24.05.2023

Muotikauppa odotti taantumaa – myynti vaan kasvanut

Ennusteet ja indikaattorit ovat jo syksystä asti povanneet pukeutumisen kulutuksen hiipuvan. Kuluttajien ostovoiman ja luottamuksen lasku on yleensä näkynyt nopeimmin juuri muotikaupassa. Siksi taantumaa odotettiin, mutta myynnin yllättävän nopea kasvu on jatkunut. Vaatekauppa on kasvanut alkuvuonna + 12,8 % ja kenkäkauppa + 16,8 %. Huhtikuussa kenkäkauppa kasvoi + 27 % ja vaatekauppa + 5,4 %.

 

Työllisyys ei ole parantunut mutta ei heikentynytkään, asuntolainoja on otettu roimasti vähemmän ja autokauppa on laskenut. Ehkä nämä ovat keskeisimmät syyt, miksi rahaa on laitettu vaihtoehtoisesti pukeutumiseen”, listaa Muoti- ja urheilukauppa ryn toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää

 

Verkkokauppa on myös alkuvuonna kasvanut alkuvuonna varsin pitkän liu’un jälkeen. Esimerkiksi muotivaatteiden verkkokauppa on kasvanut alkuvuonna 3,1 % ja kenkien 25 %. Käytettyjen vaatteiden ja kenkien kauppa on myös edelleen kasvanut vahvasti + 21 % tammi-huhtikuussa.

 

Tekstiiliraaka-aineiden hinnat ovat normalisoituneet ja varsinkin rahtien hinnat kauko-idästä ovat halventuneet huomattavasti, mikä tulee hellittämään inflaatiota tulevana talvena.

 

Vaisu pyöräkauppa painaa urheilukauppaa

 

Urheilukaupan arvo on laskenut alkuvuonna -1,9 %, mutta kasvoi huhtikuussa 2,6 %. Urheilukauppojen jalkinemyynti kasvoi huhtikuun loppuun mennessä 14,1 %. Vaatekauppa sen sijaan laski. Pyöräkauppa kasvoi pandemia-aikana roimasti ja lisää vauhtia antoi nopeasti kasvanut työsuhdepyöräily. Nyt nopein kasvu on takana. Pyöräkaupan arvo on laskenut alkuvuonna -5,0 %.

 

Urheilukauppaa häiritsee edelleen suuriksi paisuneet varastot. Tilanteen odotetaan normalisoituvan vasta vuoden 2024 syksyllä. Urheilukauppa toivoo varhaista ja runsaslumista talvea.

 

 

Suomalaiset ostivat vuonna 2022 muodin ja urheilun tuotteita yhteensä 4,6 miljardilla eurolla. Vaatteita 3,1 miljardilla ja kenkiä 598 miljoonalla. Muodin verkko-ostosten arvo EU maista oli 429 milj. euroa ja Suomesta 133 miljoonaa euroa. Urheilukaupan tuotteiden EU verkko-ostosten arvo oli 90 miljoonaa euroa.

 

Tiedot perustuvat Muoti- ja urheilukauppa ryn tilastoihin.