Rautakaupan myynti kasvoi 5 % koronavuonna
Rautakauppa päätyi koronavuonna 4,8 prosentin kasvuun, mutta kasvu ei jakautunut toimialalla tasaisesti. Selkeästi ero näkyi kuluttaja- ja ammattiasiakaskaupan välillä. Kun isommat hankkeet menivät jäihin, kuluttajat ryhtyivät itse kohentamaan kotia ja pihaa.
Kevään koronasulut ja siitä jatkunut varovaisuus lähikontakteissa viivästytti ja siirsi osan kiinteistöyhtiöiden remonteista eteenpäin. Myös uudisrakentamisen useita vuosia jatkunut todella korkea taso kääntyi laskuun, mikä näkyi ammattiasiakaskaupassa.
–Kuluttajat sen sijaan löysivät sisäisen tee-se-itse-tekijänsä ennätyksellisesti ja se näkyi myös vahvasti kuluttajamyyntiin keskittyneiden toimijoiden myynnin kehityksessä, kertoo rakennus- ja sisustuskaupan yhdistys RASI ry:n toimitusjohtaja Minna Liuksiala.
Vuoden aikana tapahtui myös ajallista vaihtelua. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, jolloin koronavaikutusta ei juurikaan ollut vielä näkyvissä, rautakaupan myynti kasvoi 3,8 prosenttia. Vuoden toisella neljänneksellä myynninkehitys pomppasi lähes 11 prosenttiin. Loppuvuonna myynnin kasvun taso jälleen tasaantui alkuvuoden tasolle.
Myös se, mitä rautakaupoista myytiin, jakautui epätasaisesti. Tiukat sulkutoimet ajoivat kuluttajat kodin seinien sisään ja kotona viihtymisestä tuli tärkeää. Erityisesti omaan pihaan satsattiin paljon.
–Lähes kaikkia pihan ja puutarhan tuotteita myytiin ennätyksellisesti. Kaupaksi kävi niin terassilaudat ja grillit kuin kasvit ja multasäkitkin. Myös isompien puutarhainvestointien, kuten ulkoporeammeiden ja kylpytynnyreiden kysyntä ylitti kaikki odotukset, Liuksiala kuvailee kevään poikkeuksellista myynnin kasvua.
Samaan aikaan sisätiloissa tehtiin niitä remontteja ja uudistuksia, joita kuluttaja pystyi itse tekemään. Erityisesti maaleja myyntiin rautakaupoista lähes 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Työvälineiden ja pienraudan myynnissä nähtiin myös hyvää kehitystä. Toisaalta raskaan rakennustarvikkeen myynti ei kasvanut viime vuonna lainkaan.
–Rautakaupan vuoden 2020 myynnin kasvuluvut ovat poikkeuksellisen korkeat. Tilastoissa ei ainakaan viimeiseen 10 vuoteen ole saavutettu vastaavia kehityslukuja, sanoo Liuksiala.
Samanlainen kehitys on näkynyt myös muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Ainoastaan niissä maissa, joissa rautakauppoja on suljettu koronatilanteesta johtuen pidemmäksi ajanjaksoksi, ei myynti ole kasvanut.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Minna Liuksiala, RASI ry, 050 3834465, minna.liuksiala@rasi.net