Uutiset 16.02.2017

Kemikaalien uudet pakkausmerkinnät tulevat pakollisiksi seoksille kesäkuussa 2017


Vaaralliseksi luokiteltujen seosten pakkauksissa on oltava CLP-asetuksen mukaiset merkinnät 1.6.2017 alkaen. Sen jälkeen ei saa enää edelleenmyydä vahoilla merkinnöillä varustettuja kemikaaleja. Etiketit pitää uusia myös jo markkinoille saatetuista tuote-eristä kesäkuun alkuun mennessä.

Kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskevan EU:n CLP-asetuksen viimeinen takaraja on ensi kesäkuun alussa. Silloin päättyy mahdollisuus myydä kemikaaleja vanhoilla pakkausmerkinnöillä varustettuna sekä yritykseltä toiselle että kaupan hyllyltä kuluttajalle. Koska pakkauksissa ja mahdollisessa käyttöturvallisuustiedotteessa on oltava yhdenmukaiset tiedot, tavarantoimittajan kuuluu toimittaa asiakasyritykselleen myös päivitetty käyttöturvallisuustiedote, jos kemikaalin ominaisuudet sitä edellyttävät.  Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kemikaalituoterekisteeriin toimitettava kemikaali-ilmoitus pitää muistaa myös päivittää ajan tasalle.

Valmistajan ja EU-maahantuojan pitää aina huolehtia kemikaalien luokituksesta. Jakelija tai jälleenmyyjä voi käyttää omalta toimittajaltaan saamaansa luokitusta, mutta jokainen eteenpäin luovuttaja osaltaan vastaa siitä, että kemikaalin luokitus, merkinnät ja pakkaus ovat kunnossa. Nyt siirtymäajan takarajan lähestyessä ajankohtaista on, että merkinnät muutetaan CLP-asetuksen mukaisiki. Muistathan myös, että jakelijan tulee varmistaa, että pakkaus on ehjä ja siinä on tarvittaessa turvasuljin ja/ näkövammaisten vaaratunnus. Suomen markkinoilla pakkausmerkinnät täytyy olla suomen ja ruotsin kielellä.

Jos saat toimittajaltasi edelleen vanhentuvilla merkinnöillä varustettuja kemikaaleja, on jo korkea aika muistuttaa merkintöjen uusimisesta ja alkaa vaatia pakkauksiin ja muihin dokumentteihin CLP:n mukaisia tietoja. Kaikki kaupatkaan eivät enää ota vastaan vanhentuvilla merkinnöillä varustettuja kemikaaleja, joten koko toimitusketjussa on syytä alkaa reagoida muutokseen viimeistään nyt.

Seoksen luokituksen laukaisevissa raja-arvoissa on tapahtunut CLP-asetuksen myötä muutoksia, joten joissakin tapauksissa tällä hetkellä vanhan systeemin mukaan luokittelematon seos voi vaatiakin varoitusetiketin, vaikka tuotteen koostumus on aivan sama kuin tähän asti. Lisäksi CLP-asetus edellyttää lisämerkintöjä joillekin vaarallisia aineita sisältäville luokittelemattomille seoksille. Kannattaa siis tarkistaa luokitus kaikista tuotteista.

Lisätietoja kemikaalien luokituksesta, pakkaamisesta ja merkinnöistä saa esimerkiksi Kemikaalineuvontapalvelun sivuilta http://www.kemikaalineuvonta.fi . Sieltä löytyy myös linkki YK:n nettisivuilla oleviin painokelpoisiin varoitusmerkkeihin.

Euroopan kemikaalivirasto julkaisi viime marraskuussa käyttäjäystävällisemmän selityksiä ja neuvoja sisältävän sähköisen oppaan käyttöturvallisuustiedotteiden sisällöstä (englanniksi). Sähköisessä oppaassa voi navigoida käyttöturvallisuustiedotteen osiosta toiseen. Joka kohdassa on lisäksi listattu vinkkejä siitä, mitä erityisesti tiedotteen toimittajan tai sen vastaanottajan kannattaa tarkistaa. 

Kannattaa myös tutustua Euroopan kemikaaliviraston Käyttöturvallisuustiedotteiden laatimista koskevaan toimintaohjeeseen (suomeksi).

Lisätietoja: STL:n kemikaaliasiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb, puh. 050 300 3263

JAA