Uutinen

Parrat saavat kyytiä! – pandemian väistyttyä karvanpoistolaitteet ja hiustenleikkurit käyvät kaupaksi

Parrat saavat kyytiä! – pandemian väistyttyä karvanpoistolaitteet ja hiustenleikkurit käyvät kaupaksi

Miehetkin ajelevat nykyisin karvojaan – vähän kaikkialta.
Teksti Sami Sykkö, kuvat Philips
Share

26.8.2022

Share

Tilastot kertovat, että nyt siliävät vaatteet, katkeavat karvat ja puhdistuvat hampaat. Korona-viruksen heikennyttyä ja normaalielämän palattua elektroniikkaosastolla ovat uudet nousijat ja tähdet.


Nuori Youtube-tähti haroo videolla vaaleita rintakarvojaan ja miettii ääneen, pitäisikö ne taas ajaa. Kuten sosiaalisessa mediassa on tapana, seuraavaksi hän kysyy seuraajiltaan, mitä mieltä he ovat: lähtevätkö karvat vai jäävät.

Some-tähden karvoihin kiteytyy paitsi vuorovaikutteisen median meno myös suuri karvatrendi – toisin sanoen karvattomuustrendi. Todella moni mies ajaa karvansa – erityisesti koronan hellittäessä.

Se taas on johtanut siihen, että esimerkiksi Helsingin Stockmannin alakerrassa Powerin myymälän tiloissa hyllyt ovat tyhjinä trimmereistä.

Osaksi syynä ovat myös toimitusvaikeudet, Powerin myyjä kertoo, mutta osaksi se, että nyt karvoja ajellaan urakalla. Korona-aikana kävi kaupaksi lähes kaikki, mikä piristi elämää neljän seinän sisällä. Esimerkiksi ilmafriteerauslaitteiden myynti kasvoi, ja espressokeittimien myyntikäyrät sojottivat ylöspäin.

Kun pandemiatilanne vihdoin parani, ja ihmiset alkoivat palata normaalielämään, huomio alkoi keskittyä omaan ulkonäköön. Ja siitä kertovat myös tilastot: kodintekniikan myynti laski alkuvuonna, kun taas euromäärissä kasvoi esimerkiksi parranajo- ja karvanpoistolaitteiden, hiustenleikkureiden ja hammasharjojen myynti.

Taneli Tast toimii maajohtajana Groupe SEB -yrityksessä, joka vastaa esimerkiksi Obh Nordican kodinkoneiden, Tefal-paistinpannujen ja Grups-kahvinkeittimien tuonnista. Hän on myös elektroniikka-alaa edistävän ETK ry:n pienet kodinkoneet -jaoston puheenjohtaja. Tast sanoo, että uusi teknologiakin menee kaupaksi:

”Esimerkiksi kalliimpia IPL-valoimpulssilaitteiden myynti on kasvanut lähes 50 prosenttia viime vuodesta.”

Tastin mainitsemat laitteet pyrkivät hidastamaan karvankasvua, ja naisten puolella ne ovat jo iso trendi. Sillä siinä missä ladyshaver ajaa karvan ja epilaattori nyppäisee sen irti, nyt avuksi otetaan IPL-valoimpulssilaite. Ensin karvat ajetaan, sitten samaa aluetta käsitellään IPL-laitteella. Tehokkaimmat laitteet tainnuttavat karvankasvun jopa puoleksi vuodeksiUusi trendi karvanpoistossa ovat IPL-valoimpulssilaitteet.

Pandemian väistyminen näkyy monissa muissakin tuoteryhmissä.

”Silitysrautojen euromääräinen myynti on kasvanut 20 prosenttia. Ja hammasharjojenkin myynti on kasvanut euroissa”, Tast sanoo.

”Oletan, että se liittyy siihen, että kun ollaan taas ihmisten ilmoilla, halutaan pitää parempi huoli hygieniasta ja ulkomuodosta.”

Sen sijaan elektroniikkakaupassa ovat kärsineet monet sellaiset tuotteet, joille pandemia oli kulta-aikaa.

”Laskua tuli robotti-imureiden myynnissä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana lasku oli merkittävä. Toisenkin vuosineljänneksen aikana lasku oli noin 10 prosenttia.”