Uutinen

Näin teimme töitä erikoiskaupan eduksi vuonna 2021 – työ menestyvän ja elinvoimaisen erikoiskaupan puolesta jatkuu

Näin teimme töitä erikoiskaupan eduksi vuonna 2021 – työ menestyvän ja elinvoimaisen erikoiskaupan puolesta jatkuu

Erikoiskaupan liitto Etu ry on erikoiskaupan edistäjä ja uutiskanava.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry
Share

4.1.2022

Share

Korona leimasi elämää ja kauppaa vuonna 2021. Siksi vaikutimme vahvasti päättäjiin, jotta erikoiskaupalla olisi poikkeusoloissakin parhaat mahdollisuudet menestyä. Erikoiskaupan toimintaedellytysten parantaminen on meille tärkein tavoite alkaneen vuoden aikana.


Erikoiskaupan liiton edunvalvonta on moninaista ja monipuolista, ja olemme tehneet tiivistä yhteistyötä muiden alan liittojen ja järjestöjen kanssa. Esimerkiksi maaliskuussa 2021 nostimme valtakunnalliseen keskusteluun hallituksen tuolloin kaavailemien liikkumisrajoitusten järjettömyyden. Ehdotuksen mukaan kaupat olisi pitänyt pitää auki, mutta niissä ei olisi saanut käydä ostoksilla. Edun myötävaikutuksella saatiin aikaiseksi muutos suunnitelmiin, ja ihmiset saivat liikkua ja vierailla terveysturvallisesti erikoiskaupoissa – eikä tautitilanne siitä pahentunut.

Annoimme vuoden aikana ilmaista lakineuvontaa jäsenyrityksillemme. Neuvontaa vaativia tapauksia oli kymmeniä ja ne koskivat mm. työsuhdeasioita ja sopimusasioita. Tuimme jäsenjärjestöjä antamalla lausuntoja ja olemalla yhteydessä eri viranomaisten kanssa. Erityisen vahvasti vaikutimme osakeyhtiölain tulkintaan liittyviin kysymyksiin sekä kuluttajansuoja-asioihin.

Vuoden 2022 aikana valmistaudutaan tuleviin eduskuntavaaleihin, joissa erikoiskaupan tarpeet pitää huomioida. Vaalit silmällä pitäen tulemme nostamaan esille suomalaista työtä ja yrittäjyyttä tukevia ratkaisuja sekä kiinnittämään huomiota alan haasteisiin. Erikoiskaupan liitto tulee palvelemaan jäseniään ja koko erikoiskauppaa alkaneen vuoden aikana järjestämällä koulutuksia ja tapahtumia, joiden avulla yritykset voivat tavoitella yhä suurempaa menestystä.

Toimimme yhdessä erikoiskaupan menestyksen eteen

Korostamme toiminnassamme yhteistyön merkitystä. Toimimme viime vuonna tiiviissä yhteistyössä muiden kaupan alan liittojen ja järjestöjen kanssa. Vaikutimme yhteisiin kannanottoihin ja ohjelmatyöhön. Etu ry:n edustajat vaikuttivat lisäkis jäseninä tai varajäseninä useissa eri kansallisissa ja kansainvälisissä neuvottelukunnissa ja työryhmissä. Kaupan liiton eri valiokuntien ja työryhmien lisäksi puolustimme erikoiskauppaa mm. kuluttajaturvallisuutta ja kiertotaloutta käsittelevissä ryhmissä.

Vaikutamme erikoiskauppaa koskettaviin lakeihin

Toimme esille erikoiskaupan näkemyksiä hallituksen lakihankkeisiin. Annoimme useita lausuntoja erikoiskaupan toimijoita koskeviin lakihankkeisiin. Annetut lausunnot koskivat kansallisen lainsäädännön lisäksi EU-sääntelyä. Vuoden 2021 aikana lausuimme mm. yritysten määräaikaisesta kustannustuesta, tekijänoikeuslaista sekä ehdotuksesta kaavoitus- ja rakentamislaiksi.

Koulutimme erikoiskaupan osaajia kohti uusia menestyksiä

Erikoiskauppa on isossa murroksessa, ja siksi Etu on järjestänyt useita toimialaa kehittiviä koulutuksia. Järjestimme vuoden aikana koulutuksia ja webinaareja jäsenyrityksille ja muille erikoiskaupan toiminnasta kiinnostuneille. Erikoiskaupan pulssi -verkkokoulutuksia järjestettiin vuoden aikana yhteensä kymmenen ja niissä käsiteltiin asiantuntijoiden johdolla keskeisiä ajankohtaisia teemoja, kuten Brexit, kuluttajansuoja ja hankintalain muutokset. Huhtikuussa Etu järjesti sarjan verkkokoulutuksia tiedolla johtamisesta. Samaa teemaa käsiteltiin toukokuun Executive -seminaarissa. Myös hiilineutraalisuus nousi esille erillisissä webinaareissa ja keskustelutilaisuuksissa. Suhdanteet Live -tapahtumissa helmikuussa ja toukokuussa käytiin läpi Suomen talousnäkymiä. Loppuvuoden kohokohta oli lokakuussa pidetty suhdanteet -seminaari, jossa paneuduttiin erikoiskaupan tulevaisuuden vetovoimaan.

Erikoiskaupan liitto Etu ry edustaa 13 eri erikoiskaupan toimialaa. Sen jäsenjärjestöihin kuuluu yli 900 yritystä.