Kela-korvausten leikkaus pidentää hoitojonoja ja vaikeuttaa hoitoon pääsyä - ja paine julkisen sektorin palveluiden kasvattamiseen kasvaisi
Hallitus on päättänyt purkaa yksityisen terveydenhoidon Kela-korvaukset asteittain. Erikoiskaupan liitto Etu ry pitää päätöstä kestämättömänä ja peräänkuuluttaa asiasta laajempaa keskustelua ja uudelleen harkintaa. Päätös vaikuttaa esimerkiksi silmäterveyspalveluihin, joita Etuun kuuluvan Näe ry:n jäsenyritykset tarjoavat.
Päätös leikata Kela-korvauksia johtaa hoitojonojen kasvuun ja vaikeuttaa suomalaisten mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa hoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvauksiin kohdistuvat leikkaukset tehdään vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksesta aiheutuvien lisämenojen rahoittamiseksi. Perustelu ei ole kestävällä pohjalla. Leikkaukset Kela-korvauksiin kohdistuvat erityisesti ikääntyvään väestöön ja lisää julkisen terveydenhoidon kustannuksia.
Yksityisen terveydenhoidon Kela-korvausten purkaminen vaikuttaisi erityisesti suomalaisten silmäterveyteen. Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry:n mukaan julkinen sektori ei tällä hetkellä tuota käytännössä lainkaan perustason silmäterveyden palveluita. Kela-korvausten leikkaaminen johtaisi palvelutuotannon lisäämistarpeeseen julkisella puolella. Väestön vanhentuessa silmäterveydenhuollon tarve kasvaa tulevaisuudessa ja tästä haasteesta ei NÄE ry:n mukaan selvitä ilman yksityisen- ja julkisen sektorin moniammatillista yhteistyötä ja silmäterveysteknologian maksimaalista hyödyntämistä.
Lisätietoja:
Ulla Pöllänen, toimitusjohtaja, Erikoiskaupan liitto Etu ry:n p. 050 300 1660
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry p. 040 5422 227