07.02.2023 Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Uusi terveyskauppojen yhteisö BioPro luottaa kotimaisuuteen, kauppiasvetoisuuteen ja hyvään henkilökohtaiseen palveluun

Suomeen on syntynyt uusi terveyskaupan yhteisö, kun yhdeksän pitkän linjan terveystuotealan yrittäjää perustivat BioPro osuuskunnan. BioPron toiminta käynnistyi Espoossa keväällä 2022, kun ensimmäinen BioPro -nimen alla toimiva myymälä aloitti toimintansa Espoon Lippulaivassa. Tällä hetkellä kauppoja löytyy jo yhteensä 12 eri puolilla Suomea. Tammikuussa 2023 BioPro kauppiaat kokoontuivat osuuskunnan perustamiskokoukseen, jonka jälkeen yhteistoiminta pääsee virallisemmin käyntiin.

”Maailman myllerrysten keskellä haluamme tarjota jotain laadukasta ja pysyvää. Jotain, joka luo lisää hyvinvointia, auttaa jaksamaan ja säteilee ympärilleen hyvää. Siksi perustimme uuden, täysin kotimaisen terveyskauppojen yhteisön, joka yhdistää hyvinvointia edistävät, ekologiset, eettiset ja lähituotetut tuotteet asiantuntemukseen ja kykyyn löytää jokaiselle juuri oikea polku energiseen, tasapainoiseen oloon”, toteaa Tampereen ja Valkeakosken BioPro myymälöiden yrittäjä Tapani Hakala.

Osalla BioPron yrittäjistä on takanaan reilun kahden kymmenen vuoden kokemus terveyskaupan yrittäjinä ja mukana on myös toisen polven terveystuotekauppiaita.

”Emme ole kasvoton yhteisö, vaan sataprosenttisesti kauppiaidemme omistama, joka tekee työtä kauppiasvetoisesti, aina paikallisia asiakkaita, tarpeita ja toiveita kuunnellen. Siksi jokainen myymälä on vaikkapa valikoiman osalta hieman omanlaisensa. Emme ohjaa myymälöitä tiukkaan muottiin, vaan tuemme jokaista olemaan paras oma itsensä yrittäjänä ja asiakkaiden palvelijana”, korostaa BioPro Espoo Lippulaivan yrittäjä Petteri Hakala.

”Koen terveystuotealalla ja terveyskaupan yrittäjänä toimimisen tärkeäksi tehtäväksi, joka vaatii tahtoa, taitoa ja tietoa. Me BioProssa olemme alalle kouluttautuneita ja kokeneita yrittäjiä, joille terveelliset elämäntavat ovat ihan aidosti intohimo”, jatkaa Hyvinkäällä ja Tuusulassa kauppiaana toimiva yrittäjä Hannu Ahokas.

Kaikki BioPro osuuskuntaan kuuluvat yritykset ovat Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton jäsenyrityksiä.

”Onnea uudelle terveyskaupan yrittäjien yhteisölle ja menestystä kaikille BioPron kauppiaille. Näkisin, että terveyskaupan menestyminen ja vetovoima lähtee siitä, että se tuntee hyvinvoinnistaan kiinnostuneet asiakkaat ja osaa palvella jokaista yksilöllisesti. Te kokeneina ja osaavina yrittäjinä olette tärkeitä laajemminkin terveystuotealan erikoiskaupalle ja erikoiskaupan vetovoimaisuudelle kaupunkien keskustoissa ja kauppakeskuksissa”, toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

 

Lisätietoja:
Tapani Hakala, yrittäjä
BioPro Tampereen myymälät, Lempäälä Ideapark, Kangasala ja Valkeakoski
puh. 044 3133300
tapani.hakala@biopro.fi

Hannu Ahokas, yrittäjä
BioPro Hyvinkää ja Tuusula
hannu.ahokas@biopro.fi
puh. 050 5231 500

Petteri Hakala, yrittäjä
BioPro Espoo Lippulaiva
petteri.hakala@biopro.fi
puh. 0500 853 328

Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
mika.ronkko@terveystuotekauppa.fi
puh. 0500 430 818

Ryhmäkuvassa BioPro kauppiaat osuuskunnan perustamiskokouksessa tammikuussa 2023. Vasemmalta ylhäältä Hannu Ahokas BioPro Hyvinkää ja Tuusula, Tapani Hakala BioPro Tampereen myymälät, Lempäälä Ideapark, Kangasala ja Valkeakoski, Päivi Hakala BioPro Tampereen myymälät, Lempäälä Ideapark, Kangasala ja Valkeakoski, Marjut Kettunen BioPro Kajaani, Petteri Hakala BioPro Espoo Lippulaiva, Suvi Hakala BioPro Espoo Lippulaiva, Mervi Ahokas, BioPro Hyvinkää ja Tuusula, Salla-Maria Varjo, BioPro Rauma, Riitta-Liisa Hakala, Bio Pro Rauma. 

Muita kuvia: Logo ja  myymäläkuvia