Upea Pirkko Mannola 80 vuotta
Pirkko Mannola täytti 27.12.18 pyöreät 80 vuotta. Joulukuussa hän hurmasi Aikuisen naisen joulukalenterissa – ja alkuvuoteen kuuluu niin laulukeikkoja, konserttikiertuetta kuin luentojakin.
Pirkko Mannolan ilo ja positiivisuus todella tarttuu. Valloittava laulaja-näyttelijä tekee töitä edelleen. Hän kiertää muun muassa luennoimassa ympäri Suomen yhdessä Jarmo Hörkön kanssa. Aiheina luennoilla ovat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat, esimerkiksi muisti ja nivelet.
– Vaikka ikää tulee lisää, en huomaa sitä oikein muuten kuin siten, että numerolla seitsemän alkava ikä muuttuu kahdeksalla alkavaksi. Teen töitä ja opettelen koko ajan uusia asioita. Saan tyttäreltäni Heidiltä hyviä vinkkejä hyvinvointini tueksi, uusimpana sellerimehu, joka tekee todella hyvää, Pirkko Mannola sanoo.
Pirkko on myös aina vannonut ravintolisien nimeen. Hän käyttää probiootteja suoliston hyvinvoinnin ja B-vitamiinia muistin tueksi. Myös D- ja C-vitamiinit, pygnogenol ja ubikinoli ovat käytössä.
– Liikunta, terveellinen ruokavalio ja lepo – positiivista elämänasennetta unohtamatta – siinä hyvinvointini ”salaisuus”, Mannola summaa.
Terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostunut Pirkko on innokas kokeilemaan uutta. Mehustuksen lisäksi gluteeniton ruokavalio on tuonut hyvää oloa.
Tyyne sanoo asiat suoraan
Joulukuu sujui rattoisissa merkeissä Aikuisen naisen joulukalenteria seuraten. Pirkko Mannolan roolihahmo Tyyne on rempseä isoäiti, joka puhuu asioista suoraan.
– Tyyneä oli ihana näytellä. Hän on kahdeksankymppinen mummeli, joka ei mieti sitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Tyyne meikkaa itsensä niin, että huulipunat ovat poskilla ja hän pukeutuu kirjavasti. Hän kyselee suoraan tyttärensä seksielämästä ja kehottaa perinteiden vaalimisten sijaan nauttimaan hetkestä, Pirkko Mannola kertoo roolihahmostaan.
Pirkko ja hänen oma tyttärensä Heidi eivät kuitenkaan käy yhtä ronskeja keskusteluja.
Maaliskuussa Pirkko tähdittää Suomifilmeistä innoituksensa saanutta konserttia Finlandia-talolla, Helsingissä.
Syntymäpäivä matkoilla
Pirkko vietti joulunaluspäivät tyttärensä perheen luona Ruotsissa, mutta palasi jouluksi miehensä Göran Stubbin luo. Kahden aikuisen joulu sujui leppoisissa merkeissä nautiskellen. Syntymäpäiväänsä Pirkko vietti niin ikään Göranin seurassa – matkoilla.
– Lensimme Lontooseen juhlistamaan merkkipäivääni ja kävimme muutamissa kulttuuririennoissa. Uudeksi vuodeksi palasimme jälleen kotiin, sillä alkuvuosi on työntäyteinen, Pirkko juttelee.
Liikunta on aina ollut Pirkon sydäntä lähellä. Hänen tyttärellään Heidi Karalla on Jooga Nordic joogastudio, jossa Pirkkokin käy treenaamassa.
– Jooga tekee hyvää kaikin puolin. On tärkeää pysyä liikkeessä ja iloita sekä nauttia elämästä. Minulle on tärkeää saada työssäni ihmiset hyvälle tuulelle. Ilo tarttuu, Pirkko Mannola hymyilee.