Erikoiskauppa nousussa – varovainen toiveikkuus palaa pitkän laskun jälkeen
Erikoiskaupan kentällä on näkyvillä piristymisen merkkejä pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen. Vuoden 2025 ensimmäinen neljännes toi kasvulukuja useille erikoiskaupan toimialoille. Erikoiskaupan liiton tilastopalvelu ennakoi liikevaihdon kasvua koko vuodelle, joskin nousu jäänee maltilliseksi, vajaaseen prosenttiin.
Toimialakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Siinä missä optisen alan liikevaihto on jatkanut vakaata kasvuaan jo useamman vuoden ajan, ovat esimerkiksi elektroniikka- ja kodinkonekaupassa laskua seuranneet nyt ensimmäiset kasvun merkit – erityisesti televisioiden ja kodin tietotekniikan kysynnässä. Kasvun taustalla on osin teknologinen siirtymä, kuten HD-lähetysten vauhdittama televisiokauppa, mutta oletettavasti myös kuluttajien ostovoiman hienoinen vahvistuminen.
Myös rauta- ja sisustuskaupassa on tapahtunut käänne. Viime vuosina ala on paininut taantuman kanssa, mutta alkuvuoden aikana myynti on piristynyt selvästi. Rauta- ja sisustuskaupan yhdistys Rasi ry:n mukaan vuoden ensimmäinen kvartaali toi rautakaupalle +8 prosentin kasvun. Tämä voi viitata siihen, että kuluttajat alkavat jälleen investoida koteihinsa – vaikka varovasti.
Yhteistä monelle sektorille on ollut epävarmuuden väistyminen ostokäyttäytymisestä. Vaikka kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa edelleen pakkasella (-7,39), on suunta hitaasti myönteinen. Hallituksen päättämät veronkevennykset, korkojen lasku ja varovainen vire asuntomarkkinoilla näkyvät nyt monessa erikoiskaupan kulmassa.
“Ostovoiman vahvistuminen näkyy jo kulutuskysynnässä, etenkin käyttötavarakaupassa. On positiivinen signaali, miten erilaisista lähtökohdista ponnistavat alat – kuten kodintekniikka, sisustus, optiikka tai terveystuotteet – näyttävät nyt hakeutuvan samansuuntaiseen, joskin varovaiseen kasvuun. Samalla on hyvä muistaa, että usealla toimialalla kysynnän kehitys odottaa edelleen kasvua”, kommentoi Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Ulla PöllänenToimitusjohtaja, Erikoiskaupan liitto ETU
Puh. +358 50 300 1660
ulla.pollanen@etu.fi