Maaliskuun myydyin teos Satu Rämön Rósa & Björk
Satu Rämön Rósa & Björk hallitsi maaliskuun Mitä Suomi lukee -listaa ja nousi myydyimmäksi teokseksi. Myös Kiira Korven tuore runoteos sijoittuu myydyimpien kirjojen listalle.
Satu Rämön Rósa & Björk (WSOY, 2023) on saanut erittäin positiivisen vastaanoton lukijoilta ja kriitikoilta. Teos ylsi ostetuimpien kirjojen ykköspaikalle niin kotimaisen kaunokirjallisuuden painetuissa kuin ääni- ja sähkökirjoissa ja oli näin maaliskuun myydyin teos. Rämön dekkarisarjan ensimmäinen osa Hildur (WSOY, 2022) oli viime vuoden toiseksi myydyin teos, vaikka julkaisu tapahtui vasta kesäkuussa.
Kirjasarjan ilmestymisestä on kulunut vasta lyhyt aika, mutta se on jo kerännyt suuren suosion.
”Satu Rämön dekkarisarja on aivan poikkeuksellinen tapaus suomalaisessa kirjakentässä ja tässä ajassa. Kaikki lähtee erinomaisesta kirjasta – vetävästä tarinasta, moniulotteisista henkilöhahmoista ja kiehtovasta miljööstä. Tämän lisäksi kirjailija ja kustantaja ovat onnistuneet ilmiöittämään sarjan upeasti”, sanoo Storytelin sisältöpäällikkö Hanna Walldén.
Samaa mieltä kirjan menestystekijöistä on myös Akateemisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Marjo Tuomikoski.
“Satu Rämö on jo aiemmin profiloitunut vahvana Islanti-osaajana tieto- ja neulekirjojen ansiosta. Kun taiturimaisen ja tapahtumantäyteisen dekkarin tarinankerronnan sijoittaa suomalaisia kovasti kiehtovaan, mystisen kauniiseen Islantiin ja kirjailija itse on uskottava viestinnän ammattilainen, on menestys helppo ymmärtää. Tämä on kirja, jonka suosio perustuu lukijoiden suosituksiin ja sitä kautta syttyneeseen ennennäkemättömään ilmiöön. Kirja hurmaa sanallisella kauneudellaan, herättää keskustelua ja tarjoaa henkilöhahmojensa kautta samaistumispintaa ja inhimillisyyttä”, kommentoi Tuomikoski.
Rämön dekkarisarja on herättänyt huomiota myös kansainvälisesti.
”Mielestäni on erityisen ilahduttavaa koko alan kannalta, että kansainvälisen tason suuri puheenaihekirja on kerrankin kotimainen. Onnistumisen taustalla on varmasti monta tekijää, joita yhdistää kaupallinen ajattelu – poikkeuksellisen laaja medianäkyvyys, huomiota herättävä markkinointi, tarkkaan mietityt julkaisuajankohdat sarjan eri osille ja ennen kaikkea laajaan yleisöön vetoava tarina, joka toimii hyvin sekä luettuna että kuunneltuna”, kiteyttää Walldén.
Dekkarisarjan kolmas osa Jakob (WSOY) ilmestyy marraskuussa 2023.
Myydyimpien listalla näkyy kansaa puhuttavat teokset
Sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumista peilaava Juha Itkosen uutuusteos Teoriani perheestä (Gummerus, 2023) nousee kaikki formaatit kokoavalla listalla sijalle 8. Venäjän nykytilaa historian kautta tarkasteleva Mihail Šiškinin Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (WSOY, 2023) löytyy listan sijalta 12. Paljon keskustelua herättänyt Kiira Korven runoteos Hyppää vaan (Otava, 2023) sijoittuu kaikissa formaateissa sijalle 13.
Mitä Suomi lukee -tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä Lehtipisteen ja markettien myyntiin.
Tilastot kokoaa Kirjakauppaliitto ja niistä viestitään Instagramissa @mitasuomilukee -tilillä ja Facebookissa Suomen suurin lukupiiri -sivulla. Kaikkiin tilastoihin pääsee tutustumaan osoitteessa www.mitasuomilukee.fi.
Lisätietoja
Laura Karlsson, toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto
laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi, p. 050 571 5511