Kuluttajatutkimus: 9 % suomalaisista arvio kasvattavansa ja 25 % vähentävänsä vaate ja kenkäostoksiaan.
Vaate ja kenkäostoksia aiotaan jälleen karsia, selviää Taloustutkimuksen tänään julkistetusta, syyskuussa tehdyssä kulutustutkimuksesta. Myös urheiluvälineiden hankintoja aiotaan vähentää seuraavan vuoden aikana. Tutkimuksessa selvitettiin mm. mistä sytyke vaatteiden, kenkien ja urheiluvälineiden hankkimiseen tulee ja mitkä tekijät ohjaavat valintaa. Kuluttamisen rakenne ja motiivit ovat muuttuneet kahden vuoden takaiseen korona-aikaan verrattuna. Yleensä ostotottumukset muuttuvat paljon hitaammin.
Kulutuksen rakenne muuttunut
Kulutusrakenteen muutos ei yllätä, kun verrataan vuonna 2020 tehdyn kulutustutkimuksen tuloksia tänä syksynä tehtyyn tutkimukseen. Vajaa puolet ilmoitti ostaneensa vuoden aikana housuja, kun korona-aikana näin teki vain joka kahdeksas. Yli puolet suomalaisista ilmoitti ostaneensa kenkiä, kun vuonna 2020 kenkähankintoja teki vain vajaa neljännes. Takkiostosten suosio seitsenkertaistui koronasyksystä 2020. Bleisereitä ja pukuja ostetaan taas, kun korona-aikana suosittiin colllege-asuja.
Käytetty vaate kasvattaa myös suosiotaan. Kun vielä kaksi vuotta sitten 7 % ilmoitti ostavansa käytettynä, nyt 14 % ostaa myös kierrätettyjä vaatteita.
Neuleiden suosio on nelinkertaistunut vuoteen 2020 verrattuna. Asuntojen lämmittämisestä haetaan nyt oikeasti säätöjä.
SOME ei ohjaakaan kulutusvalintoja - ystävien vaikutus nuorilla suuri
Erilaisten somekanavien vaikuttajien merkitys suomalaisten ostopäätöksiin on ennakko-oletuksista poiketen hyvin vähäinen. Ainostaan alle 24-vuotiaiden hankinnoissa esim. bloggareilla on vaikutusta. Kuitenkin heilläkin yhtä suuri vaikutus on esim. kaupan esillepanoilla. Muun muassa ystävien merkitys valintoihin on lähes tuplasti edellisiä suurempi.
Vaate-, kenkä, ja urheiluvälinehankintoja vähennetään
Suomalaiset tulevat vähentämään pukeutumis- ja välinehankintojaan tulevan vuoden aikana, selviää tutkimuksesta.
Tilanne on nopeasti heikkenemässä. ”Kassavirtaa jarruttaa toimitusviiveet, myymälöiden vuokrat nousevat sähkölaskun paisuessa ja suomalaisten ostovoima laskee. Tässä moniongelmaisessa tilanteessa monet kaupat ovat ajautumassa jälleen vaikeuksiin” summaa toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää Muoti- ja urheilukauppa ry:stä
Välineitä ostetaan ystävien suosituksesta
Korona-aika suosi vapaa-ajan hankintoja ja urheilukauppaa. Välinehankinnat ja pyörien hankinnat ovat nyt pysyneet yllättävänkin tarkasti samoina ja mm. pyöräilyn suosio on jatkunut. Eniten urheiluvälineitä ostavat yleensä 15–24 vuotiaat, mutta retkeilyvälineitä hankkivat 25 -34 vuotiaat, jotka löysivät retkeilyharrastuksen pandemia-aikana.
Välineostoksiin haetaan tietoa eniten kauppojen nettisivuilta (41 %). Välinehankinnoissa ystävien vaikutus on muotiakin korkeampi. Nyt 29 % ilmoittaa ystävien vaikutuksen hankintoihinsa, 15–24 vuotiailla jopa 48 %.
Lisätietoja: Velimatti Kankaanpää, toimitusjohtaja, Muoti- ja urheilukauppa ry, +358 400 600 037, velimatti.kankaanpaa@muotijaurheilukauppa.fi
Muoti- ja urheilukauppa ry edustaa vaate-, urheilu- ja kenkäkauppaa. Sen jäseniä ovat muoti- ja urheilukaupan ketjut, tavaratalot ja marketit sekä tavarantoimittajat. www.muotijaurheilukauppa.fi