Näkökulma

Erikoiskauppa saatava mukaan kaupan tulevaisuusselonteon toteutusvaiheeseen

Erikoiskauppa saatava mukaan kaupan tulevaisuusselonteon toteutusvaiheeseen

Etu pitää tärkeänä, että erikoiskaupan edustajia kuullaan tulevaisuusselonteon toteutusvaiheessa.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry kuva Aleksi Poutanen
Share

2.6.2022

Share

Kaupan toimialan tulevaisuusselonteon lausuntokierros päättyi. Erikoiskaupan liitto Etu vaatii lausunnossaan tulevaisuusselonteosta kokonaisvaltaisempaa otetta ja erikoiskaupan edustajien mukaan ottamista suunnitteluun, kun toimenpide-esityksiä ollaan viemässä toteutusvaiheeseen.


Hallituksen luonnoksessa kaupan toimialan tulevaisuusselonteoksi tuodaan hyvin esille kaupan alan ja erikoiskaupan merkitys Suomen kansantaloudelle sekä alan kohtaamat tulevaisuuden haasteet. Erikoiskaupan liitto ETU pitää hyvänä, että selonteossa on huomioitu muun muassa koulutuksen kehittäminen, TKI-panostusten kasvattaminen, kaupunkikeskustojen elinvoimaisuuden vahvistaminen sekä tasavertaisten pelisääntöjen luominen kansainväliseen verkkokauppaan.

Selonteko sisältää tässä vaiheessa 39 kehittämisehdotusta. Erikoiskaupan liitto ETU pitää ehdotusten suurimpana haasteena konkretian puutetta. Useat selonteon kehittämisehdotukset pitävät sisällään vain kyseisen asian selvittämisen. Aidot ratkaisuehdotukset puuttuvat.

Etu painottaa omassa lausunnossaan, että tulevaisuusselonteon jatkovalmistelussa pitää ottaa mukaan sellaiset laajemmat poliittiset linjat, jotka vaikuttavat kaupan lisäksi koko yhteiskuntaan. Näitä ovat muun muassa tuloverotus, yritysverotus sekä sosiaaliturvan uudistaminen. 

Hallituksen luonnoksessa ei ole myöskään otettu kantaa työlainsäädännön kehittämiseen. Etu korostaa lausunnossaan, että työlainsäädäntöä pitää uudistaa ottaen huomioon 24/7-yhteiskunnan tarpeet. Sääntelyn keventäminen mahdollistaisi paikallisen sopimisen lisäämisen ja parantaisi erikoiskaupan alan yritysten työllistämismahdollisuuksia.

Kaupan toimiala, erityisesti erikoiskauppa, on yksi Suomen suurimmista toimialoista, alan työllisten sekä yritysten määrällä ja liikevaihdon suuruudella mitattuna. Kaupan toimialalla on merkittävä kansantaloudellinen vaikutus bruttokansantuotteen ja verotuottojen kehityksen kautta.

Erikoiskaupan liitto Etu ry:n lausunto kaupan toimialan tulevaisuusselonteosta.