Uutinen

Myymälöitä koskeva lähestymiskieltolaki osoittautui toimivaksi Ruotsissa: ”Myös Suomessa on samankaltainen tarve kaupan ja sen työntekijöiden suojelemiselle”

Myymälöitä koskeva lähestymiskieltolaki osoittautui toimivaksi Ruotsissa: ”Myös Suomessa on samankaltainen tarve kaupan ja sen työntekijöiden suojelemiselle”

Teksti Minna Wikström. Kuva Obi, Unsplash.
Share

31.8.2022

Share

Kaupoissa työntekijät joutuvat yhä useammin kohtaamaan epäasiallista käyttäytymistä, väkivaltaa tai sillä uhkailua. Asiantuntijan mukaan tarvitaan viipymättä laki, joka antaa kaupoille mahdollisuuden hakea lähestymiskieltoa.


Väkivallalla uhkailujen ja myymälävarkauksien määrät ovat lisääntyneet suomalaisessa erikoiskaupassa. Osassa tapauksista varastelu on toistuvaa ja kiinnijäämistilanteissa väkivaltaan turvaudutaan yhä herkemmin. Tosin väkivallan uhka ei aina liity varastamiseen lainkaan.

”Häiriökäyttäytyminen monissa eri muodoissa on tänä päivänä erikoiskaupan arkea”, kertoo Kaupan liiton johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb, jonka mukaan myös Suomessa olisi tarve suojella kaupan työntekijöitä lähestymiskieltolain avulla.

Ruotsi otti maaliskuussa 2021 käyttöön lain myymälöiden lähestymiskiellosta, tillträdesförbud till butik. Kielto on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi puuttua väkivaltaan tai sen uhkaan kaupoissa. Suomessa nykylain mukaan lähestymiskieltoa voivat hakea vain yksityishenkilöt.

”Erikoiskauppa on pitkälti palveluun perustuvaa vähittäiskauppaa. Myymälöissä työskentelee paljon työntekijöitä. Epäasiallista käyttäytymistä, väkivaltaa tai edes sillä uhkailua ei pitäisi joutua kohtaamaan työtehtävissä, mutta valitettavasti tästä on tullut kaupan arkipäivää”, Kuljukka-Rabb sanoo.

Toistuvia myymälävarkauksia tai muuta häiriökäyttäytymistä aiheuttavat henkilöt aiheuttavat erikoiskaupalle kuluja monella tapaa. Varastaminen tai omaisuuden rikkominen on konkreettinen kuluerä, mutta samalla tilanteiden tuottama stressi ja pelko voivat johtaa henkilökunnan uupumiseen.

”Ihan tarkkoja lukuja häiriökäyttäytymisen aiheuttamista taloudellisista menetyksistä ei ole, mutta yrityksiltä saatu viesti on huolestuttava”, Kuljukka-Rabb toteaa.

Kaupan ala on jo useamman vuoden ajan peräänkuuluttanut yrityslähestymiskieltoa työkalupakkiinsa. Erikoiskaupan näkökulmasta lainsäädännön päivittäminen tulisikin tehdä viipymättä.

”Yrityslähestymiskielto antaisi vaikeimmissa tilanteissa erikoiskaupalle yhden lisäkeinon taata työntekijöidensä turvallisuus. Onhan siitä huolehtiminen työnantajan lakisääteinen velvollisuus”, huomauttaa Kuljukka-Rabb.