Uutiset 04.02.2019

Yritysvastuun toteuttamiseen kaivataan tukea valtiolta ja unionilta


Vastuullisuus on tänä päivänä yksi keskeisiä aiheita kaupan toimialoilla, joissa tuotteita valmistetaan maissa, joissa kansainvälisten sopimusten toimeenpano, noudattaminen ja valvonta on tehotonta. Esiin on nostettu ehdotus yritysvastuulain säätämisestä, jonka tavoitteena olisi velvoittaa Suomessa toimivat yritykset noudattamaan riittävää ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuutta kaikessa toiminnassaan. Euroopan unionin ja valtion neuvotteluvoiman hyödyntäminen ihmisoikeuksien toteutumisessa olisi kuitenkin parempi tie, kirjoittaa Velimatti Kankaanpää.

 

Vastuullisuus on ajankohtainen ja olennainen osa alamme hankintoja ja yritysten toimintaa. Useat yritykset hankkivat työvoimavaltaisen teollisuuden tuotteet kehitysmaista tai hiljattain teollistuneista maista, joissa työolosuhteet eivät aina vastaa työelämän perusoikeuksia, ja joiden olosuhteista kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia. Esimerkiksi Suomessa myydyistä vaatteista lähes 90 prosenttia on valmistettu Euroopan unionin ulkopuolella maissa, joissa työelämän normit ovat Suomesta poikkeavat.

Sosiaalisen vastuun tavoitteiden seuranta on hyvin monimutkaista ja vasta viimevuosina sosiaalisen vastuun seurantaan on tullut avuksi työkaluja. Näiden avulla seurantaa on voitu aktiivisesti kehittää ja esim. ei-hyväksyttyjen lapsi- ja pakkotyön valvonta on saatu paremmin hallintaan. Yrityksen sosiaalinen vastuu kattaa paitsi välittömän vastuun, eli omasta henkilökunnasta huolehtimisen, lisäksi myös välillisen vastuun, eli tehtaissa työskentelevistä huolehtimisen.

Monet, ellei lähes kaikki, näistä halvan työvoiman valmistusmaista ovat allekirjoittajana kansainvälisissä ihmisoikeuksien ja työelämän sopimuksissa ja julistuksissa, mutta lainsäädännön toimeenpano voi olla puutteellista ja viranomaisvalvonta tehotonta, mikä aiheuttaa työpaikoilla esiintyviä ongelmia. Vastuullisuusaloitteet puuttuvat näihin käymällä tuotantomaissa rakentavaa keskustelua, sekä pyrkivät hakemaan ratkaisuja ja parannuksia oloihin.

YK:n jäsenmaita velvoittavat kansainvälisen työjärjestön, ILO:n työoikeuksien yleissopimus, lapsen oikeuksien sopimus ja ihmisoikeuksien yleissopimus. Monissa kehitysmaissa kansalliset lait takaisivat melko hyvät työolot ja joitakin ympäristörajoituksiakin, jos niitä noudatettaisiin. Kysymys on siitä, kuinka yritykset voisivat valvoa tai pakottaa tekemään tuotantomaissa sellaista, joihin niillä ei ole minkäänlaista toimeenpanovaltaa tai -oikeutta. Vastuullisuuteen liittyvät EU-lait olisivat tehottomia, jos valvovalla viranomaisella ei olisi suoranaista toimeenpanovaltaa siellä, mihin lainsäädäntö kohdistuu. 

Valtion tai EU:n neuvotteluvoima olisi oikeampi tapa edistää suomalaisen kuluttajan arvomaailman mukaisten työelämän ja vastuullisuuden sääntöjä käytäntöön ja vaatia kehitysmaita laittamaan toimeen sopimukset joissa he ovat osapuolina. 

Erityisen ongelmallista vastuullisuuden normeihin liittyvät raportointivelvoitteet olisivat pienille yrityksille, joilla ei ole varaa kustantaa kaikkia lisävelvoitteita, joilla ei käytännössä muutettaisi mitään siellä, missä muutoksia tulisi tehdä.

 

JAA