Uutinen

Haemme sujuvakynäistä, digiviestinnästä innostuvaa viestintäassistenttia

Haemme sujuvakynäistä, digiviestinnästä innostuvaa viestintäassistenttia

28.6.2022
Share
Share

Tule kanssamme erikoiskaupan eturiviin tekemään näkyvää ja vaikuttavaa viestintää kaupan alan rohkeasti uudistuvassa etujärjestössä. Edussa pääset osallistumaan monipuolisesti viestinnän eri tehtäviin ja kehittymään viestinnän ammattilaisena.


Sosiaalisilla taidoillasi on iso merkitys, sillä teet työtä Edun ja sen piiriin kuuluvien toimialayhdistysten kanssa. Pääset käärimään hihat erityisesti sosiaalisen median kanavissa niin Edun kuin toimialayhdistysten monipuolisen päivittäisviestinnän ja kampanjoiden parissa. Lisäksi työtehtäviisi voi kuulua verkkosivujen ylläpitoa, tiedotteiden kirjoittamista sekä uutiskirjeiden ja muun ajankohtaisviestinnän sisällöntuotantoa. Tehtävänkuvasi muovautuu myös oman kiinnostuksesi ja taitojesi mukaan. Oletko kiinnostunut juttujen kirjoittamisesta, ääni-, video- tai valokuvaustaitojesi käytöstä, videoiden editoinnista tai vaikkapa mediasuhteiden kehittämisestä? Kerro näistä hakemuksessasi, niin voimme jutella aiheesta lisää.

Voit olla jo hieman alalla siipiäsi kokeillut tai valmistumassa oleva viestinnän tekijä. Me arvostamme monipuolisia generalisteja, jotka uskaltavat ja haluavat tehdä kaikenlaista – sitä odotamme myös sinulta.

Etulinjaan rekrytoinnissamme pääset, jos sinulta löytyy:

- kiinnostusta erikoiskaupan aiheisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin
- erinomaista suomen kielen taitoa ja sujuvaa kynää
- kiinnostusta some-viestinnän ja mediasuhteiden kehittämiseen
- digitaalisten viestintäkanavien tuntemusta ja kykyä oppia uutta
- halua kehittyä viestijänä vaikuttamisorganisaatiossa
- yleisimpien toimisto-ohjelmien (Microsoft Office) ja mahdollisesti videoeditointi- ja kuvankäsittelyohjelmien tuntemusta
- tehtävään soveltuvaa koulutusta.

Työsuhde on määräaikainen alkaen sopimuksen mukaan syyskuussa 2022 ja päättyen 30.4.2023. Työsuhde on osa-aikainen (30 h/vko), mutta osaamisestasi ja tilanteestasi riippuen voidaan keskustella myös kokoaikaisesta työsuhteesta. Teemme töitä hybridinä. Lähetä hakemuksesi viimeistään 22.7.2022 osoitteeseen rekry@etu.fi. Merkitse saatteeseen palkkatoiveesi.

Lisätietoa tehtävästä antaa viestintäasiantuntija Taija Lintumäki (puh. 050 352 9596, taija.lintumaki@etu.fi). Taijan tavoitat parhaiten tiistaina 28.6. klo 13–15, perjantaina 1.7. klo 9–11 sekä keskiviikkona 3.8. klo 14–16.

Erikoiskaupan liitto Etu auttaa erikoiskaupan toimijoita menestymään, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Vuonna 1920 perustettu Etu edustaa monikanavaista kauppaa 13 toimialan ja yli 900 jäsenyrityksen äänellä.