Erikoiskaupan liitto ETU ry:n tehtävänä on edistää suomalaista erikoiskauppaa ja sen menestystä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Olemme tehneet työtä erikoiskaupan ja -palveluiden eteen jo yli 100 vuotta – ja työ jatkuu.

Erikoiskaupan liitto ETU - erikoiskaupan edun edistäjä

Erikoiskaupan liitolla on tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä olemme tehneet töitä kaupan eteen jo vuodesta 1920. Tavoitteenamme on parantaa erikoiskaupan yritysten toimintaedellytyksiä koko maassa. Edistämme erikoiskaupan ja jäsentemme menestystä tekemällä vaikuttamistyötä, toteuttamalla tutkimuksia sekä järjestämällä koulutuksia ja tapahtumia. Johdonmukainen yli rajojen ulottuva yhteistyö on kaiken tekemisemme peruskivi.

Erikoiskauppa on merkittävä työllistäjä ja hyvinvoinnin tuoja Suomessa. Yli puolet kaikesta kaupasta on erikoiskauppaa ja erikoiskaupan parissa toimivat 23 000 yritystä työllistävät noin 100 000 ihmistä. Erikoiskaupan liittoon kuuluvien yhdistysten yli 900 jäsenyritystä työllistävät 41 000 suomalaista, ja niiden liikevaihto on 16 miljardia euroa (2021). Jäsenyhdistyksemme toimivat 13 eri kaupan ja terveyden toimialalla. 

Strategiamme 2024‒2027

Erikoiskaupan liitolla on ollut merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä jo yli 100 vuoden ajan: edistää suomalaista erikoiskauppaa ja sen menestystä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Nyt toimintaympäristö on ennennäkemättömässä myllerryksessä, jossa digitalisaatio, vastuullisuus, regulaatio ja kuluttamisen muutokset määrittelevät tulevaisuuttamme. Tältä pohjalta olemme keväällä 2024 uudistaneet strategiamme 2024–2027.

Visiomme on kirkas: haluamme olla vuonna 2030 erikoiskaupan suunnannäyttäjä ja halutuin kumppani.

Ainutlaatuinen tehtävämme, missiomme on edistää menestyvää ja monipuolista erikoiskauppaa.

Tehtäväämme toteutamme keskittymällä kolmeen strategiseen teemaan: ennakoitava ja kilpailuneutraali toimintaympäristö, elinvoimaa erikoiskaupasta, sekä uudistuva ja vastuullinen erikoiskauppa.

Uudet arvomme ovat aktiivinen, ketterä ja aikaansaava. Nämä arvot ohjaavat jokapäiväistä työtä ja varmistavat, että pystymme nopeasti reagoimaan muutoksiin ja hyödyntämään uusia mahdollisuuksia.

ETU ry strategia 2024-2027

Lue uutinen strategiapäivityksestä

Järjestöyhteistyö

Tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme erikoiskaupan menestyksen mahdollisuuksien edistämisessä ja edunvalvonnassa ovat jäsenliittojemme ja nämä keskeiset järjestöt ja toimijat:

Erikoiskaupan liiton jäsenliitot

Edun jäsenliitot edustavat hyvin laajasti erikoiskauppaa Suomessa. Erikoiskaupan liiton 13 jäsenen kautta tavoitamme yli 41 000 alalla toimivaa suomalaista. Jäsenemme osallistuvat kiinteästi Edun toimintaan, ja jatkuva keskustelu eri erikoiskaupan toimialojen kanssa varmistaa, että vaikuttamistyömme kohdistuu oikein ja hyödyttää alaa.

Kaupan liitto

Etu palvelee jäsenistönsä etuja vaikuttamalla kansalliseen päätöksentekoon yhteistyössä muiden kaupan alan vahvojen toimijoiden kanssa. Yksi tärkeimmistä kumppaneistamme erikoiskaupan etujen ajamisessa ja alan kehittämisessä on Kaupan liitto. Yhteistyömme on kiinteää, olennaista ja tärkeää.

Näissä Kaupan liiton valiokunnissa vaikutamme

Suomen Yrittäjät

Etu tekee yhteistyötä Suomen Yrittäjien kanssa. Suomen Yrittäjien kanssa tehty yhteistyö edistää koko erikoiskaupan toimintamahdollisuuksia. Erityisen hyvin Suomen Yrittäjät tuntee suomalaisten yrittäjien tarpeet ja toiveet, mikä auttaa myös erikoiskaupan yrittäjäkenttää – onhan suuri osa erikoiskaupasta yrittäjävetoista. Vaikutamme erikoiskaupan kannalta olennaiseen päätöksentekoon yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa. Etu tuo erikoiskaupan ääntä kuuluviin Suomen Yrittäjien työryhmissä ja valiokunnissa.

Näissä Suomen Yrittäjien valiokunnissa vaikutamme

EuroCommerce

Ajamme toimialojemme etua kotimaassa ja kansainvälisesti. Olemme koko Euroopan kauppaa edistävän EuroCommercen jäsen, ja teemme vaikuttamistyötä seuraamalla EU-tasolla muun muassa sisämarkkina-, kauppapolitiikka- ja ympäristövaliokuntien työtä. Yhteistyön myötä olemme jatkuvasti ajan tasalla suunnitteilla olevista erikoiskauppaan vaikuttavasta sääntelystä koko Euroopan laajuisesti.

"EuroCommerce on onnekas voidessaan luottaa Edun aktiiviseen osallistumiseen eurooppalaisessa vaikuttamistyössä. Etu tuottaa meille arvokasta tietoa suomalaisesta tuote- ja palvelukaupasta. Näkökulmien ja kansallisten erityistarpeiden ymmärtäminen tekee työstämme EU:ssa yhä merkityksellisempää", Christian Verschueren, EuroCommercen pääsihteeri vuosina 2011–2021.

Tutustu jäsenpalveluihimme täällä