Uutinen

Tutkimus: Nuoret asioivat mielellään kaupunkien keskustoissa – pääkaupunkiseudun keskustat houkuttelevat selvästi muuta maata enemmän

Tutkimus: Nuoret asioivat mielellään kaupunkien keskustoissa – pääkaupunkiseudun keskustat houkuttelevat selvästi muuta maata enemmän

Kaupunkien keskustat ovat erityisesti nuorille mieluisia asiointipaikkoja. Tutkimuksen mukaan Helsingin ja Uudenmaan kaupunkikeskustat ovat muuta maata suositumpia asiointipaikkoja.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry, Kuva: Aleksi Poutanen
Share

9.11.2022

Share

Nuoret viihtyvät vanhempia sukupolvia paremmin kaupunkien keskustoissa. Tuoreen erikoiskauppatutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia alle 25-vuotiaista asioi keskustoissa mielellään.


Keskustoilla on yhä vetovoimaa, ainakin nuoremman polven keskuudessa. Tämä käy ilmi Erikoiskaupan liitto Etu ry tutkimuksesta. Etu teetti Taloustutkimuksella tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten erikoiskauppojen asiakkaiden ostokäyttäytymistä sekä ostamiseen liittyviä arvoja ja asenteita. Tutkimus paljastaa, että erityisesti nuoret asioivat mielellään kaupunkien keskustoissa.

Nuorten 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä erittäin mielellään kaupunkien keskustoissa asioi 25 prosenttia vastaajista ja 44 prosenttia kertoi asioivansa keskustoissa melko mielellään. Vain kuusi prosenttia nuorista vastaajista vastasi, ettei asioi keskustoissa kovinkaan tai ollenkaan mielellään. Vastaavasti eläkeiässä olevista vastaajista vain 11 prosenttia asioi erittäin mielellään keskustoissa ja jopa 32 prosenttia kertoi, että he eivät asioi kovinkaan tai ollenkaan mielellään kaupunkien keskustoissa.

Suomalaista muotikauppaa edustavan Fashion Finlandin liiketoimintajohtaja Sami Sykkö pitää tutkimustuloksia kiinnostavina.

”Moni varmasti ajattelee, että nuoret haluavat nykyisin tehdä ostoksensa mieluiten verkossa tai esimerkiksi kauppakeskuksissa. Siksi on iloinen uutinen, että keskustat houkuttelevat nuorempia kuluttajia. On sitten päättäjistä ja meistä kaikista kiinni, onko keskustojen kivijalkakaupoilla elinmahdollisuuksia tulevaisuudessakin”, Sykkö sanoo.

Helsingin ja Uudenmaan alue korostui selvästi tutkimustuloksissa. Alueella asuvista vastaajista 21 prosenttia asioi erittäin mielellään kaupunkien keskustoissa ja 26 prosenttia melko mielellään. Muualla maassa keskustoissa asioimiseen suhtauduttiin selkeästi vaisummin. Esimerkiksi Länsi-Suomessa ja Itä-Suomessa vain 14 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi keskustojen houkuttelevan.

Erikoiskaupan liiton yhteiskuntasuhdejohtaja Markus Kalmin mukaan kaupunkikeskustojen vetovoimaa pitääkin kehittää koko maassa.

”Tarvitaan yhteisiä ponnisteluja kaupunkikeskustojen elävöittämiseksi myös pienemmissä kaupungeissa. Nykykehityksellä kivijalkakaupat ja muut palvelut ovat häviämässä monilla paikkakunnilla kaupan keskittyessä suurempien kaupunkien ulkopuolelle nouseviin kauppakeskuksiin ja marketteihin.”

ETU ry:n teettämän Kuluttajatutkimuksen tulokset julkaistiin Erikoiskaupan liiton Suhdanteet 2023 -seminaarissa Helsingin Messukeskuksessa keskiviikkona 5.10. Erikoiskauppatutkimuksen raportin tiivistelmä on luettavissa täällä.