Uutinen

”Rakennusalalla tullaan vielä näkemään konkursseja”

”Rakennusalalla tullaan vielä näkemään konkursseja”

Teksti Miia Savaspuro, kuvituskuva
Share

6.2.2024

Share

Rautakaupat elävät haastavia aikoja. Kevään sesongin alkamista odotellaan ristiriitaisin tuntein.


Rautakaupoissa eletään nyt poikkeuksellisen vaikeita aikoja. Rauta- ja sisustuskauppayhdistys RASI ry:n hiljattain julkistamien tilastojen mukaan rautakauppojen myynti laski viime vuonna peräti 17 prosenttia edellisvuodesta. Erityisen synkkä oli vuoden viimeinen neljännes, jolloin myynti sukelsi lähes 20 prosenttia.

Myynnin raju pudotus ei tullut alalle yllätyksenä. Uudisrakentamisen historiallisen alhainen taso, asuntokaupan hiljeneminen ja rakennuslupien huono kehitys viime vuosina on ennakoinut nykyistä tilannetta. Edes inflaation hidastuminen ja kuluttajien saamat palkankorotukset eivät pelastaneet tilannetta.

”Pienemmät remontit ovat jatkuneet ja erityisesti energiatehokkuutta parantavia kunnostustöitä on tehty, mutta kuluttajien luottamus talouteen on heikkoa. Tämä yhdessä korkeiden korkojen kanssa on saanut monet siirtämään suurempia remontteja tulevaisuuteen”, sanoo RASIn toimitusjohtaja Minna Liuksiala.

Liuksialan mukaan konkursseja on nähty rakentamisen toimialalla ”viikoittain” eikä niiltä tulla välttymään jatkossakaan.

”Täytyy muistaa, että rakentamisen ketjussa on monta toimijaa. Tilanne koskee laajasti niin tuotteita kuin valmistavaa teollisuutta, kauppaa, rakennusliikkeitä ja urakoitsijoita. Rakentamisen toimiala työllistää paljon ihmisiä ja on siksi yhteiskunnallisesti merkittävä”, Liuksiala sanoo.

Liuksialan mukaan valtiovallan pitäisi tulla nyt kiireesti hätiin. RASI haluaisi nostaa kotitalousvähennyksen Ruotsin tasolle eli 5 000 euroon vuodessa.

Korjausrakentamisen kotitalousvähennystä olisi vähintäänkin pitänyt jo korottaa samalle tasolle kuin hoivatyöstä saatavaa vähennystä, joka on 3 500 euroa vuodessa. Jos mitään ei tehdä, lopullinen lasku saattaa tulla yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi. Ruotsissa rakentamisen tilanne on ollut sama kuin Suomessa. Siellä hallitus toimi nopeasti ja paikallista kotitalousvähennyksen maksimisummaa korotettiin korjausrakentamisen vauhdittamiseksi ja työllisyyden ylläpitämiseksi.”

Kotitalousvähennystä on kritisoitu aika ajoin tehottomana keinona elvyttää taloutta sekä siitä, että siitä hyötyvät eniten suurituloiset. Liuksiala on eri mieltä.

”Niin kaupalta kuin urakoitsijoilta on tullut vahva viesti sen elvyttävästä vaikutuksesta rakentamiselle sekä positiivisesta vaikutuksesta harmaan talouden kitkemisessä.”

Rautakaupassa kevään tuloa odotetaan nyt ristiriitaisin tuntein.

”Tällä hetkellä näkymä on sumuinen. Kevään sesongin alkamista odotellaan ja se ratkaisee koko vuoden osalta paljon. Yleiset ennusteet eivät kuitenkaan lupaa hyvää.”