Suomalaiset hankkivat kodintekniikkaa erikoiskaupasta. Kivijalka edelleen verkkokauppaa vahvempi.
Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista ostaa kodinkoneet ja kodin elektroniikkalaitteet edelleen perinteisistä kivajalkamyymälöistä. Vaikka ennakkotietoa ja vaihtoehtoja kartoitetaan laajasti verkosta, moni haluaa asioida perinteisissä myymälöissä. Mahdollisuus nähdä tuote ja tutustua laitteeseen on suurin syy asioida kivijalkamyymälässä verkkokaupan sijaan. Myös asiakaspalvelu ja asiantunteva opastus saavat asiakkaat myymälöihin.
Tiedot selviävät Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry:n tänä keväänä teettämästä Kodinkoneiden ja kodin elektroniikkalaitteiden ostopolku- ja käyttötutkimuksesta. Tutkimuksessa kartoitettiin kodinkoneiden ja kodin elektroniikan ostomotiiveja, tiedonhakua, valintaan vaikuttavia tekijöitä sekä tuotteiden käytöstä poistoa. Tutkimus toteutettiin yhdessä Kantar TNS Oy:n kanssa.
Suosituin hankintapaikka on erikoiskauppa
Perinteisen myymälän yleisimmäksi ostopaikaksi ilmoitti 62 % tutkimukseen vastanneista. Suosituimpia asiointipaikkoja ovat kodinkoneketjut sekä elektroniikan erikoisliikkeet. Lisäksi laitehankintoja tehdään marketeista sekä halpaketjuista. Suurin ostopäätökseen vaikuttava tekijä on edullinen hinta.
Hinnan lisäksi kivijalkamyymälässä asiointiin motivoivat myymälän sijainti ja asioinnin helppous. Hyvät aiemmat kokemukset ostopaikasta saavat asiakkaan palaamaan. Tunnettujen ja luotettavien merkkien saatavuus ja laatu vaikuttavat jopa kanta-asiakasetuja enemmän.
Verkkokaupasta ostamisen helppous viehättää
Kotimaisista verkkokaupoista mieluiten hankintansa tekeviä oli tutkimuksen mukaan 31 % vastaajista. Ulkomaisten verkkokauppojen osuus oli 5 %.
Verkkosivujen helppokäyttöisyys ja kattavat tuotetiedot tuotteista edistävät myyntiä, vaikka myös verkossa asioivien suurin ostomotiivi on hintavetoinen. Verkkoon vetävät tarjoukset ja alennukset. Pandemian aikana kontaktien välttäminen ja kotona asioinnin turvallisuus ovat ohjanneet asioimaan verkossa.
- Verkkokaupoista kodintekniikkaa ostaneet pitivät niitä ostopaikkoina edullisina ja luotettavina ja ostamista vaivattomana ja nopeana. Mahdollisuus hankinnan tekemiseen kotona ja verkkokauppojen laaja ja luotettava tuotemerkkitarjonta koettiin yhtä lailla merkittävänä, kommentoi tutkimustuloksia ETK ry:n puheenjohtaja Markus Nummisalo.
Verkko-ostokset noudetaan noutopisteistä tai myymälästä
Verkkokaupasta ostetut koneet ja laitteet noudetaan mieluiten noutopisteestä tai postista (31 %) ja myymälöistä (22 %). Kotiin toimitusta suosii joka neljännes eli 24 %. Vanhan koneen tai laitteen poisviennin haluaa 10 % ja pieni mutta kasvava joukko kuluttajia (10 %) haluaa koko palvelupaketin eli kuljetuksen, asennuksen sekä vanhan laitteen poisviennin.
Tietoa tutkimuksesta
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–75-vuotiaat mannersuomalaiset. Vastaajista 43 % oli naisia ja 57 % miehiä. Suomalaisista 18–75-vuotiaista kuluttajista 40 % on ostanut kodinkoneen tai kodin elektroniikkalaitteen viimeisten 6 kuukauden aikana (syyskuun 2020 – maaliskuu 2021). Tutkimuksen kenttätyö tehtiin 2.-10.3.2021. Tutkimukseen vastasi 813 kohderyhmään kuuluvaa. Mukana tutkimusta rahoittamassa oli myös Tuote- ja palvelukaupan yhdistys Etu ry.
Lisätietoja:
ETK:n puheenjohtaja Markus Nummisalo, m.nummisalo@samsung.com, 0400569228
ETK:n toimitusjohtaja Taina Luukkainen, taina.luukkainen@etkry.com, 0400597492