Uutinen

EU:n kiertotalouspaketti etenee – vaikuttaa suomalaiseen erikoiskauppaan yhä enemmän

EU:n kiertotalouspaketti etenee – vaikuttaa suomalaiseen erikoiskauppaan yhä enemmän

Vaatimukset pakkausjätteen kierrätykseen kiristyy. Jätelain muutokset koskevat myös erikoiskaupan yrityksiä.
Teksti Jukka Ropponen
Share

30.1.2023

Share

EU:n kiertotalouspaketti asettaa uudet, nykyistä kunnianhimoisemmat tavoitteet yhdyskuntajätteen ja pakkausjätteen uudelleenkäytön valmistelulle ja kierrätykselle. Toimilla pyritään vähentämään selvästi yhdyskuntajätteen kaatopaikkakäsittelyä. Lainsäädännön muutokset vaikuttavat myös suomalaiseen erikoiskauppaan.


Suomen lainsäädäntöön on tuotu viime vuosina useita EU:n kiertotalouspaketin mukaisia muutoksia. Jätelain uudistuksen taustalla ovat EU:n jäsenmailleen asettamat tavoitteet kierrätyksen lisäämiseksi. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste kertoo, miten suuri osa jätteestä hyödynnetään materiaalina jätteiden kokonaismäärästä. Yhdyskuntajätettä ovat niin asumisessa syntyvä jäte kuin siihen rinnastettava hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnassa syntyvä jäte.

EU:ssa asetettujen tavoitteiden mukaan jäsenmaiden pitäisi nostaa kierrätysaste 55 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Tavoite kiristyy jatkossa ja vuonna 2035 kierrätysaste on tarkoitus nostaa 65 prosenttiin. Suomella on kirittävää kierrätyksen osalta, sillä vuonna 2021 kierrätysaste oli 37 prosenttia.

Jätelaki koskee lähes kaikkia yrityksiä

Jätelain mukaisesti yrityksen toimitiloissa on järjestettävä jätteiden lajittelu silloin, kun jätteelle määritellyt viikkokohtaiset määrät toteutuvat. Asia koskettaa myös monia pienempiä yrityksiä, sillä viikkotasolla puhutaan vain muutaman kilon kokonaismääristä.

Yritysten on lajiteltava jätteet erilleen muista jätteistä, jos niitä syntyy jätelajikohtaisesti viikossa vähintään 10 kiloa biojätettä, viisi kiloa kuitupakkausjätettä, viisi kiloa muovipakkausjätettä, kaksi kiloa lasipakkausjätettä tai kaksi kiloa metallipakkausjätettä. Jo aiemmin yritysten on ollut järjestettävä paperin, sähkö- ja elektroniikkaromun sekä vaarallisten jätteiden erilliskeräys.

Tekstiilijätekin otetaan jatkossa talteen

Muotikaupan yrityksille merkittävä muutos liittyy tekstiilijätteen kierrätykseen. Tekstiilijätteen keräys on aloitettu Suomessa vuoden 2023 alusta, kaksi vuotta EU:n edellyttämää aikarajaa aikaisemmin. Tekstiilijätteet pitää siis tästä eteenpäin lajitella erilleen muusta jätteestä.

Jokaisen suomalaisen ulottuvilla pitäisi olla poistotekstiilin keräyspiste, mutta vielä ei olla näin pitkällä. Tekstiilijätteen keräyksen järjestäminen on kuntien vastuulla ja keräys toteutetaan pääsääntöisesti kuntien ylläpitämillä alueellisilla keräyspisteillä. Paimiossa on avautunut tekstiilien kierrätyksen pilottilaitos, jossa käsitellään tuottajien tekstiilijätettä kierrätystä varten.

Tuottajavastuissa muutoksia

Yritysten tuottajavastuuta laajennetaan. Tuottajavastuu koskee nyt tuotteita pakkaavia ja pakattuja tuotteita maahantuovia toimijoita, kun toimijan liikevaihto on yli miljoona euroa ja kyse on suomalaisesta yrityksestä tai se on ulkomaisen yrityksen Suomen sivuliike. Vuoden 2024 alusta liikevaihtoraja poistuu ja tuottajavastuu laajentuu koskemaan huomattavasti suurempaa yritysjoukkoa. Yritys ei ole tuottajavastuun kanssa yksin, vaan yritys voi liittyä jäseneksi vastuut hoitavaan tuottajayhteisöön. Näin vastuut ja raportoinnit tulevat hoidetuksi asianmukaisesti. Liittyminen tapahtuu ottamalla yhteyttä Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n asiakaspalveluun.

Tuottajavastuu koskee myös ulkomaisia etäkauppiaita, jotka myyvät pakattuja tuotteita suoraan käyttäjille Suomessa ja liikevaihto on yli miljoona euroa. Valtaosa etäkauppiaista ei ole vielä tuottajavastuun piirissä, ja tästä syntyy väärää kilpailuetua verrattuna asiansa hoitaviin suomalaisyrityksiin.

Vuoden alusta tuottajavastuu laajeni kertamuovipakkausten osalta entisestään. Näitä pakkauksia ovat muun muassa syömävalmiin ruuan pakkaukset (elintarvikepakkaukset ja joustopakkaukset), alle 3 litran juomapakkaukset, mukit ja niiden kannet, sekä muovikassit.

EU-komissio valmistelee uusia muutoksia. Pakkaustuottajien vastuita tullaan laajentamaan ja yritysten kustannukset tulevat tämän myötä edelleen kasvamaan. Kaavailtujen toimien myötä yritysten vastuu voi laajentua jatkossa koskemaan myös valmistusvaihetta ja tuotteiden käyttöä. Uusia velvoitteita voi tulla esimerkiksi kierrätettyjen materiaalien käyttöön raaka-aineena, kuten myös uudelleenkäyttötavoitteita ja tavoitteita pakkausjätteen määrän vähentämiselle.

Lisätietoa jätelainsäädännöstä Ympäristöministeriön verkkosivuilla.
Lisätietoa yritysten tuottajavastuusta ELY-keskuksen verkkosivuilla.