Näkökulma

Erikoiskaupan liitto: Hallitusohjelmassa hyviä linjauksia – kaupan alan toimintaedellytysten parantaminen jäi puolitiehen

Erikoiskaupan liitto: Hallitusohjelmassa hyviä linjauksia – kaupan alan toimintaedellytysten parantaminen jäi puolitiehen

Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen korostaa työllisyyden ja ostovoiman vahvistamisen merkitystä uuden hallituksen aloittaessa työnsä.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry, Kuva: Esa Kapila
Share

20.6.2023

Share

Uuden hallituksen ohjelmassa on monia hyviä linjauksia liittyen työnteon ja yrittämisen kannustamiseen. Erikoiskaupan tavoitteita on huomioitu hallitusohjelmassa, mutta monimuotoisen kaupan toimintaedellytysten vahvistaminen vaatii lisätoimia.


Erikoiskaupan liitto pitää uuden hallituksen veropolitiikan tavoitteita hyvinä. Hallitusohjelman mukaan hallitus tavoittelee veropolitiikallaan kotitalouksien ostovoiman kohentumista, työnteon kannustimien parantumista ja talouskasvun edellytysten vahvistumista. Tuloverotukseen kohdennetut kevennykset ovat Erikoiskaupan liiton tavoitteiden mukaisia.

”Kotitalouksien ostovoiman vahvistaminen tuloverotusta keventämällä oli Erikoiskaupan liiton keskeisiä tavoitteita. Tässä tilanteessa tarvitaan suomalaisten ostovoimaa vahvistavia toimia. Keveämpi tuloverotus kannustaa myös työn vastaanottamiseen”, toteaa Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen.

Erikoiskaupan liiton tavoitteissa oli myös yritysverotuksen uudistaminen investointeja ja työllistämistä kannustavampaan suuntaa. Hallitus tyytyy ohjelmansa mukaisesti kuitenkin pitämään yritysverotuksen nykytasollaan.

Kotitalousvähennyksen käytön laajentamista selvitetään hallitusohjelman mukaisesti. Erikoiskaupan liitto tavoitteli kotitalousvähennykseen selkeää korotusta kodin perusparannus- ja korjaustöihin.

”Tässä suhdannetilanteessa kotitalousvähennyksen avulla voitaisiin lisätä rakennusalan työllisyyttä ja kannustaa ihmisiä huolehtimaan kotiensa arvon säilymisestä”, muistuttaa Pöllänen.

Erikoiskaupan liitto pitää hallituksen päätöstä nostaa muun muassa kirjojen arvonlisäverotusta ylempään veroluokkaan huonosti perusteltuna.

”Suomalaisia tulisi kannustaa lukemaan mutta hallitus päätti kiristää lukemisen verotusta. Kirjojen osalta veronkorotus ei tuo suuria lisätuottoja valtion kassaan, mutta heikentää oleellisesti kirjakaupan toimintaedellytyksiä”, Pöllänen huomauttaa.

Kaupan tasapuolisten toimintaedellytysten vahvistaminen

Erikoiskaupan liitto pitää erittäin hyvänä, että hallitusohjelmassa on selvästi kirjattu Suomen tavoitteeksi kansainvälisen verkkokaupan tasapuolisen kilpailun edistämisen. Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen tavoitteena on turvata reilu kilpailu ja kuluttajien oikeudet suhteessa kolmansista maista käsin toimiviin verkkokauppoihin ja edistää tasapuolisia kilpailuedellytyksiä eurooppalaisten yritysten ja globaalisti toimivien digijättien välillä.

”Suomalaisten yritysten mahdollisuuksia kilpailla EU:n ulkopuolisten verkkokauppajättien kanssa pitää vahvistaa. Pidämme erittäin hyvänä, että hallitus on ottamassa tämän asian vahvasti agendalleen”, painottaa Erikoiskaupan liiton lakiasioiden johtaja Jukka Ropponen.

Hallituksen tavoitteena on myös edistää reilua ja avointa kilpailua kotimaassa vahvistamalla Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivaltaa. Samalla puututaan julkisen sektorin kilpailua rajoittavaan toimintaan.

Erikoiskaupan liitto pitää hallituksen panostuksia TKI-toiminnan rahoituksen lisäämiseen niin ikään erittäin tervetulleina. Liitto muistuttaa, että paras hyötysuhde saadaan kohdentamalla TKI-rahoitusta kasvuhakuisille pienille ja keskisuurille yrityksille.

Työnteon kannustavuuden lisääminen

Erikoiskaupan liitto on pitänyt yllä sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen tarvetta. Yhdistyksen tavoitteena on ollut sosiaaliturvan uudistamista niin, että työn vastaanottaminen ja tekeminen tulee nykyistä kannattavammaksi. Hallitusohjelman mukainen sosiaaliturvan uudistaminen kohti yleisturvaa vastaa tähän. Hallituksen tavoitteena on toteuttaa perusturvan uudistus, joka parantaa työnteon kannattavuutta, sujuvoittaa sosiaaliturvaa ja yksinkertaistaa etuuksia.

”Työn vastaanottaminen pitää aina olla kannattavaa. Sosiaaliturvan yksinkertaistaminen ja kannustinloukkujen madaltaminen ovat tässä avainroolissa”, toteaa Pöllänen.

Erikoiskaupan liitto pitää niin ikään hyvänä hallituksen linjausta paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämiseksi.