Uutinen

Silmälasikaupassa kaivataan myyjää makutuomariksi – Lasipalatsin myymälässä saa palvelua ja kehyksiä, joita ei muualta löydä

Silmälasikaupassa kaivataan myyjää makutuomariksi – Lasipalatsin myymälässä saa palvelua ja kehyksiä, joita ei muualta löydä

Keops Lasipalatsin kauppias Henri Vuorinen hankkii mallistoja kansainvälisiltä messuilta ja myyntiedustajilta. Myymälän keskeinen sijainti Helsingin aitiopaikalla on tärkeä osa konseptia.
Teksti ja kuva Hanna-Liisa Erkheikki
Share

15.7.2022

Share

Silmälasikauppa pärjäsi myös koronan aikana. Teams-palaverit saivat suomalaiset päivittämään kehyksensä, olivathan silmälasit ainoa asuste, joka etäpalaverien kuvassa näkyi. Alalla on tiedossa myös mullistuksia, kuten verkon yli tapahtuvia näöntarkastuksia.


Parempaa sijaintia ja elegantimpaa myymäläpaikkaa saa hakea. Keopsin optikkoliike avattiin vuonna 2017 Lasipalatsiin, yhteen Helsingin ikonisimmista funkkisrakennuksista. Lasipalatsi sijaitsee paraatipaikalla Mannerheimintiellä.

Upea Lasipalatsi on rakennettu vuonna 1936 ja koko liikerakennus läpikävi mittavan peruskorjauksen vuosina 2014–2018. Rakennus entisöitiin alkuperäiseen loistoonsa, samalla kun Lasipalatsin yhteyteen rakennettiin uusi taidemuseo Amos Rex. Museon lisäksi Lasipalatsissa sijaitsee kymmenkunta muuta yritystä: erikoiskauppoja, kahviloita ja ravintoloita.

”Keskeinen sijaintimme on tärkeä osa konseptia. Vaikka myymälä on Helsingissä, palvelemme asiakkaita Hangosta Utsjoelle. Kaupungissa vierailevien on helppo tulla meille työmatkoillaan tai asioidessaan muuten pääkaupunkiseudulla. Postitamme valmiit tuotteet tarvittaessa ympäri Suomea”, kauppias Henri Vuorinen kertoo.

Keops Lasipalatsi kuuluu kolmen myymälän optikkoketjuun. Lasipalatsin myymälän lisäksi Helsingissä palvelevat Keops Esplanadi ja Tampereella Keops Tampere. Henri Vuorinen toimii yrittäjänä Keops Lasipalatsissa yhdessä puolisonsa Jenni Nousiaisen kanssa ja heillä molemmilla on optikon koulutus.

Vuorisen mukaan Keopsin myymälöissä laatu on korkealla.

”Myymme korkealaatuisia ja yksilöllisiä kehyksiä hyvää palvelua ja laatua arvostaville kuluttajille. Valikoimassamme on kansainvälisten brändien tarkkaan kuratoidut mallistot. Meiltä asiakkaamme löytävät silmä- ja aurinkolasit, jotka erottuvat massasta.”

Toiset puhuvat silmälaseista, toiset tyylistä

Vuorisen mukaan asiakkaat uusivat silmälaseja keskimäärin kahden vuoden välein. Silmälasien ostamiseen liittyy usein näöntarkastus, ja kehyksien valinnassa asiakkaat kaipaavat apua.

”Vaikka tyyli ja mieltymykset ovat yksilöllisiä, kehyksien valinnassa luotetaan myös myyjän mielipiteeseen. Kehyksien muodot, mittasuhteet ja yhteensopivuus kasvojen kanssa selviää parhaiten sovittamalla. Ilman sovittamista on vaikeaa varmistua mikä malli sopii parhaiten.”

Vuorinen kertoo, että Lasipalatsin Keopsiin hankitaan mallistoja kansainvälisiltä messuilta sekä kansainvälisiä merkkejä edustavilta myyntiedustajilta. Korona-aikana suurin osa messuista peruttiin, eivätkä myyntiedustajien vierailut olleet aina mahdollisia, mutta se ei ole estänyt kaupantekoa. Poikkeusajoista huolimatta alan valmistava porras toimi suhteellisen normaalisti ja uutuuksia saatiin hyvin valikoimaan.

Silmälasikaupan pahin kilpailija on Vuorisen mukaan kotisohva.

”Jos ihmiset eivät liiku, eivät he myöskään päivitä asusteitaan. Toisaalta Teams-palaverit ovat innoittaneet myös silmälasien päivittämiseen. Kun kohtaat ihmiset päivittäin videopalavereiden välityksellä, silmälasit ovat ainoa asuste, joka näkyy kokonaan. Silmälaseilla voidaan luoda tietynlaista imagoa.”

Kivijalkakauppa pitää pintansa

Vaikka alalla toimii myös verkkokauppoja, Vuorinen ei koe niiden uhkaavan kivijalkamyymälöiden asemaa.

”Digitalisaatio ja verkon merkitys näkyy siinä, miten asiakkaat etsivät tietoa jo ennen myymälään tuloa. On sekä valmistajan että jälleenmyyjän intressi, että tietoa löytyy. Samoin vastuu oikeanlaisesta tiedosta on molemmilla portailla. Tuotantoketjujen läpinäkyvyys ja arvoketjun vastuullisuus ovat myös aikaisempaa tärkeämpiä asioita valveutuneille asiakkaille.”

Viiden vuoden säteellä Vuorinen uskoo myös verkon yli tapahtuvien palvelumuotojen lisääntyvän. Etänäöntarkastukset ja -lausunnot sekä digitaaliset kuvantamiset ovat teknisesti jo mahdollisia.

”Yksilöllisiä laseja voidaan myös tulostaa. Asiakas voi itse valita mallin ja värin ja kehys tulostetaan asiakkaan kasvojen mittasuhteiden mukaan.”

Optikkoliikkeen markkinoinnissa digitaaliset kanavat ovat jo laajasti käytössä.

”Digimarkkinointi ja sosiaalinen media näyttelevät tärkeää roolia markkinoinnissa. Seuraamme trendejä tarkkaan ja olemme siltä osin yksi suunnannäyttäjä Suomessa. Digitaalisten kanavien avulla löydämme kohderyhmämme tehokkaasti. Tärkein markkinointikeino on kuitenkin edelleen tyytyväiset asiakkaat.”

Vuorinen valittiin keväällä 2021 NÄE ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. NÄE ry:n tavoitteena on, että laadukkaat näkemisen tuotteet ja silmäterveyden palvelut ovat tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti kaikkien suomalaisten saatavilla.

”Korona-aikana ihmiset ovat huomanneet, kuinka kuollutta kaupunkikeskustoissa on välillä ollut. Meidän kauppiaiden yhteinen intressimme on muistuttaa kuluttajia siitä, että heidän kulutustavoillaan on väliä. Kaikki varmasti haluavat, että monipuoliset palvelut ja myymälät säilyvät myös kivijalassa. Asiakaspalvelu onkin kivijalkamyymälöiden tärkein kilpailuetu”, Vuorinen summaa.

Juttu on julkaistu aiemmin 25.8.2021.