Näkökulma

Johtajan joulutervehdys: erikoiskauppa nousi vihdoin valokeilaan

Johtajan joulutervehdys: erikoiskauppa nousi vihdoin valokeilaan

Teksti Ulla Pöllänen, kuva Antti Hahl
Share

22.12.2022

Share

Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen kirjoittaa vuoden päätteeksi, että tämä kriisivuosi oli erikoiskaupassa historiallinen – myös hyvässä.


Nyt en aio kirjoittaa tämän vuoden kriiseistä, niistä on puhuttu tarpeeksi, joten pieni tauko olkoon paikallaan. Aion tervehtiä teitä näin vuoden lopussa muistamalla vuoden hienot hetket erikoiskaupassa.

Iloitsen, että tiedemaailma tarttui vihdoin kauppaan. Harri Hokkanen kirjoitti Kauppa murroksessa -väitöskirjan, joka avasi lukijan näkemään sen, että kaupassa valta siirtyy väistämättä asiakkaille.

Suomen hallituskin on ottanut kaupan alan valokeilaansa. Työ- ja elinkeinoministeriön toteuttama Kaupan alan tulevaisuusselonteko tunnustaa, että kauppa on merkittävä työllistäjä ja toimiala Suomessa. Siksi hallitus kokee tärkeäksi löytää keinoja auttaa kauppaa murroksen keskellä. Vihdoin kauppa tunnistetaan maan johdossakin toimialana, joka luo Suomeen hyvinvointia.

Myös alan omat kovat tekijät ovat olleet vauhdissa: kokeneet kaupan alan johtajat pistivät kaiken osaamisensa yksien kansien väliin, ja niin syntyi Kaupan huiput -kirja. Se on syväluotaus suomalaisen kaupan historiaan ja antaa myös reseptejä tulevaisuuteen. Kaltaisenikin kokenut erikoiskaupan tekijä sai siitä uusia näkymiä: kirja muistutti, että jokainen suurista kaupan alan toimijoista on jossain vaiheessa ollut kuilun partaalla, mutta rohkeilla suunnanmuutoksilla ne ovat selvinneet, kasvaneet ja menestyneet.

Vuoden aikana myös asiakkaat ovat päässeet ääneen. Teimme jo toisen kerran Kaupan liiton kanssa suuren Asiakastyytyväisyystutkimuksen. Oli ilo huomata, että siinä pärjäsivät erityisen hienosti suomalaiset erikoiskaupat. Tutkimuksenkin mukaan juuri suomalaiset osaavat tuottaa hyvää palvelua suomalaisille.

Näistä kaikista erikoiskauppaa koskevista aiheista ja ilmiöistä kerromme tässä uudessa uutiskanavassamme. Etu.fi uutisoi lähes jokaisena arkipäivänä erikoiskaupan kiinnostavimmat uutiset. Tavataan siis pian taas täällä! Siihen saakka oikein hyvää joulua ja mitä parasta uutta vuotta!