Uutinen

Erikoiskaupan näkymät heikkenivät

Erikoiskaupan näkymät heikkenivät

Teksti Erikoiskaupan liitto ETU
Share

10.11.2025

Share

Elokuun myyntiluvut jäivät odotettua vaisummiksi heinäkuun jälkeen. Erikoiskaupan liiton tilastopalvelu ennustaa erikoiskauppojen liikevaihdon kasvavan vain 0,6 % vuoden 2025 aikana.


Erikoiskaupan liitto ETU ry:n tilastojen mukaan erikoiskaupan liikevaihto laski elokuussa -2,5 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Kesäkuussa liikevaihto kasvoi 2,1 prosenttia, mikä antoi uskoa positiiviseen kesäkauteen. Heinäkuussa ja elokuussa vastaavaa nousuvirettä ei enää nähty. Liiton tilastopalvelun ennustetyökalu ETUBot ennustaa lähes nollakasvua, eli 0,6 prosentin kasvua erikoiskaupan liikevaihtoon koko vuodelle.

"Elokuussa kuluttajat eivät suosineet erikoiskauppoja. Lomakauden hankinnat osuivat muihin kohteisiin. Koko vuoden kehitys on muuttunut alavireiseksi vuoden loppupuolella. Paljon on jäämässä loppuvuoden erikoiskampanjoiden, kuten Black Friday -kauden varaan yhdessä joulukaupan kanssa", toteaa Erikoiskaupan liiton edunvalvontajohtaja Jukka Ropponen.

Erikoiskaupan eri toimialojen välillä nähtiin elokuussa suuria eroja. Selkeät positiivisesti kehittyneet toimialat puuttuivat ja miinuskehityksiä on aiempaa enemmän. Optisen toimialan kehitys pysähtyi elokuussa ja rautakauppatavaroiden kehitys oli aiempaa heikompaa. Huonekalukaupan negatiivinen kehitystrendi jatkuu edelleen. Kodintekniikan kehitys oli edelleen hieman positiivinen.

Markkinareaktiot herkkiä

Vuoden 2025 alku on ollut erikoiskaupalle vaihteleva. Huhtikuu oli kehitykseltään positiivinen, toukokuu painui 1,6 prosentin laskuun, ja kesäkuussa kasvu palasi selvästi. Heinäkuu jatkoi lievästi positiivisella uralla, mutta elokuu on selvästi negatiivinen. Kauppapäivien määrä voi eri vuosina hieman vaihdella ja se selittää osan muutoksista eri kuukausina.

“Vaihteleva kehitys kertoo, että markkinat ovat hyvin herkkiä. Kuluttajien luottamus vieläkin heikkenee, ja talouden suhdannenäkymät eivät ole parantuneet. Odotettu nousu siirtyy edelleen eteenpäin. Se ei kannusta kuluttamaan. Nyt tarvitaan ostovoimaa tukevia toimia”, summaa Ropponen.