Uutinen

Rakentamisen historiallinen lasku näkyy rautakaupassa – RASI:n Liuksiala peräänkuuluttaa hallitukselta rakentamisen vauhdittamista

Rakentamisen historiallinen lasku näkyy rautakaupassa – RASI:n Liuksiala peräänkuuluttaa hallitukselta rakentamisen vauhdittamista

RASI ry:n toimitusjohtaja Minna Liuksiala peräänkuuluttaa toimia rakentamisen vauhdittamiseksi.
Teksti Markus Kalmi, kuva Laura Karllin
Share

23.8.2023

Share

Rakennusala on keskellä historiallista laskusuhdannetta. Samalla kotitaloudet ja taloyhtiöt lykkäävät remontteja. Rautakaupan kannalta tilanne on erittäin hankala ja alan edustaja peräänkuuluttaa maan hallitukselta toimia rakentamisen vauhdittamiseksi.


Tilastokeskuksen tietojen mukaan tämän vuoden maalis-toukokuun aikana myönnettiin 44 prosenttia vähemmän rakennuslupia, kuin viime vuonna. Alkuvuoden aikana rakentamisen toimialalla 453 yritystä hakeutui konkurssiin. Konkurssien määrä lisääntyi 40 prosentilla vuoden takaisesta.

Rakennus- ja sisustustarvikekaupan yrityksiä edustavan RASI ry:n toimitusjohtaja Minna Liuksiala puhuu jopa historiallisen suuresta pudotuksesta.

”Uudisrakentamisen karu tilanne on laajasti tiedossa. Viime vuonna Suomessa valmistui yhteensä 37 000 uutta asuntoa. Tänä vuonna uusia asuntoja valmistuu karuimpien ennusteiden mukaan alle 20 000.”

Taloustilanne näkyy Liuksialan mukaan myös kotitalouksien varovaisuudessa. Kuluttajien luottamus on sillä tasolla, ettei isompiin remontteihin ole rohkeutta.

”Piha- ja puutarhatarvikkeiden kauppa, missä ostokset ovat pienempiä, on toistaiseksi pitänyt pintansa mutta isompia remontteja ei tehdä.”

Rautakaupan myynti laskussa

Uudisrakentamisen hiipuminen ja kotitalouksien varovaisuus näkyy rautakaupassa. Kodin remonteista ainoastaan maalaus pärjäsi keväällä ja alkukesällä, kun oli hyviä maalauskelejä. Maalaus on myös pieni kodin remontti, johon ihmiset vielä uskaltavat panostaa. Muu rauta- ja sisustuskauppa laski selvästi. RASIn tilaston mukaan alkuvuoden rautakauppa laski 16,7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Toimitusjohtaja Liuksiala muistuttaa, että rautakauppa elää erityisesti asuntorakentamisesta ja remontoinnista.

”Julkiset infrahankkeet ei tätä toimialaa pelasta. Se mikä auttaisi syksyn tilanteen kehitystä olisi se, että kuluttajat toteuttaisivat sellaiset remontit, mitä pitää tehdä ajallaan, ettei asunnon arvo laske.”

Liuksialan mielestä nyt on monella tapaa hyvä hetki teettää remontteja, sillä rakennusalalla työvoiman saatavuus on todella hyvä.

”Työvoimasta on ollut pulaa viimeiset vuodet. Nyt sitä on saatavilla.”

Liuksiala muistuttaa, että tilanne ei välttämättä säily samanlaisena kovin pitkään. Työvoimaa tulee melko todennäköisesti poistumaan alalta lomautusten ja tulevien irtisanomisten kautta. Kun rakentaminen jälleen lähtee käyntiin, tulee työvoiman heikko saatavuus jälleen näkymään alalla.

Korona-aika muutti ihmisten tottumuksia

Korona-aikana rauta- ja sisustuskauppa veti hyvin. Liuksialan mukaan ihmiset tekivät koronavuosina isoja investointeja koteihin. Remontteja tehtiin poikkeuksellisen paljon.

”Koteihin kiinnitettiin huomattavasti enemmän huomiota korona-aikana, kun siellä oltiin jatkuvasti. Oletan sen olevan pidemmälle kestävä muutos.”

Liuksialan mukaan nimenomaan kuluttajakauppa piti korona-aikana yllä hyvää kysyntää. Tällä hetkellä niin kuluttajakauppa kuin ammattikauppa ovat olleet molemmat laskussa. Liuksiala näkee, että kuluttajien luottamus omaan talouteen on ratkaisevassa asemassa. Luottamus vaikuttaa vahvasti myös asuntojen vaihtoon. Kun ei muutetta ei myöskään tehdä niin paljon remontteja kuin ennen.

”Tulevaisuuden kehityksen kannalta keskeistä on kuluttajien luottamuksen palauttaminen, ostovoiman kehitys ja työllisyyskehitys.”

RASI odottaa hallitukselta toimia rakentamisen kiihdyttämiseksi

Uudessa hallitusohjelmassa on toimitusjohtaja Liuksialan mukaan hyviä kirjauksia rakentamisen osalta, esimerkiksi lupakäsittelyyn liittyen. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin tilanteessa, missä julkishallinnon pitäisi auttaa ylläpitämään rakentamisen toimialaa vauhdittamalla tuettua asuntotuotantoa ja tukea remonttien tekemistä. Vain näin voidaan Liuksialan mukaan ylläpitää toimialan työllisyyttä ja taloudellista kestävyyttä vaikeiden aikojen yli.

Liuksiala peräänkuuluttaa myös toimia taloyhtiöiden tilanteen helpottamiseksi. Taloyhtiöiden remonttihankkeita lykätään lainarahan saatavuuden vuoksi ja koska korkotaso on nousut merkittävästi. Muuttotappioalueilla taloyhtiöt eivät edes saa lainaa. Liuksialan mielestä taloyhtiöt tarvitsevat valtion tukimekanismeja kohtuuhintaisen remonttilainan saamiseen. Asuntoyhtiöiden saaminen kotitalousvähennyksen piiriin olisi samoin hyvä toimi.

”Se olisi myös tärkeää kansalaisten tasapuolisen kohtelun näkökulmasta”, Liuksiala toteaa.

Kotitalousvähennys nähdään rakennusalalla keskeisenä välineenä remonttien vauhdittamiseen. Liuksialan mukaan kotitalousvähennys on nopea ja helppo tapa vauhdittaa kuluttajien investointeja isompiin remontteihin.

”Hallituksen vihreän siirtymän tavoitteet ja isojen energiaremonttien vauhdittaminen vaatii tukea, jotta ne saadaan liikkeelle laajalla rintamalla.”

Liuksiala pitää positiivisena sitä, että uusi hallitus on valmis purkamaan rakentamisen esteitä. Nyt alan toiveena on se, että dialogin ja yhteistyön kautta saataisiin aikaan hyviä päätöksiä ja konkreettisia toimia rakentamisen vauhdittamiseksi.