Uutiset 05.02.2018

ETU - Elinvoimaisen tuote- ja palvelukaupan mahdollistaja


Kaupan toimintaympäristö on muuttunut ja siinä muutoksessa haluamme olla mukana. STL on nyt Etu, sillä emme enää ole vain yhden jakeluportaan organisaatio, vaan tuote- ja palvelukaupan kokonaisuuden keskeinen toimija koko kaupan järjestökentässä.  Strategisena tavoitteenamme on koko kaupan alan tasapainoisempi ja entistä parempi yhteistyö, ja sen ansiosta koko alan, yhteiskunnan sekä kansalaisten hyvinvointi. 

Mutta mistä muutoksessa oikeastaan on kyse ja mitä se kaupan piirissä toimiville kumppaneillemme merkitsee? Annamme heidän itsensä kertoa. 

Parempaa kaupan järjestöyhteistyötä

Yhteistyö Kaupan Liiton kanssa on muodostunut viime vuosina keskeiseksi uudistumisen ja toiminnan kehittämisen kannalta. Ennakkoluulottomilla avauksilla saavutetaan niin parempaa yhteistyötä, resurssien tehostamista kuin roolien selkeytymistäkin.

- Järkevien kokonaisuuksien edistäminen yhdessä on tehokasta edunvalvontaa ja vaikuttamista. Siitä hyötyvät kaikki, vahvistaa Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala

Etu on edustajiensa kautta hyvin edustettuna myös Kaupan liiton hallituksessa tuoden tuote- ja palvelukaupan näkökulman keskusteluun. 
 
Tiivistä yhteistyö on myös eurooppalaisen yhteistyöorganisaation EuroCommercen kanssa, sillä vaikuttaminen kaupan sääntelyyn tapahtuu pitkälti Brysselissä. 
- EuroCommerce on onnekas voidessaan luottaa Edun aktiiviseen osallistumiseen eurooppalaisessa vaikuttamistyössä, sanoo pääsihteeri Christian Verschueren EuroCommercesta.

Verschuerenin mukaan Etu tuottaa heille arvokasta tietoa suomalaisesta tuote- ja palvelukaupasta. 
- Näkökulmien ja kansallisten erityistarpeiden ymmärtäminen tekee työstämme EU:ssa yhä merkityksellisempää. 

Viranomaisyhteistyö on kaksisuuntainen tie

Etu tarjoaa parhaan tuote- ja palvelukaupan asiantuntemuksen ja tiedon. Yhdistys on kattava ja painoarvoltaan merkittävä yhteistyökumppani, joka edustaa 13,5 miljardin euron osuutta kaupasta Suomessa. 

Etu on yhteistyökumppani rakentavaan yhteistyöhön ja rakenteiden kehittämiseen yhteiskunnan sekä sen kansalaisten hyväksi. Kukoistava tuote- ja palvelukauppa Suomessa lisää hyvinvointia sekä vaurautta verotulojen ja työpaikkojen kautta. Viranomaisen näkökulmasta työskentely kokoavan, luotettavan ja erilaisia intressejä tasaavan yhteistyötahon kanssa kaupan erityiskysymyksissä on kannattavaa.

- Viranomainen kerää Suomen kannanmuodostusta varten elinkeinoelämän näkemyksiä ja tukeutuu eri toimialojen asiantuntemukseen. Valmistelutyössä on hienoa, että elinkeinoelämän järjestöt voivat tarjota myös yksityiskohtaisia kokemuksia ja tietoja viranomaistyöskentelyn tausta-aineistoksi, kertoo kaupallinen neuvos Tomi Lounema Työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Etu on parhaillaan laatimassa esiselvitystä ulkomaisen etämyynnin vaikutuksista Suomessa yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön ja Kaupan liiton kanssa. 

Jäsenille muskeleita vaikuttamiseen 

Koska olemme koko tuote- ja palvelukaupan toimialan yhteiskunnallinen vaikuttaja, avasimme jäsenyytemme, jotta jatkossa kaikki tavarakaupan toimijat voivat halutessaan vahvistua yhteistoiminnassa kanssamme.

- Etu tarjoaa meille merkityksellisen tiedon keskeisistä tuote- ja palvelukaupan asioista ja niiden suhteesta kaupan kokonaisuuteen. Yhteistyö on avannut meille vaikuttamiskanavan niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, kertoo kodintekniikan toimialan Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n toimitusjohtaja Taina Luukkainen

- Etu on yhteistyöorganisaatio, johon kannattaa kuulua, vahvistaa muoti- ja urheilukaupan toimialan TMA ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää
- Etu tuottaa laadukkaita palveluita ja poistaa päällekkäisyyksiä. Se mahdollistaa vaikuttamisen kustannustehokkaasti. Osaaminen syvenee, kun asioita katsotaan monesta nakökulmasta.

Palveluja, joilla on väliä

Vaikuttamistyön lisäksi Etu tarjoaa toimialojen jäsenyrityksille monenlaisia maksuttomia tai varsin edullisia palveluja.

- Etu tarjoaa täsmällistä koulutusta ja järjestää korkeatasoisia tapahtumia. Jokin aika sitten koko Väritukun henkilökunta osallistui Edun koulutukseen, joka käsitteli motivaatiota ja vastuunottoa työyhteisössä. Koulutuksen jälkeen saimme pitkään työstämämme muutoksen ison askeleen eteenpäin, kuvailee jäsenpalveluiden hyötyjä toimitusjohtaja Ulla Pöllänen, Väritukku Oy:stä. 

Jäsenpalvelut voivat hyödyttää yritystä laajemmin. 

- Kaupan keskeisissä kysymyksissä Etu pitää hyvin esillä tuote- ja palvelukaupan näkökulman, ja Edun palveluista on meille jäsenille paljon hyötyä. Esimerkiksi Kalevala Korun LEAN-projekti sai alkusysäyksensä Edun ajankohtaisesta koulutuksesta, kertoo toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen Kalevala Koru Oy:stä.

Pidämme minkä lupaamme

Uusi nimi on lupauksemme. Yhteistyö kanssamme on Etu, jota ei kannata jättää käyttämättä.

Meille on tärkeintä, että jäsenyrityksemme voivat keskittyä tekemään hyvää kauppaa. Mahdollistamme parhaat olosuhteet elinvoimaiselle tuote- ja palvelukaupalle, jotta suomalainen kauppa voi menestyä nyt ja tulevaisuudessa. Yhteistyöllä saamme kaupan alan äänen kuuluviin päätöksenteossa, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen kaupan menestystä!

JAA