Sähköpyörämyynti kasvoi viime vuonna 135 %
Urheilun vähittäis- ja tukkukauppa ry:n tilastoista käy ilmi, että sähköpyörien myynti kasvoi vuonna 2018 yli kaksinkertaiseksi verrattuna vuoteen 2017. Sähköpyörien osuus polkupyörien kokonaismyynnistä oli viiden prosentin luokkaa, kaikkiaan noin 270 000 Suomessa myydystä polkupyörästä. Osuuden uskotaan kasvavan tänä vuonna merkittävästi.
Sähköpyöräilyssä yhdistyy kaksi megatrendiä – pyöräily osana terveitä elämäntapoja ja liikenteen sähköistyminen.
– Sähköavusteiset pyörät lisäävät työmatkapyöräilyn mahdollisuuksia valtavasti. Paineet yksin autoilun vähentämiselle ovat kovat, mutta monelle auton käyttäminen lyhyillä matkoilla on niinkin yksinkertaisesta asiasta kiinni kuin hikoilusta. Kun työpaikalla ei ole peseytymistiloja tai vaihtovaatteiden kuljettaminen mukana on liian työlästä, on helpompaa taittaa lyhytkin matka autolla. Sähköpyörä mahdollistaa leppoisat työmatkat, kertoo projektipäällikkö Hanna-Liisa Erkheikki UVT:sta.
Suomessa, Hangon tehtaalla tänä vuonna kaikki sähköpyöränsä valmistava Helkama on sähköpyörien markkinajohtaja 30 % markkinaosuudella. Viime vuosina myynti on tuplaantunut joka vuosi ja vastaavaa kasvua odotetaan vielä kuluvalle vuodelle.
– Kuluttajat ovat ymmärtäneet, että sähköpyörissä ei ole kyse huonokuntoisille tarkoitetuista sähköavusteisista apuvälineistä vaan ajamisen mukavuudesta. Poljettava on, että pyörä kulkee, ja avustavan sähkön määrän saa itse päättää oman energiatason mukaan. Sähköpyörätarjonta on laajentunut kattamaan monipuolisesti mm. maastopyörä-, hybridi- ja etu- tai täysjousitettuja malleja, joten käyttäjäkunta on laajentunut valtavasti, kertoo Helkama Velox Oy:n myyntipäällikkö Harri Halme.
– Tunturin sähköpyörien kasvu on kertynyt hyvin laajalta sektorilta, mallistomme laajentumisen ja sähköpyöräilyn yleistymisen myötä. Suurin kasvu on tullut arkikäyttöön tarkoitettujen perinteisten matalarunkoisten pyörien myynnistä. Työmatkapyöräily on kasvanut myös vahvasti ja siihen tarkoitukseen myydään eniten hybridisähköpyöriä. Vapaa-ajan liikkumisessa sähkömaastopyörät ovat ottaneet oman paikkansa. Kokonaisuutta on vahvistanut konsernimme muut brändit. Tulevalle kaudelle olemme entisestään laajentaneet sähköpyörävalikoimaamme, ja uskomme myynnin vahvaan kasvuun.”, toteaa Riku-Pekka Mikkonen, Head of Sales and Customer Care, Tunturi-Hellberg Oy:stä.
Muoti- ja urheilukauppa TMA ry:stä kerrotaan, että vähittäiskaupassa sähköpyörätrendi näkyy pyöräilyn lisätarvikkeiden myynnissä. Suomessa kysyntää on olosuhteiden myötä erilaisille suojaimille. Esimerkiksi akun kestoa pidentäville neopreenisuojille sekä käsi- ja jalkasuojille, jotka tulevat tarpeellisiksi erityisesti talvipyöräilyssä. Yhteensä urheiluvälineiden vähittäiskauppa kasvoi vuonna 2018 kuusi prosenttia.
Lisätietoja;
Hanna-Liisa Erkheikki, projektipäällikkö, Urheilun vähittäis- ja tukkukauppa ry, puh. 040 524 1718, Hanna-Liisa.Erkheikki@uvt.fi
Veli-Matti Kankaanpää, toimitusjohtaja, Muoti- ja urheilukauppa TMA ry, puh. 0400 600 037, veli-matti.kankaanpaa@textile.fi
Kuva: Jussi Ovaskainen / Takaraja