Uutinen

Muoti- ja urheilukauppa huolissaan – suuret määrät käyttökelpoisia vaatteita hävitetään turhaan

Muoti- ja urheilukauppa huolissaan – suuret määrät käyttökelpoisia vaatteita hävitetään turhaan

Muoti- ja urheilukauppa tavoittelee vaatteiden käyttöiän pidentämistä koko vaatteen elinkaaren mittaiseksi.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry, Kuva: Aleksi Poutanen
Share

9.3.2023

Share

Muoti- ja urheilukauppa ry pitää Suomen toimia tekstiilijätekeräyksen suhteen hätäisesti toteutettuna. Vuoden vaihteessa voimaan tulleen lakimuutoksen seurauksena poistotekstiilikeräykseen viedään nyt suuria määriä käyttökelpoisia vaatteita.


Suomi aloitti vuoden alusta loppuun käytettyjen tekstiilien keräämisen maan laajuisesti. Muoti- ja urheilukauppa ry:n mielestä laajamittaisen tekstiilijätekeräyksen aloittamisessa olisi pitänyt odottaa EU-tason päätöksiä tekstiilijätteiden tuottajavastuusta. Yhdistyksen tiedotteen mukaan hätäily on johtanut siihen, että suuret määrät käyttökelpoisia vaatteita hävitetään uudelleen käyttämisen sijaan. Kerättyjen poistotekstiilien seassa olleista vaatteista jopa kaksi kolmasosaa ovat olleet käyttökelpoisia.

Muoti- ja urheilukauppa ry:n mielestä tekstiilien kierrätyksen rakentaminen pelkästään Suomen sisällä heikentää kiertotaloutta.  Suomalaista vaatekauppaa edustava järjestö muistuttaa, että Suomessa on jo pitkään harjoitettu käytettyjen vaatteiden uudelleenmyyntiä laajamittaisesti. Käytettyjen vaatteiden keräysverkosto on ollut lähestulkoon koko maan kattava.

Suomessa syntyy vuosittain noin 62 000 tonnia poistotekstiilejä, joista arviolta puolet voisi käyttää uudelleen. Tämä johtuu siitä, että käyttökelpoisia vaatteita laitetaan lajittelematta poistotekstiilikeräykseen, vaikka oikeampia kohteita olisi vaatteiden lahjoituspisteet. Poistotekstiilikeräykseen laitetut vaatteet päätyvät uudelleen käytön sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Muoti- ja urheilukaupan mukaan EU-komissio tulee julkaisemaan lähiviikkoina uuden jäteasetuksen, jossa todennäköisesti esitetään myös tekstiilijätteille EU:n laajuista tuottajavastuuta. Yhdistyksen mukaan Suomessa nyt rakennetun ja koko maan kattavan tekstiilien keräys- ja käsittelyjärjestelmästä voi pudota EU:n tuottajavastuun myötä pohja pois.

Koko EU-aluetta koskevan kiertotalouspaketin tavoitteena on kierrättää tekstiilijätettä paremmin EU:n sisällä, toteaa Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää yhdistyksen tiedotteessa. Hän muistuttaa, että vaatteiden valmistus on jo vuosia sitten siirtynyt EU:n ulkopuolelle halvempien työvoimakustannusten perässä. Muoti- ja urheilukaupan mukaan EU:ssa pitäisi huomioida tämä tosiasia valmisteilla olevassa kiertotalouspaketissa.