Uutinen

Erikoiskauppa on mukana vastaamassa sote-palvelujen tarpeisiin

Erikoiskauppa on mukana vastaamassa sote-palvelujen tarpeisiin

Teksti Kinja Pakarinen
Share

2.2.2023

Share

Erikoiskaupan liitto Etu ry:n toimialoihin kuuluu myös lääke- ja terveydenhuollon toimijoita sekä lääketeollisuutta. Erityisesti sote-uudistuksen ja julkisen talouden ongelmien vuoksi on aika tarkastella uusia, toimivampia toimintamalleja. Jotta sote-palvelujen toimivuus voidaan taata, tulee yksityisen ja julkisen sote-sektorin sekä valtiovallan tehdä jatkossa tiiviimmin yhteistyötä.


"Osaaminen ja innovaatiot ovat Suomen kasvun avaimia, joiden eteen teemme töitä myös erikoiskaupassa. Terveysalalla on kykyä luoda kasvua Suomeen ja sitä kautta vahvistaa maamme kilpailukykyä. On erityisen tärkeää huolehtia siitä, että pystymme lisäämään työ- ja toimintakykyä, jotta voimme purkaa syntynyttä hoitovelkaa ja hallita kokonaiskustannuksia", kommentoi Ulla Pöllänen, Erikoiskaupan liitto Etu ry:n toimitusjohtaja.

"Hoitovelka koronakriisistä on valtava ja sen tunnistaminen yhteiskunnallisella tasolla on kesken. Sen päälle on syntynyt hoitajapula hallituskauden aikana. Monia toimia sosiaali- ja terveydenhuollosta jää tekemättä päivittäin johtuen hoitajapulasta. Aliresursointiin on puututtava", toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru

Vaalikaudella 2023–2027 tarvitsemme ratkaisuja Suomen silmäterveydenhuollon haasteisiin, jotta voimme parantaa suomalaisten mahdollisuuksia saada laadukasta ja oikea-aikaista hoitoa. Erikoiskaupan liitto Etu ry:n jäsenliitto Näkeminen ja silmäterveydenhuolto NÄE ry korostaa, että seuraavan hallituksen tulee reagoida muuttuneisiin sote-kentän tarpeisiin ja väestön ikääntymisen tuoviin haasteisiin. Silmäterveydenhuollon muuttuneisiin tarpeisiin tulee NÄEn mukaan vastata hoitoon pääsyn turvaamisella, henkilöstön riittävyydellä ja palveluiden integroinnilla. 

NÄE ry:n yhtenä vaalitavoitteena ajetaan peruspalveluiden tuottamista kustannustehokkaasti.Tässä palveluseteli nähdään toimivana ratkaisuna. Hyvinvointialueet voisivat hyödyntää optikkoliikkeitä palvelusetelin avulla sekä perus- että erikoistason silmäterveydenhuollon tutkimus- ja seurantapalveluiden tuotantoon. Yksityisiä optikkoliikkeitä kannattaa hyödyntää niiden palveluiden osalta, joiden hinnat alittavat hyvinvointialueiden oman tuotannon kustannukset. Lisäksi palvelusetelin tarjoaminen tulee tehdä velvoittavaksi, mikäli hoitotakuu ei toteudu. 

"Peruspalvelut täytyy saada hoitoon nopeasti, johon yksi tapa on palvelusetelin käyttö. Kaikki ammattilaiset ja ammattitaito tulee hyödyntää. Näin pääsemme eteenpäin", sanoo RKP:n kansanedustaja Sandra Bergqvist.

Optikkoliikkeet toimivat jo nyt tiiviisti asiakasrajapinnassa näkö- ja silmäterveysongelmissa, joten resurssointi sekä verkosto ovat jo valmiina. NÄE ry:n syksyllä 2022 Taloustutkimuksen kanssa teettämän tutkimuksen mukaan 67 prosenttia vastaajista hakee apua silmäterveyden ongelmiin ensisijaisesti optikkoliikkeestä. 

Uusi sote-malli tuo myös mahdollisuuden uusiin ajattelumalleihin. 

"NÄE ry on hienosti tuonut tietooni silmäterveyden haasteita. Jos emme muuta ajatusmalliamme, niin luomme enemmän sairautta kuin terveyttä ja hyvinvointia", summaa Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen.

Keskustelu sote-uudistuksesta käytiin 25.1.2023 Hoiva&Terveyden yhdessä Suomen Yrittäjien ja sen sote-toimialajärjestöjen järjestämässä Suuressa sote-seminaarissa.