22.12.2021

Erikoiskaupan liitto suosittelee vahvasti maskin käyttöä erikoiskaupan myymälöissä

Erikoiskaupan liitto Etu ry antaa vahvan maskisuosituksen edustamilleen erikoiskaupan toimialoille. Maskia suositellaan käytettäväksi erikoiskaupan myymälöissä. Samalla suositellaan, että asiakkaat noudattavat kauppojen omia sekä yleisiä ohjeistuksia terveysturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Erikoiskaupan liitto Etu pitää tärkeänä, että yhteiskunta ryhtyy toimiin pandemiatilanteen helpottamiseksi. Erikoiskaupan yritykset ovat koko korona-ajan toimineet vastuullisesti ja noudattaneet ohjeistuksia – ja omilla toimillaan mahdollistaneet terveysturvallisen asioinnin myymälöissä.

Vahvan maskisuosituksen lisäksi Erikoiskaupan liitto muistuttaa asiakkaita kaupan alan ohjeistuksesta asiakkaille: asioi kaupassa terveenä, pidä etäisyyttä muihin, yski ja aivasta hihaan.

Erikoiskaupan liitto Etu haluaa kannustaa kuluttajia vastuulliseen ja järkevään toimintaan myös alkavalla alennusmyyntikaudella. Ostoksia on hyvä miettiä etukäteen ja pahimpia ruuhka-aikoja kannattaa välttää.

Noudattamalla viranomaisten ja kaupan alan ohjeistuksia suomalaiset voivat jatkossakin käyttää kauppojen palveluita. Erikoiskaupan myymälöissä asioiminen on ollut koko korona-ajan turvallista, sillä pienissä liikkeissä ei ole ihmismassoja, ruuhkia tai pitkiä jonoja ja henkilökunta osaa huomioida tautitilanteen vaatimukset.

Osassa Suomea on jo voimassa kokoontumisrajoitukset kauppakeskusten oleskelutiloissa, mutta erikoiskauppoihin voi yhä kulkea aulatilojen kautta. Maan hallitus linjaa uusista rajoituksista tänään.

Erikoiskaupan liiton lisäksi Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa esittivät tänään jäsenyrityksilleen, että asiakkaita suositettaisiin taas vahvasti käyttämään maskia myymälöissä koko maassa.

Lisätietoja:
Ulla Pöllänen
Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan liitto Etu ry
Puh. 050 300 1660