Uutinen

Joulun viilein vinkki – Tiedätkö missä lämpötilassa jouluruuat tulee säilyttää?

Joulun viilein vinkki – Tiedätkö missä lämpötilassa jouluruuat tulee säilyttää?

Jouluherkkujen onnistumisessa ruoka-aineiden säilytyksellä on suuri merkitys.
Teksti Erikoiskaupan liitto, kuva Unsplash
Share

21.12.2022

Share

Jouluruokiin panostetaan paljon, joten myös niiden säilytys kannattaa hoitaa huolella ja oikeissa olosuhteissa. Tässä asteittaiset ohjeet joulukokille.


Joulu on monelle vuoden tärkein juhla – käynnissä olevista kriiseistä huolimatta. Ja jouluherkut ovat monelle kaikkein tärkein osa joulunviettoa. Jouluruokia yhdistää se, että ne on tärkeä säilyttää oikeassa lämpötilassa – ja paikassa. Helposti pilaantuvat ja kylmäsäilytystä vaativat ruoat pitää aina säilyttää jääkaapissa. Pöytään kannattaa nostaa vain kerralla syötävä määrä, esimerkiksi osa kinkkua tai kalatuotteita.

Joulusiivous jääkaapissa

Vielä ennen joulua jääkaappi kannattaa puhdistaa, ja vähintäänkin hyllyt on syytä pyyhkiä puhtaaksi. Samalla kannattaa järjestää tavarat hyllyille siten, että ne on helppo löytää. Näin tuotteiden etsimiseen ei kulu turhaa aikaa eikä jääkaapin ovea tarvitse pitää auki pitkään. Siten myöskään kylmä ei pääse pakenemaan kaapista.

Energiakriisistä huolimatta jääkaappi kannattaa säätää joulupäivien ajaksi tavallista kylmemmälle. Monessa keittiössä jääkaappi on vain +6 – +8-asteinen, mikä ei todellakaan riitä – etenkään jouluna, kun kaappi on täynnä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan oikeat jääkaapin suosituslämpötilat ovat +2 – +6 astetta. Jääkaapin lämpötila vaihtelee sen eri osissa, ja käyttöohjeista näkee, mihin eri ruoat kannattaa kaapissa sijoittaa.

Elintarvikkeet kannattaa sijoittaa niin, että ilma pääsee kiertämään kaapissa. Seinästä seinään jääkaappia ei kannata täyttää.

Mittaa jääkaapin lämpötila

Jääkaapin lämpötilaa on helppo säätää ja tarkkailla, jos laitteessa on elektroninen lämpötilan näyttö. Jääkaappiin voi myös hankkia erillisen lämpömittarin.

Lämpötilan voi mitata ilmasta tai upottaa vesitiivis mittari vesilasiin, jolloin lämpötila ei heilahtele oven avausten mukaan. Lämpötilaa kannattaa mitata eri hyllyiltä, jotta oppii tuntemaan jääkaappinsa ominaisuudet.

Tavallisissa jääkaapeissa ylin hylly on lämpimin ja alin hylly kylmin paikka. Puhaltimilla varustetuissa malleissa ilma kiertää, jolloin lämpötila kaikkialla jääkaapissa on tasaisen kylmä.

Parhaiten varustelluissa jääkaapeissa on erillisiä osastoja tai laatikoita, joissa lämpötila on tavallista jääkaappilämpötilaa kylmempi, vain 0 – +3 astetta. Tällöin elintarvikkeita pilaavien mikrobien toiminta hidastuu ja ruoka säilyy huomattavasti pidempään.

Erityisesti kalan ja lihan säilytyslämpötilan suhteen pitää olla tarkkana, ja ne pitää säilyttää todella kylmässä. Myös monet kasvikset ja hedelmät säilyvät parhaiten jääkaappia kylmemmässä lämpötilassa.

Joulun ajan ruokien säilytyslämpötiloja:

0 – +6 astetta: kypsä joulukinkku, mitä kylmempi sen parempi
0 – +3 astetta: kylmäsavustetut ja graavisuolatut kalat, tyhjiöpakatut tai suojakaasuun pakatut kalat ja kalatuotteet, mäti, avatut lihaleikkeleet, liha ja lihatuotteet, hedelmistä muun muassa omena, kiivi, päärynä, viinirypäleet, viikuna, taateli
2 – +5 astetta: homejuustot, tuorejuustot, salaatit, juurekset, purjo
Enintään +6 astetta: maito, kerma, voi, margariini, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikko

Lisätietoja: Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry, toimitusjohtaja Taina Luukkainen, taina.luukkainen@etkry.com