Uutinen

Metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaa vuoden lopussa: mitä se tarkoittaa kaupan toimijoille

Metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaa vuoden lopussa: mitä se tarkoittaa kaupan toimijoille

EU:n Metsäkatoasetus asettaa kaupan alalle uusia velvoitteita ja raportointivaatimuksia.
Teksti Erikoiskaupan liitto, kuva Getty Images
Share

5.4.2024

Share

EU:n uusi Metsäkatoasetus astuu voimaan vuoden lopussa, asettaen kaupan alalle uusia velvoitteita ja raportointivaatimuksia. Asetuksella pyritään hillitsemään metsäkadon ja biologisen monimuotoisuuden heikkenemisen vaikutuksia. Erikoiskaupan liiton juristi Jukka Ropponen kertoo, mitä toimia asetus vaatii.


Mikä on metsäkatoasetus?

Metsäkatoasetuksella (EU Deforestation Regulation - EUDR) pyritään minimoimaan EU:n osuus maailmanlaajuiseen metsäkatoon ja metsien tilan heikkenemiseen sekä vähentämään EU:n osuutta kasvihuonekaasupäästöistä ja biologisen monimuotoisuuden heikkenemisestä.

Asetuksessa metsäkadolla tarkoitetaan metsän raivaamista maatalouskäyttöön. Asetus ei siten koske esimerkiksi metsän raivaamista rakennetuiksi alueiksi tai teollisuuden, energiantuotannon, teiden tai muiden yhteiskunnan teknisten perusrakenteiden käyttöön.

Mitä tuotteita tai tuoteryhmiä asetuksen säädökset koskevat?

EU:n metsäkatoasetuksen mukaista metsäkatoa tapahtuu, kun metsää raivataan pysyvästi maatalouskäyttöön ja raivauksen jälkeen alueella tuotetaan asetuksessa listattuja tuotteita. Suomessa tuotettavista tuotteista asetus koskee naudanlihaa ja puuta.

Tuonnin osalta asetus koskee seitsemää hyödykettä – soija, öljypalmu, kahvi, kaakao, kumi, nautakarja ja puu – sekä näitä sisältäviä tai näistä valmistettuja tuotteita.

 

Milloin asetuksen noudattaminen pitää aloittaa?

Asetuksen soveltaminen alkaa 30.12.2024, eli nyt on aika valmistautua. Poikkeuksena ovat mikro- ja pienyritykset, joilla soveltaminen alkaa 6 kuukautta myöhemmin. Nykyisen puutavara-asetuksen soveltamista koskee poikkeussäädökset ja tietyin ehdoin asetusta sovelletaan vuoden 2027 loppuun saakka.

Loppuvuonna on tulossa kansallinen laki Metsäkatoasetuksen toimeenpanosta. Lisäksi odotetaan Komission tulkintaohjeita asetuksen täytäntöönpanoon. Kansallisen lain valmistelevan työryhmän tehtävänä on EU:n metsäkatoasetuksen kansallisen täytäntöönpanon valmistelu. Työryhmässä on myös kaupan alan edustus. Moni asia on siis vielä vailla lopullista tulkintaa, mutta päälinjat ovat jo selvillä.

Ketä asetus koskee? Vaikuttaako liiketoiminnan koko velvoitteisiin?

Metsäkatoasetus velvoittaa toimijoita, jotka kaupallisen toiminnan yhteydessä saattavat asetuksen mukaisia tuotteita markkinoille tai vievät niitä. Tässä yhteydessä tuonti tarkoittaa tuontia EU:n ulkopuolelta ja vastaavasti vienti tarkoittaa vientiä EU:n ulkopuolelle.

Kauppaa käyvien velvoitteisiin vaikuttaa yrityksen koko. Pk-sektorin kauppaa käyvällä on velvoite vastaanottaa aiemmin tehdyn DD-vakuutuksen viitenumero ja edelleen toimittaa se seuraavalle asiakkaalle, jos kyseessä on yritysasiakas. Suurilla yrityksillä on laajemmat velvoitteet.

Miten metsäkatoasetus vaikuttaa erikoiskaupan yritysten toimintaan?

Kaikilla toimijoilla tulee olla nk. asianmukaisen huolellisuuden järjestelmä, jolla varmennetaan, että markkinoille saatettavat tuotteet ovat asetuksen mukaiset. Ensimmäiseksi on selvitettävä, löytyykö tuote luettelosta (asetuksen liite I), jotta tiedät, kuuluuko tuotteesi asetuksen velvoitteiden piiriin. Seuraava tehtäväsi on selvittää roolisi, onko se "toimija", "kauppaa käyvä" vai "jatkojalostaja". Tarkat velvoitteet määräytyvät roolisi pohjalta. Vuoden 2024 loppupuolella alkaa rekisteröityminen TRACES-järjestelmään.

 

Mitä pitää tehdä, kun tuote ostetaan sisälle?

Asetuksen mukaan vastuu metsäkatovapaista tuotantoketjuista on toimijoilla. Asetuksen mukaan toimijan, joka saattaa asetuksessa määriteltyjä tuotteita EU sisämarkkinoille, tulee osana asianmukaisen huolellisuuden järjestelmäänsä arvioida metsäkadon riskiä tuotantoketjussa ja tarvittaessa tehdä toimenpiteitä riskin vähentämiseksi. Alkuperää ja toimitusketjua koskevan tiedon lisäksi toimijoiden edellytetään keräävän maantieteelliset koordinaatit maa-alueista, joilla kyseiset hyödykkeet on tuotettu.

Lisääkö metsäkatoasetus kaupan yritysten raportointivelvoitteita?

Asetus velvoittaa toimijat tarkistamaan, että EU:ssa markkinoille asetettavat ja EU:sta vietävät tuotteet ovat asetuksen mukaisia, joten kyllä. Ennen tuontia tai vientiä toimijat tekevät DD-vakuutuksen komission TRACES-järjestelmässä. Tullaus ei voi tapahtua ennen kuin vaadittava DD-vakuutus on tehty. Kauppaa käyvien päävelvoite on jäljitettävyys, esim. velvollisuus säilyttää ja toimittaa edelleen tuotteisiin liittyvä DD-vakuutuksen referenssinumero.

Minkälaisia sanktioita kaupan yritykset voivat kohdata, mikäli eivät noudata asetuksen vaatimuksia?

Ruokavirasto on nimetty metsäkatoasetuksen toimivaltaiseksi viranomaiseksi Suomessa. Kyseinen viranomainen vastaa asetuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämisestä. Lopullinen ratkaisu toimivaltaisesta viranomaisesta tehdään lainsäätämisen yhteydessä eduskunnassa vuoden 2024 jälkipuoliskon aikana. Samassa yhteydessä määritellään myös sanktiot asetuksen vastaisesta toiminnasta. Ensisijaisesti varmasti pyritään ohjaamaan oikeaan toimintaan ennen sanktioiden määräämistä.

Millaisia raportointivelvoitteita on kuluttajille? Vai koskeeko raportointi vain viranomaista?

Raportointivelvoitteet koskevat yrityksiä TRACES-järjestelmän avulla.

Mistä saa lisää tietoa metsäkatoasetuksesta ja sen vaatimuksista?

Lisätietoja on tässä vaiheessa saatavissa Ruokavirastosta ja Maa- ja metsätalousministeriöstä. EUDR verkkosivusto on hyvä tiedon lähde ja parhaiten ajan tasalla.