Uutinen

Venäjäkaupan loppuminen ei aiheuta talouskriisiä Suomessa, mutta erikoiskauppa kärsii talouspakotteista

Venäjäkaupan loppuminen ei aiheuta talouskriisiä Suomessa, mutta erikoiskauppa kärsii talouspakotteista

Ukrainan liput liehuvat elinkeinoelmää edustavien järjestöjen toimitalossa tuen osoituksena ukrainalaisille.
Teksti Markus Kalmi
Share

11.3.2022

Share

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on johtanut mittaviin talouspakotteisiin, joiden vaikutukset Suomen kansantaloudelle ovat kuitenkin jäämässä pieniksi. Erikoiskauppaan taloussota jättää jäljet.


Venäjän aloittama sota Ukrainassa heittää varjon myös Suomen taloudelle ja erityisesti erikoiskaupan alalle. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on julkaissut muistion Venäjän merkityksestä suomalaisille yrityksille. Tutkimuslaitoksen arvion mukaan Suomen ja Venäjän väliset talousyhteydet ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet siinä määrin, etteivät uudet talouspakotteet aiheuta talouskriisiä Suomessa. Muistiossa todetaan, että vienti Venäjälle vastaa vain 1,1–1,5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Viennin vähentymistä suurempi ongelma on ETLA:n mukaan tuonti. Suomi tuo Venäjältä tuplasti enemmän kuin sinne vie. Suomi on tuonut Venäjältä erityisesti öljyä, ja tuonnin vähentyminen vaikuttaa merkittävästi polttoainekustannuksiin Suomessa. Kielteisten vaikutusten suurusluokka riippuu ETLA:n mukaan siitä, miten yritykset pystyvät löytämään korvaavia hankintakanavia.

Erikoiskaupan liiton Etu ry:n toimitusjohtaja Ulla Pöllänen muistuttaa, että öljyn hinnan raju kasvu näkyy myös erikoiskaupassa.

”Kuljetuskustannusten nousu entisestään korkean hintatason päälle tulee näkymään erikoiskaupan kannattavuudessa ja kuluttajahinnoissa. Inflaation kiihtyminen ja taloudellinen epävarmuus tulee vaikuttamaan suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen”, toteaa Ulla Pöllänen.

Suomalaista erikoiskauppaa kurittaa myös venäläisten matkailijoiden vähentyminen. ETLA:n muistiossa muistutetaan, että venäläisten Suomessa tekemät ostokset kirjataan palvelujen vienniksi.

”Ukrainan sodan negatiiviset vaikutukset tulevat olemaan pitkäaikaisia ja ne koskevat myös suomalaisia erikoiskaupan yrityksiä. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna sodan aiheuttamaan inhimilliseen kärsimykseen ja hätään, joita talouspakotteet toivottavasti edes vähän pystyvät lyhentämään”, muistuttaa Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen.