Uutinen

Erikoiskauppa tarvitsee osaavia työntekijöitä – kannustinloukkujen tilalle kannustavampaa työelämää

Erikoiskauppa tarvitsee osaavia työntekijöitä – kannustinloukkujen tilalle kannustavampaa työelämää

Erikoiskaupan liiton mielestä muuttuvassa maailmassa tarvitaan joustavampia rakenteita ja uudenlaisia kannustimia yhteiskunnan elinvoimaisuuden vahvistamiseksi.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry
Share

10.3.2023

Share

Maailma muuttuu. Kaupan alan yritykset sopeutuvat muuttuvaan toimintaympäristöön. Erikoiskaupan liitto peräänkuuluttaa joustavampaa työelämää ja kannustavampaa sosiaaliturvaa, jotta ala voisi kasvaa ja työllistää.


Erikoiskaupan yritysten toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Kaupan aukioloaikojen vapauttaminen, digitaalisten palveluiden lisääntyminen ja kuluttajakäyttäytymisen muutokset ovat tuoneet kaupan alan yrityksille uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Suomi on lyhyessä ajassa muuttunut yhä enemmän ja enemmän 24/7-yhteiskunnaksi. Samalla asiakkaiden odotukset palvelun suhteen ovat muuttuneet. Yhteiskunnan ja työelämän jäykät rakenteet ovat kuitenkin jämähtäneet paikalleen.

Uudenlaisessa toimintaympäristössä tarvitaan joustavampia rakenteita. Erikoiskaupan liitto haluaa parantaa kaupan alan yritysten mahdollisuuksia kehittää toimintaansa, kasvaa sekä työllistää entistä useampia suomalaisia. Työlainsäädäntöä on tarpeen kehittää niin, että työtuntien välistä kustannuseroa voidaan kaventaa sopimalla palkanmuodostuksesta nykyistä joustavammin. Erikoiskaupan liiton mielestä jokaisen työtunnin pitäisi olla saman arvoinen, riippumatta sen tekemisen ajankohdasta.

Työvoiman saatavuutta pitää parantaa kotimaisin toimin ja samalla helpottaen työperäistä maahanmuuttoa. Tarvitaan monipuolisia toimia työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi ja kannustinloukkujen vähentämiseksi. Sosiaaliturvajärjestelmää on syytä kehittää niin, että työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa. Työperäistä maahanmuuttoa voidaan lisätä keventämällä siihen liittyvää byrokratiaa ja parantamalla Suomen houkuttelevuutta ulkomaisille osaajille.

Erikoiskaupan liiton toimenpide-ehdotukset työvoiman saatavuuden lisäämiseksi:

- Lisätään työmarkkinoiden joustavuutta ja toimivuutta uudistamalla työlainsäädäntöä niin, että siinä huomioidaan nykypäivän vaatimukset ja tarpeet.

- Uudistetaan suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää niin, että työn vastaanottaminen ja työn tekeminen on aina kannattavaa.

- Parannetaan Suomen houkuttelevuutta työperäisen maahanmuuton kohdemaana.

Erikoiskaupan liiton vaalitavoiteohjelma
Erikoiskaupan liiton ja jäsenyhdistysten vaalitavoitteet