Niko Korhonen jatkaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajana
Niko Korhonen on valittu jatkamaan Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajana. Korhonen toimii kauppiaana Joensuussa ja Kuopiossa yhdessä vaimonsa Marian ja heidän poikansa Villen kanssa. Korhosen perheyritys luotsaa kahta terveyskauppaa, kahta verkkokauppaa sekä terveystuotteiden maahantuontia. Korhonen on saanut seurata äitinsä Arja Korhosen perustaman perheyrityksen kautta terveystuotealaa liki 40 vuoden ajan.
Korhonen on toiminut liiton varapuheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien. Hän tuo tehtävään laajaa kokemusta terveys- ja luontaistuotealalta sekä vahvaa näkemystä alan kehitystarpeista ja haasteista.
– On ilo jatkaa työtä alan vahvistamiseksi ja näkyvyyden lisäämiseksi yhdessä liiton hallituksen ja jäsenistön kanssa. Terveyskaupoilla on tärkeä rooli yhteiskunnassamme. Me erikoiskaupan yritykset luomme hyvinvointia niin kuluttajille kuin myös Suomelle. Haluamme osaltamme pitää kaupunkien keskustat elinvoimaisina, Korhonen toteaa.
Liiton puheenjohtajana jatkaa Onerva Pekkonen. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö kiittää Korhosta sitoutuneesta panoksesta erikoiskaupan aseman vahvistamisessa.
– Niko Korhonen tuo hallitustyöhön sekä asiantuntemusta että intoa kehittää alaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, Rönkkö sanoo.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on valtakunnallinen toimialajärjestö, joka edustaa terveystuotteita myyviä erikoisliikkeitä ja alalla toimivia yrityksiä. Liitto tekee alan edunvalvontaa, seuraa lainsäädäntöä ja viranomaislinjauksia sekä tukee alan yrittäjiä koulutuksen, tiedottamisen ja verkostoitumisen keinoin.
Lisätietoja:
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Onerva Pekkonen, puheenjohtaja
040 501 2205, onerva.pekkonen@pp.fi
Niko Korhonen, yrittäjä
Joensuun Luontaistuote A. Korhonen Oy, ECOteekki, ECOteket ja Black Safir
0500 742 881, niko@ecoteekki.fi
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
0500 430 818, mika.ronkko@terveystuotekauppa.fi