12.10.2021 Muoti- ja urheilukauppa ry

Korona nopeutti pukeutumisen kuluttajamarkkinoiden muutosta - Muotikaupan ennustetaan palaavan normaaliin vasta vuonna 2023

Muoti- ja urheilukauppa ry:n tilastot kertovat kuluttajien piristyneestä kiinnostuksesta päivittää vaatekaappejaan muidenkin kuin urheilu- ja ulkoiluvaatteiden osalta. Tammi – syyskuun välisenä aikana muotikauppa on kasvanut 7,8 %. Urheilukauppa ylitti jo pandemiaa edeltävän liikevaihdon. Muodin kysyntä kääntyi heti ”taudin selän taituttua”.

 

Kuminauhaefekti vaivaa saatavuutta

Vaikka vaate- ja kenkäkaupan myynti on selkeästi piristynyt, koronapandemian varjo toimialalle on pitkä. Pandemian aiheuttamat lockdownit ovat sulkeneet tehtaita ja viivästyttäneet toimituksia. Tuotantoseisokeista ja kuljetusten ruuhkautumisesta aiheutuvat toimitusongelmat kertautuvat kuminauhaefektien lailla aina vähittäiskauppaan saakka aiheuttaen saatavuusongelmia vielä pitkään.

-Tehtaita on edelleen koronan vuoksi suljettuna ja tuotteiden valmistus ja tilaukset kasautuvat niin, ettei kaikkia tilauksia saada syksyn sesonkina kauppoihin. Rahtihinnat maailmalta ovat nousseet ennätyksellisen paljon ja näyttää siltä, ettei tilanne ole paranemassa pariin vuoteen, tiivistää toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää Muoti ja urheilukauppa ry:stä.

 

Kuluttajat ovat palanneet kivijalkakauppoihin

Yhteiskunnan avautuminen, työpaikoille paluu ja sosiaalisen elämän normalisoituminen näkyvät heti kuluttajien käyttäytymisessä. Pitkän kotikeskeisen vaiheen jälkeen, vaatekaapit kaipaavat päivitystä ja kuluttajat inspiraatiota hankintoihin. Halu ostoksille on saanut ihmiset liikkeelle kivijalkakauppoihin. Tämä näkyy lähikuukausina verkkokauppamyynnin kasvun trendinomaisena laimenemisena.  

 

Urheilukaupat ja marketit vahvistavat asemiaan

Hyvinvointi- ja ulkoilutrendi näkyy edelleen urheilu- ja vapaa-ajantuotteiden kysynnässä. Yhä useampi nuori löysi tiensä metsäpoluille ja vaellusreiteille, ja kansanterveydellekin hyvää tekevä ilmiö on lisännyt ulkoiluvaatteiden, -kenkien ja varusteiden kysyntää. Kasuaali muoti on ollut trendi jo pitempään.

Urheilukauppa kasvoi tammi-syyskuussa 20,3 %. Korona-aika nosti myyntivolyymit uudelle tasolle urheilukaupan napattua markkinaosuuksia muotikaupalta. Ilmiö oli tuloillaan, mutta pandemia nopeutti muutosta, jonka uskotaan olevan osittain ainakin pysyvää. Tämä selviää myös Kaupan liiton Muotikauppa koronan jälkeen* -tutkimuksesta.

 

Nuoret naiset tekevät ostoksia mobiilissa

Kaupan liiton tutkimuksen mukaan mobiiliostaminen yleistyi viimeisen vuoden aikana Suomessa reippaasti. Suurin osa muodin kaikista mobiiliostajista on naisia ja neljäsosa on nuoria alle 35-vuotiaita naisia. Tänä vuonna jo 29 % muotikaupan asiakkaista on tehnyt ostoksia myös mobiilisti. 

 

Marketit pitävät pintansa pukeutumisen ostopaikkana

Vaikka vaatetuksen myynti marketeissa koronan aikana putosi hieman, ovat marketit säilyttäneet hyvin asemansa vaatteiden ja jalkineiden ostopaikkoina, selviää Kaupan liiton tutkimuksesta.

-Jos vapaamuotoisemman ja urheilullisemman pukeutumisen trendi jatkuu vahvana myös koronan jälkeen, kuten itse uskon, se tukee jatkossakin markettien ja urheilukauppojen asemaa vaatteiden ja jalkineiden myyjinä, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvioi. 

*Kaupan liiton tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitetään muun muassa muotikaupan kansainvälisiä markkinoita, muotikaupan trendejä sekä Suomessa toimivien yritysten omia näkemyksiä alan tulevaisuudesta.

Tutkimuksen toinen osa keskittyy kotimaiseen kuluttajaan, kansainväliseen kuluttajavertailuun ja kuluttajan ostopolkuun. Tutkimuksen päälähteitä ovat mm. Statistan ja Tilastokeskuksen tietokannat sekä varta vasten tähän tutkimusprojektiin Kaupan liitossa suunnitellut ja Kantar TNS:n toteuttamat yritys- ja kuluttajakysely. Tulosten analysointi ja erilaiset ennusteet on tehty Kaupan liitossa.

 

Yhteystiedot:

Velimatti Kankaanpää, toimitusjohtaja, Muoti- ja urheilukauppa ry, 0400 600 037, velimatti.kankaanpaa@muotijaurheilukauppa.fi

Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan liitto, 040 8205378, Jaana.Kurjenoja@kauppa.fi