Matkapuhelinten myynti nousi 8,9 prosenttia vuonna 2022. Viihde-elektroniikassa tultiin sen sijaan alaspäin 7,5 prosenttia ja kodin tietotekniikassa 9,6 prosenttia.
Kodin tietotekniikan kohdalla kahden edellisen vuoden vertailuluvut ovat pandemian vuoksi erittäin korkeita, joten vuoteen 2019 verrattuna myynti oli edelleen hyvässä vauhdissa. Viihde-elektroniikan kauppaa heikensi erityisesti televisioiden kysynnän vähentyminen. Se vei saldon miinukselle, vaikka äänentoistolaitteiden myynti olikin edellisvuotta vilkkaampaa. Isojen kodinkoneiden kauppa asettui vuoden 2021 tasolle (0,0 %), mutta pienten kodinkoneiden myynti laski 3,0 prosenttia. Kamerakaupan arvo heikkeni 9,0 prosenttia vuonna 2022.
Tiedot käyvät ilmi GfK:n ja Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n tilastoista 1-12/2022 ja 10-12/2022.
Isojen kodinkoneiden myynti laski loka-joulukuussa 1,2 prosenttia – koko vuosi silti entisellä tasolla
Päätavararyhmissä vuotuinen myynti yleensä laski kappalemäärissä mitattuna, mutta inflaatio nosti keskihintoja. Korkeimman energialuokan jääkappeja, astianpesukoneita ja pyykinpesukoneita ja varustelluimpia monitoimiliesiä ostettiin kuitenkin enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden viimeisellä neljänneksellä nähtiin jyrkkä lasku pyykinkuivaajien kysynnässä, mutta se johtuu paluusta normaali myynnin tasolle, kertoo ETK ry:n isot kodinkoneet -jaoston puheenjohtaja Esa Silver.
Pienten kodinkoneiden myynti laski 3,0 prosenttia vuonna 2022
GfK:n tilastoista näkee, kuinka pienten kodinkoneiden kysyntä laski kiristyneen taloustilanteen vuoksi etenkin vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lisäksi korona-aika nosti kiinnostusta ruuanlaittoon ja kodin siivoukseen, mutta pandemian hellittäessä ostotarve on vähentynyt. Loppuvuoden heikentyneet talousnäkymät vaikuttivat etenkin hinnakkaampien tuoteryhmien kuten robotti-imureiden, kahvikoneiden ja keittiön monitoimikoneiden kysyntään. Menestystuotteita olivat varsi-imurit, AirFryerit eli kiertoilmakypsentimet sekä uutta teknologiaa hyödyntävät IPL-karvanpoistolaitteet, kertoo ETK ry:n pienet kodinkoneet -jaoston puheenjohtaja Taneli Tast.
Viihde-elektroniikan myynti laski viime vuonna sekä arvossa (-7,5 %) että kappaleissa (-2,0 %) mitaten
Viihde-elektroniikan myynti taantui GfK:n tilastojen mukaan eniten televisioiden kohdalla. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kysyntä laski käytännössä kaikkien kuvaruutukokojen ja tv-kategorioiden kohdalla. Tv-myynnin vastapainoksi äänentoistolaitteita ostettiin aiempaa innokkaammin etenkin loppuvuodesta. Myyntiään lisäsivät hifijärjestelmät, kuulokkeet ja bluetooth-kaiuttimet, mutta hifi- ja soundbar-kaiuttimien kysyntä laski.
Peilittömät järjestelmäkamerat ja action-kamerat kävivät kaupaksi vuoden viimeisellä kvartaalilla
Vuonna 2022 kuvaussektorin myynti laski (-9,0 %) kaikissa tuoteryhmissä. Vuoden kolme viimeistä kuukautta olivat positiivisia myynnin arvossa (3,9 %) mitattuna, mutta kappalemäärät laskivat (-8,1 %).
Kodin tietotekniikan myynti laski 9,6 prosenttia – kysyntä heikkeni kaikissa tuoteryhmissä
Koteihin hankittiin pandemian aikana ennätysmäärä tietotekniikkaa. Siksi vertailuluvut ovat poikkeuksellisen korkealla tasolla. Vuoteen 2019 verrattaessa myynti oli pirteää. Vaikka kaikki luvut ovat miinusmerkkisiä, tablettien kauppa kävi silti GfK:n tilastojen mukaan vilkkaammin kuin tietokoneiden. Kannettavat tietokoneet pärjäsivät nekin paremmin kuin pöytäkoneet. Suurin lasku nähtiin pöytätietokoneiden ja näyttöjen kohdalla.
Matkapuhelinten keskihinta nousi 5G-mallien vetämänä 8,9 prosenttia
Matkapuhelinten myynti laski kappalemäärissä mitattuna 3,5 prosenttia. Kysyntä painottui kuitenkin monipuolisiin 5G-malleihin, joten keskihinta nousi vuoden 2022 aikana 12,9 prosenttia ja vuoden viimeisellä neljänneksellä 10,6 prosenttia. Se nosti kaupan arvoa vastaavasti 8,9 ja 7,5 prosenttia. Älykellojen myynti jatkoi kasvuaan kaksinumeroisin lukemin, kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.
Lisätietoja:
Viihde-elektroniikka ja puhelimet Markus Nummisalo, myyntijohtaja, Samsung Electronics Nordic AB, Suomen Sivuliike, 0400 569 228, m.nummisalo(a)samsung.com
Isot kodinkoneet Esa Silver, toimitusjohtaja, Miele Oy 0400 156 085 esa.silver(a)miele.com
Pienet kodinkoneet Taneli Tast, maajohtaja, Groupe SEB, 040 740 7405, ttast(a)groupeseb.com
Tämän tiedotteen tekstin voi ladata pdf-muodossa tästä.
Tilaston grafiikoineen voi ladata pdf-muodossa tästä.