsi terveystuotteiden kysyntää

Korona-pandemia vaikutti monella tapaa myös erikoiskauppaan. Joillain toimialoilla nähtiin merkittävää myynnin kasvua, kun taas toisaalla myynti heikkeni selvästi. Terveystuotealalla korona-aika vaikutti monin tavoin.

”Terveydenhuollon painopiste siirtyi väliaikaisesti COVID-19-hoitoon ja normaali arki ja yrityksien toimintaympäristö muuttuivat nopeasti muun muassa yhteiskunnan rajoitustoimien vuoksi. Lisäksi kysyntää siirtyi verkkokauppaan, kun liikkuminen ja asiointi kivijalkakaupoissa ja ostoskeskuksissa väheni”, toteaa Rönkkö koronavuosista.

Rönkön mukaan yritykset myös sopeuttivat toimintaansa pandemian aikana. Terveystuotealan yritykset mukauttivat valikoimaansa ja tarjosivat uusia tuotteita, kuten kasvosuojaimia ja desinfiointiaineita.

”Korona-aika näkyi terveyskauppojen tuoteryhmien kysynnänmuutoksina, kun muun muassa vastustuskykyä tukevien tuotteiden kysyntä kasvoi voimakkaasti. Myynnissä näkyi myös jaksamiseen, stressiin ja uneen tarkoitettujen tuotteiden kulutuksen lisääntyminen”, Rönkkö kertoo.

Terveystuotetukkujen Marja Koivisto vahvistaa Rönkön näkemyksen korona-ajan vaikutuksista toimialalla.

” Terveysalan tukkukauppaan korona-aika vaikutti vain vähän. Koronan alkuvaiheessa myynnin kehityksessä nähtiin jopa lievää kasvua.”

Terveys- ja hyvinvointi ovat megatrendejä

Mika Rönkön mukaan terveyskaupat ja terveystuoteala voivat pidemmällä aikavälillä odottaa kasvun jatkumista, sillä terveys ja hyvinvointi edelleen näkyvät vahvana kuluttajien arvoissa ja prioriteeteissa.

”Ihmiset haluavat pysyä hyvässä kunnossa työelämässä ja toisaalta elää toimintakykyisenä eläkevuosiaan”, hän arvioi.

Koivisto arvioi terveystuotealan kehittyvän positiivisesti tulevaisuudessa. Hänen mukaansa verkkokauppa on edelleen kasvujohteinen, kun taas kivijalkakauppojen liikevaihdon oletetaan pysyvän ennallaan.

Rönkkö näkee, että verkkokaupan rooli tulee todennäköisesti kasvamaan edelleen, sillä kuluttajat ovat tottuneet ostamaan terveystuotteita verkosta ja etsimään tietoa tuotteistaan verkossa. Hänen mukaansa kivijalkakaupat ovat kuitenkin tärkeä osa alan tulevaisuutta myös jatkossa.

”Kivijalkakauppojen vahvuus ja mahdollisuudet löytyvät henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta, elämyksen tuottamisesta, laajennetuista palveluista ja fyysisen ympäristön tarjoamisesta kaikille aisteille, jossa kuluttaja kokee paljon sellaista, mikä ei muulla tavalla ole mahdollista. Uudet innovaatiot ja digitalisaation tuomat mahdollisuudet kivijalkakaupoille ovat osa tulevaisuutta, jota terveyskaupat voivat olla itse rakentamassa”, Rönkkö kiteyttää kivijalkakaupan roolista tulevaisuudessa.

Terveystuotealalla suhtaudutaan luottavaisesti alan tulevaisuuteen ja sen merkityksen kasvuun.

”Terveys- ja hyvinvointi ovat megatrendejä, joiden mukana myös terveyskauppa voi mielestäni katsoa luottavaisesti pitkälle tulevaisuuteen”, sanoittaa Rönkkö alan tulevaisuusnäkymät.