Uutinen

Monipuolinen ja kannattava erikoiskauppa on kaikkien etu – tasapuoliset ja reilut pelisäännöt koskemaan kaikkia

Monipuolinen ja kannattava erikoiskauppa on kaikkien etu – tasapuoliset ja reilut pelisäännöt koskemaan kaikkia

Erikoiskaupan yritykset tarvitsevat tasapuoliset pelisäännöt pystyäkseen kilpailemaan verkkokauppajättien kanssa.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry
Share

23.2.2023

Share

Kauppa elää murrosvaiheessa. Kansainvälinen verkkokauppa ja kulutustottumusten muutos ovat haaste erityisesti pienemmille erikoiskaupan yrityksille. Erikoiskaupan liitto haluaa vahvistaa suomalaisten kaupan alan yritysten toimintaedellytyksiä.


Kauppa on siirtynyt yhä enemmän verkkoon ja samalla kansainvälistynyt. Tällä hetkellä lähes puolet suomalaisten kuluttajien tekemistä verkko-ostoksista tehdään ulkomaisista verkkokaupoista. Pärjätäkseen kovenevassa kilpailussa suomalaiset erikoiskaupan yritykset tarvitsevat tasapuolisia kilpailuolosuhteita ja reiluja pelisääntöjä.

Samojen sääntöjen pitää koskea niin kotimaisia kuin ulkomaisia toimijoita, silloin kun kauppaa käydään Suomessa. Erikoiskaupan liitto edellyttää, että Suomi toimii aktiivisesti EU-tasolla suomalaisten yritysten kilpailuasetelman parantamiseksi. Tasavertaisia pelisääntöjä tarvitaan muun muassa pakkausmateriaalien osalta ja kierrätysvelvoitteisiin.

Vaikka verkkokauppa lisää kilpailua on se myös suuri mahdollisuus pienen kotimarkkinan omaaville erikoiskaupan yrityksille. Toimivan verkkokaupan avulla pienemmätkin erikoiskaupan yritykset voivat laajentaa markkina-aluettaan. Pienillä erikoiskaupan yrityksillä ei ole kuitenkaan samoja resursseja verkkokaupan kehittämiseen ja markkinointiin, kuin isommilla toimijoilla. Erikoiskaupan liitto peräänkuuluttaa pk-yrityksille suunnattua tukea digitalisoitumiseen sekä uusien yhteistyöalustojen kehittämistä.

Kivijalkakauppaa tarvitaan jatkossakin verkkokaupan yleistymisestä huolimatta. Parhaimmillaan kivijalkakauppa ja verkkokauppa täydentävät toisiaan erikoiskaupassa. Kuluttajat kaipaavat asiantuntevaa palvelua asioidessaan kivijalkakaupassa. Elävät, turvalliset ja houkuttelevat kaupunkikeskustat sekä kauppakeskittymät ovat erikoiskaupan kivijalkamyymälöille tärkeitä. Keskustojen elinvoima on myös vahva aluepoliittinen kysymys. Erikoiskaupan liitto esittää kansallista hanketta kaupunkikeskustojen elävöittämiseksi.

Erikoiskaupan liiton vaalitavoitteet suomalaisen erikoiskaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi:

- Vahvistetaan suomalaisten yritysten tasapuolista kilpailuasemaa saattamalla EU:n ulkopuoliset verkkokaupat samojen velvoitteiden piiriin.

- Tuetaan erikoiskaupan pk-yritysten digitalisaatiota ja verkkokaupan käyttöönottoa.

- Käynnistetään valtakunnallinen hanke kaupunkikeskustojen elävöittämiseksi.

Erikoiskaupan liiton vaalitavoiteohjelma 
Erikoiskaupan liiton ja jäsenyhdistysten vaalitavoitteet