Uutinen

Erikoiskauppa tarvitsee laadukkaampaa EU-sääntelyä ja riittäviä siirtymäaikoja

Erikoiskauppa tarvitsee laadukkaampaa EU-sääntelyä ja riittäviä siirtymäaikoja

Kaupan ala ja yritysten tarpeet tulee huomioida nykyistä vahvemmin EU-sääntelyssä.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry
Share

7.5.2024

Share

Kaupan ala ja yritysten tarpeet pitää huomioida nykyistä paremmin EU:ssa. Erikoiskaupan liiton viisi keskeistä teemaa kesäkuun europarlamenttivaaleihin.


Ei ole yhdentekevää, miten kaupalla menee! Eri kaupan toimialoilla toimivat yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä, veronmaksajia ja hyvinvoinnin luojia. Pelkästään Suomessa erikoiskaupan parissa toimivien noin 23 000 yrityksen työllisyysvaikutus on vuositasolla yli 100000 henkilötyövuotta. Kokonaisuudessaan kaupan ala työllistää yli 280000 suomalaista. Euroopassa toimii yli 20 miljoonaa kaupan alan yritystä, joista valtaosa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Kaupan alan merkitys pitää huomioida nykyistä paremmin kansallisessa ja EU-tason päätöksenteossa. Uutta sääntelyä valmistellessa on tärkeää kuulla yrityksiä ja ottaa tarkkaan huomioon sääntelyn vaikutukset yritysten arkeen. Yrityksille pitää myös taata mahdollisuus sopeutua muuttuvaan sääntelyyn riittävillä siirtymäajoilla ja selkeällä ohjeistuksella. Ennakoitavuus ja johdonmukaisuus pitää olla keskeisiä arvoja kaikessa sääntelyssä.

Erikoiskaupan liitto painottaa kevään europarlamenttivaaleissa seuraavia teemoja:

Erikoiskaupan liiton keskeiset teemat vuoden 2024 eurovaaleihin.

Riittävät siirtymäajat kauppaa koskevaan sääntelyyn

Erikoiskaupan liitto pitää tärkeänä, että tulevalla parlamenttikaudella määritellään vähittäiskauppaa koskevalle sääntelylle riittävän pitkät siirtymäajat. Sääntelyn valmistelussa tulee huomioida kaupan alan yritysten mahdollisuus sopeuttaa toimintaansa riittävän ajoissa. Kaupan alan erityispiirteet pitää huomioida vireillä olevassa maksuviivästysasetuksen jatkovalmistelussa ja toimeenpanossa.

Tasapuolista kauppaa

Kolmansista maista unionin alueelle tuotteita myyvillä verkkokaupoille pitää olla samat säännöt kuin EU:n sisällä toimivilla yrityksillä. Valvontaa tulee vahvistaa, jotta tasapuoliset kilpailuedellytykset toteutuisivat. EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteiden verovapauden alaraja tulee poistaa nopealla aikataululla.

Toimivaa ja tasapuolista kuluttajansuojaa

Kuluttajansuojalainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa on tarve kehittää niin, että kuluttajansuojavelvoitteet ovat yhdenmukaisia kaikissa jäsenmaissa. Kuluttajansuojasääntelyn pitää myös kohdella eri tuoteryhmiä tasapuolisesti.

Kestävää vihreää siirtymää

Kuluvalla parlamenttikaudella vietiin läpi monia vihreän siirtymän hankkeita. Uutta ympäristönsuojeluun tähtäävää sääntelyä on odotettavissa myös seuraavalla kaudella. Erikoiskaupan liitto korostaa, että vihreässä siirtymässä tulee huomioida sääntelyn todelliset vaikutukset ympäristöön, talouteen ja työllisyyteen. Kestävän kehityksen tavoitteet pitää huomioida myös kuluttajansuojan sääntelyssä. Tuotteiden korjaamisesta pitää virhetapauksissa tehdä ensisijainen vaihtoehto uuteen vaihtamisen sijaan. Kuluttajien mahdollisuuksia tehdä vastuullisia valintoja on syytä tukea parantamalla tuotetietojen saatavuutta.

Tekoälyn hyödyntämistä tukeva sääntely

Uusien teknologioiden hyödyntäminen on avain kasvuun ja menestykseen myös kaupan alalla. Uuden teknologian, kuten tekoälyn ja automaation mahdollisuudet ovat keskeisiä erityisesti pk-yritysten kasvulle ja kilpailukyvylle. Tekoälyä koskevan sääntelyn pitää tukea teknologioiden hyödyntämistä turvallisesti ja eettisesti.

Erikoiskaupan liitto ETU ry:n vaalitavoiteohjelma (linkki)