Uutinen

5000 euroa tarjolla – uudistunut innovaatioseteli tarjoaa erikoiskaupoillekin mahdollisuuden hankkia ulkopuolista osaamista toimintansa kehittämiseen

5000 euroa tarjolla – uudistunut innovaatioseteli tarjoaa erikoiskaupoillekin mahdollisuuden hankkia ulkopuolista osaamista toimintansa kehittämiseen

Innovaatiosetelin avulla yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa.
Teksti Erikoiskaupan liitto Etu ry
Share

31.1.2022

Share

Erikoiskaupan yritykset voivat kasvaa ja menestyä panostamalla kehittämiseen ja etsimällä uusia markkinoita tuotteilleen ja palveluilleen. Business Finlandin innovaatiosetelin rahoituskäytäntöä on uudistettu ja se on entistä joustavampi tukimuoto pienille ja keskisuurille yrityksille myös erikoiskaupan alalla.

Hyviä uutisia toimintaansa kehittäville pk-yrityksille! Business Finland uutisoi innovaatiosetelinsä uudistuksesta, minkä myötä yritysten on helpompi käyttää sitä – myös erikoiskaupan toimijoiden.

Innovaatiosetelin arvo on 5000 euroa, ja se on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka ovat kehittämässä uutta tuote- tai palveluideaa vientimarkkinoille. Seteliä voi käyttää asiantuntijapalveluiden hankintaan silloin, kun yritys tarvitsee ulkopuolista tietoa ja osaamista innovaatiotoimintaansa.

Erikoiskaupan liitto Etu ry pitää uudistettuja myöntämisperusteita tervetulleena. Liiton arvion mukaan innovaatioseteliä on kehitetty hyvään suuntaan ja sen käyttö on nyt selvästi yksinkertaisempaa.

”Pk-yrityksille jää nyt enemmän harkintavaltaa sen suhteen, millainen palvelu parhaiten palvelee juuri omaa kehitettävää tuote- tai palveluideaa. Uskon, että innovaatiosetelin käyttö selvästi kasvaa muutosten jälkeen ja tukee uusia innovaatioita”, toteaa Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen.

Erikoiskaupan liitto kannustaa alansa yrityksiä etsimään kasvua kehittämällä toimintaansa. Tukea ja apua kehittämistoimintaan on tarjolla ja sitä kannattaa hyödyntää.

”On koko Suomen etu, että suomalaiset yritykset hakevat kasvua. Sitä kautta luodaan hyvinvointia ja parannetaan työllisyyttä”, muistuttaa Ulla Pöllänen.

Innovaatiosetelin uudistuksen jälkeen rahoitus maksetaan suoraan yritykselle, kun se ennen maksettiin palveluntuottajalle. Rahoitusta voi käyttää palveluiden ostamiseen koti- tai ulkomaiselta yritykseltä. 5 000 euron avustuksen myöntämiseen ei enää vaadita omarahoitusosuutta. Business Finlandin mukaan muutos nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja helpottaa uusien palveluntuottajien pääsyä palvelemaan innovaatiotoimintaa käynnistäviä yrityksiä.

Lisää tietoa innovaatiosetelin käyttömahdollisuuksista ja hakemisesta saa Business Finlandin verkkosivuilta.