Uutinen

Kivijalkakaupan elpyminen on alkanut – neljä tunnetun brändin myymälää avattu Helsingin ydinkeskustaan

Kivijalkakaupan elpyminen on alkanut – neljä tunnetun brändin myymälää avattu Helsingin ydinkeskustaan

Entisen pankin tiloihin on avautunut suuri Ruohonjuuren myymälä.
Teksti Miia Savaspuro, kuvat Ruohonjuuri
Share

5.4.2022

Share

Helsingin ydinkeskusta ehdittiin jo julistaa kuolleeksi koronapandemian myötä. Lyhyen ajan sisällä keskustaan on kuitenkin avattu useita uusia kivijalkakauppoja. Suuren lippulaivamyymälän Mannerheimintielle avannut Ruohonjuuri uskoo, että ihmiset kaipaavat takaisin elämysten ja asiakaspalvelun äärelle.


”Hipit sisään, pankkiirit ulos!”, huudahti Ruohonjuuren yhteistyökumppani kuultuaan yhtiön avaavan uuden lippulaivamyymälän Nordean entisen pankkisalin uljaisiin tiloihin Mannerheimintien paraatipaikalle. Maaliskuun lopulla auennut myymälä on 700 neliömetriä visuaalista ja elämyksellistä ilotulitusta, johon on toimitusjohtaja Päivi Paltolan mukaan investoitu ”merkittävästi” rahaa. Tarkkoja summia Paltola ei suostu paljastamaan, mutta kertoo, että kyseessä on 40-vuotista taivaltaan juhlivan yrityksen historian suurin myymäläinvestointi.

Paltola uskoo, että ihmisillä on tarve palata asiakaspalvelun ja tapahtumien pariin kahden koronavuoden jälkeen. Luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistuneen Ruohonjuuren konseptiin on jo pitkään kuulunut erilaiset teemaillat ja muut tapahtumat, jotka kokoavat vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneet ihmiset yhteen.

Paltolan mukaan korona vauhditti siirtymistä verkkokauppaan, mutta ei poistanut ihmisten tarvetta hypistellä ja tutustua tuotteisiin paikan päällä. Paltola uskoo, että tulevaisuudessa verkko- ja kivijalan saumaton yhdistelmä on entistä tärkeämpi osa Ruohonjuuren konseptia.

”Verkosta ostetaan helpot ja entuudestaan tutut tuotteet, mutta uusien tuotteiden kohdalla ihmiset kaipaavat asiantuntevan henkilökunnan apua. Meillä on paljon erikoistuotteita, joita ei haluta ostaa ilman kunnon perehtymistä. Esimerkiksi kosmetologin ja ravintoterapeutin palvelut ovat todella suosittuja”, Paltola sanoo.

Ruohonjuuren uudessa lippulaivamyymälässä on suuri kosmetiikkaosasto,

Koronapandemian syvimmässä kurimuksessa kivijalkakaupoille ehdittiin jo povata kuoliniskua. Helsingin ydinkeskustan pelättiin näivettyvän kokonaan. Vähittäiskaupan tutkimussäätiön tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että huhut kivijalan kuolemasta olivat ennenaikaisia. Marraskuussa toteutetun kyselytutkimuksen perusteella peräti 75 prosenttia kuluttajista valitsee ostospaikakseen mieluummin kivijalan kuin verkkokaupan.

Arvioiden mukaan erikoiskaupan verkkokauppaostamisessa ollaan lähellä saturaatiopistettä, jonka jälkeen markkinaosuus ei enää kasva. Tästä kertoo esimerkiksi koronan suuriin voittajiin kuuluneen Verkkokauppa.comin 33 kvartaalia kestäneen nousuputken katkeaminen viime vuoden lopulla.

Yritykset uskaltavat taas investoida kivijalkaan. Ruohonjuuren lisäksi uusia myymälöitä Helsingin keskustaan ovat avanneet ainakin vaatekauppa Gina Tricot, kirjakauppa Rosebud ja optikkoliike Synsam.

Koronan myötä Suomen katukuvasta hävisi joka kymmenes kivijalkakauppa, muistuttaa Muoti- ja urheilukaupan toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää. Vaikka uusia myymälöitä alkaa pikkuhiljaa tipahdella, monet liiketilat ammottavat yhä tyhjyyttään.

Myös myynnillisesti koronaa edeltävä taso on vielä kaukana. Kankaanpään mukaan vaatteiden ja jalkineiden myynnistä uupuu yli 400 miljoonaa euroa kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Investointeihin vaaditaan nyt erityistä rohkeutta – ja sitä uudet kivijalka-avaukset edustavat. Tulevaisuuden näkymät ovat lievästikin ilmaistuna sakean sumun peitossa. Inflaatio laukkaa, hinnat nousevat, monien tuotteiden valmistamisessa tarvittavista raaka-aineista ja komponenteista on pulaa ja toimitusketjut takkuilevat.

Mutta kuluttajilla on tileillä paljon rahaa säästössä, ja tällä hetkellä näyttääkin valoisalta:

”On hienoa, että esimerkiksi muotikauppa on lähtenyt jopa vahvempaan nousuun kuin 1990-luvun laman jälkeen”, Kankaanpää sanoo.